Ruotsissa syntyi sopu puolustuslinjauksista

Ruotsissa syntyi sopu puolustuslinjauksista – Gotlantiin sijoitetaan jälleen sotilaita
Punavihreä hallitus sopi puolustuslinjauksista kolmen oppositiossa olevan porvaripuolueen kanssa.
Ruotsissa on saatu aikaan sopimus maanpuolustuksen linjauksista vuosille 2016–2020. Sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen muodostama hallitus sopi linjauksista oppositiossa olevien kokoomuksen, keskustan ja kristillisdemokraattien kanssa.

Kaksi oppositiopuoluetta, kansanpuolue ja ruotsidemokraatit, ei ole mukana sopimuksessa.

Ruotsin puolustusmäärärahaa nostetaan sovun myötä viiden seuraavan vuoden aikana yhteensä 10,2 miljardia kruunua, eli yli miljardi euroa. Korotus on kokoomuksen vaatimuksen mukainen. Punavihreä hallitus olisi halunnut pienemmän korotuksen. Ruotsin puolustusbudjetti on tänä vuonna 48,5 miljardia kruunua.

Ruotsi sijoittaa lähivuosina jälleen pysyvästi sotilaita strategisesti tärkeällä paikalla sijaitsevalle Gotlannin saarelle. Saarelle sijoitettavien yli 200 sotilaan rekrytoiminen aloitetaan ensi vuonna.

Puolueet ovat sopineet, että kansainvälisen yhteistyön etuja ja haittoja Ruotsille selvitetään. Tässä selvityksessä huomioidaan niin YK, Etyj, EU kuin Natokin.
yle
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nato kammoisille taas järkyttävä tappio. Ruotsi nostaa puolustusmenoja ja selvittää nato kammoisten valehtelusta huolimatta yhteistyötä
-----------------------------
Ruotsin puolustusmäärärahaa nostetaan sovun myötä viiden seuraavan vuoden aikana yhteensä 10,2 miljardia kruunua, eli yli miljardi euroa. Korotus on kokoomuksen vaatimuksen mukainen. Punavihreä hallitus olisi halunnut pienemmän korotuksen. Ruotsin puolustusbudjetti on tänä vuonna 48,5 miljardia kruunua.

Ruotsi sijoittaa lähivuosina jälleen pysyvästi sotilaita strategisesti tärkeällä paikalla sijaitsevalle Gotlannin saarelle. Saarelle sijoitettavien yli 200 sotilaan rekrytoiminen aloitetaan ensi vuonna.

Puolueet ovat sopineet, että kansainvälisen yhteistyön etuja ja haittoja Ruotsille selvitetään. Tässä selvityksessä huomioidaan niin YK, Etyj, EU kuin Natokin.

Äänestä

Ruotsissa uhka ei tule ulkoa, vaan sisältä. On arvioitu että maahanmuuton eriarvoistava vaikutus sytyttää sisällissodan 20 vuoden kuluessa.

Äänestä

Vaikka Ruotsin hallituksen mielestä halvemmaksi olisi tullut, jos yhteispohjoismaisen Stubb-Haglund -sopimuksen nojalla Gotlantiin olisi lähetetty suomalaisia varusmiehiä saaren puolustuksesta vastaamaan.

Ruotsin valtio olisi tarjonnut pojille näkkileivät.

Äänestä
  • Nato kammoiset narisee kunpunavihreä hallitus taipui puolustus rahoituksen nostamiseen ja yhteistyön kehittämiseen. Onneksi porvari puolueet oli tiukkana.

    Äänestä

  • Nyt persut varmaan saavat ne "maamunansa" takaisin. Venäjäkään ei tunnu niitä pahemmin pelkäävän ja vastustavan. Heidän puolestaan Suomi saa miinoittaa oman maansa just niin paljon kuin haluaa.

    Äänestä

Erinomaista että punavihreä hallitus teki päätöksen. Ei pääse itä trollit itkemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itätrollitkuriin kirjoitti:

Ruotsissa syntyi sopu puolustuslinjauksista – Gotlantiin sijoitetaan jälleen sotilaita
Punavihreä hallitus sopi puolustuslinjauksista kolmen oppositiossa olevan porvaripuolueen kanssa.
Ruotsissa on saatu aikaan sopimus maanpuolustuksen linjauksista vuosille 2016–2020. Sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen muodostama hallitus sopi linjauksista oppositiossa olevien kokoomuksen, keskustan ja kristillisdemokraattien kanssa.

Kaksi oppositiopuoluetta, kansanpuolue ja ruotsidemokraatit, ei ole mukana sopimuksessa.

Ruotsin puolustusmäärärahaa nostetaan sovun myötä viiden seuraavan vuoden aikana yhteensä 10,2 miljardia kruunua, eli yli miljardi euroa. Korotus on kokoomuksen vaatimuksen mukainen. Punavihreä hallitus olisi halunnut pienemmän korotuksen. Ruotsin puolustusbudjetti on tänä vuonna 48,5 miljardia kruunua.

Ruotsi sijoittaa lähivuosina jälleen pysyvästi sotilaita strategisesti tärkeällä paikalla sijaitsevalle Gotlannin saarelle. Saarelle sijoitettavien yli 200 sotilaan rekrytoiminen aloitetaan ensi vuonna.

Puolueet ovat sopineet, että kansainvälisen yhteistyön etuja ja haittoja Ruotsille selvitetään. Tässä selvityksessä huomioidaan niin YK, Etyj, EU kuin Natokin.
yle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu