vaalikarjalleen, että johonkin pystyy,ilman sosialismia (asiakasomistaja).
SDP ja Kokoomus pitäisi näppinsä erossa, toisista tyhmistä.
SDP ja Kokoomus pitäisi näppinsä erossa, toisista tyhmistä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vain hölmöt lähtee hallitukseen Kepun avuksi, kun se ensin jarrutteli jatkuvilla välikysymyksillään hallituksen töitä, perustuslaillisten säestämänä !
Hyvä " Abraham", kiitos että ilmaisit mielipiteesi. Ehkä ihmettelet miksi kiittelen. Olen nimittäin perussuomalainen ja tarvitsen apuasi siihen eläkkeenlisukkeeseeni, mistä olen omalla työlläni saanut leivän jatketta vuosikymmenten ajan.
Kirjoituksesi perusteella tunnut olevan vastuuntuntoisempi kuin minä perussuomalaisena. Tarkoitukseni on lisätä näkymätöntä vastuuntuntoani ja olla vahvasti tukemassa Soinin mahdollista osallistumista hallitukseen.
Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman ettenkö saisi sinulta apua polttopuuhakintoihini.
Voimani ei riitä nimittäin kaikkeen.
Puusavottani sijaitsee noin 700 m:n päässä lähimmältä metsäautotieltä. Tarvitsen polttorankaa noin 20 m3/vuosi. Sikäli kuin osallistut puusavottaani lupaan maksaa sinulle aivan saman mitä teollisuuskin maksaa.
Toisin sanoen.
Metsäni on mäntyvaltaista. Teollisuuden maksama kantohinta on 16,80 euroa/m3. Teollisuuden maksama hankintahinta on vastaavasti 27,63 euroa/m3.
Erotus on siis 10,83 euroa.
Hankintahinta käsittää puun kaadon, karsinnan, pätkinnän ja siirron (tässä tapauksessa 700 m) kaikki tietenkin sinun omin kustannuksin. Lupaan maksaa sinulle aivan samoin.
Tarkennuksena mainittakoon, että sinun on tuosta 10,83 eurosta maksettava kaikki itseäsi koskevat oheiskustannukset aina mahdollisia vakuutuksiasi myöten.
Otatko vastuuntuntoisena haasteen vastaa ?
Teetkö ihmisillä työtä viiden euron tuntipalkalla, koska sen verran siitä jää, jos itse joutuu maksamaan kaikki työeläke- ja sosiaalikulut. Ja tietysti veroakin menee, joten ei taida jäädä kahta euroa tunnissa käteen.
Mielestäni pienmetsälön omistajana en ole yhtään arvottomampi tekemään sinulle työtarjousta teollisuuden itsensä määrittelemään yksikköhintaan. Taksoilla meidän metsänomistajien on kuitenkin elettävä. Jos emme näillä taksoilla myy puutavaraamme ovat ahneet aina Björn Wahlroosia myöten esittämässä meille ns. raippaveroa. Myös SDP on tuon raippaveron takana.
Mietihän asiaa myöskin siltä kannalta, että yhteiskunnan palkkat ovat näihin taksoihin verattuna ( oheiskustannukset huomioiden) nelin - viisinkertaiset. Meistä ei ole täallaisen yhteiskunnan ylläpitäjiksi vaan yhteiskunnan on itse kustannettava palveliunsa. Ottaisitko vastaan tontillesi vastaavat isännöijät ?
Samoin sanovat opiskelijat, työttömät sairaat, vanhukset, eläkeläiset sekä "vereslihalle kilpailutettu" pienteollisuus.
Tämä homma ei todellakaan vetele. MUUTOS ON TULTAVA !
Kuuleppa Valtio ei ole sinun työnantajasi, kun meillä on yksityis monopooli järjestelmä. Voin sanoa 14,5 vuoden perheyrityskaudesta sen, että kuluni oli 72% ,niin kauan kun lopuksi vaimoni osuuden kepukunta poisti ja kulut noisi 82%:ttiin. Moni ei nytkään tunne mitä liikevaitovero oli, nyky alv:hen verrattuna, kun siinä sai vain vähentää raakaaineen ja nyt kaikki.
Kuudenhengen perheen oli vai elettävä. (Nyt vaaaditaan kuitteja muiltakin,kuin alihankkioilta, on oikein)