Onko Soini valtiomies vai poliittinen pelkuri?

Valtiovarainministeri on kakkosministeri ja varapääministeri. Siinä virassa voi vaikuttaa suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Timo Soini ryhtyy siihen toimeen jos ei pelkää vastuuta. Jos Soini on pelkkä pölhöpopulistinen suunpieksäjä pakenee hän ulkoministeriöön, on ulkomailla 100-150 päivää vuodessa. Se on sellaista pelkuruutta jota kansa ei tule antamaan anteeksi!
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mietippä ite? Kumpi viihtyy paremmin kärkkymässä eurovirkaa: Stubb vai Soini. Älä poka enää sössötä!

Äänestä
  • Ei tässä montaa viikkoa tarvitse odottaa, kohta se nähdään. Jos Soini ei ota valtiovarainministerin salkkua on hän pelkuri, raukka, pelkkä populistinen suunsoittaja. Kun tiukka paikka tulee alkoi puntti tutista eikä kantti kestänyt. Kohta nähdään mistä Soini on tehty, onko hänessä valtiomiesainesta. Todellinen valtiomies pystyy asettamaan oman ja puolueensa edun toissijaiseksi ja laittaa kansakunnan edun kaiken muun edelle. Tähän harva poliitikko pystyy, siksi valtiomieheksi niin harvoja nimitetään. Soini päättää tulevan parin viikon aikana millainen on hänen jälkensä Suomen poliittisessa historiassa.

    Äänestä

Vai valtiomies. Heh heh. Nykyisessä eduskunnassa ei ole yhtään valtiomiestä.

Äänestä
  • On siellä Väyrynen

    Äänestä

  • katainen oli
    hänellä oli valtio oppi aineena ja kutonen laskennossa, jopa lyhyessä

    lyhyt ja ytimekäs pikku mies

    ottaa eläkerahamme ja rakentaa niillä nyt moskeiljoita työllisyyden lisäämiseksi eu.ssa

    Äänestä

  • Halla-ahon_äänestäjä kirjoitti:

    katainen oli
    hänellä oli valtio oppi aineena ja kutonen laskennossa, jopa lyhyessä

    lyhyt ja ytimekäs pikku mies

    ottaa eläkerahamme ja rakentaa niillä nyt moskeiljoita työllisyyden lisäämiseksi eu.ssa

    Ja soini tekee nyt ihan samaa...

    Äänestä

Antoiko kansa jo kataiselle anteeksi?

Äänestä

Paijattuja nöösipoikia ovat Käteiset ja Tupit miehiin verrattuna.

Äänestä

Iiro Viinanen on valtiomies. Aikoinaan hän oli Suomen vihatuin poliitikko mutta nykyään häntä arvostetaan. Paavo Lipponen on myös valtiomies, hän oli päättäväinen, välillä kovakin johtaja. Tuollaisia miehiä Suomi tarvitsee, neljän vuoden kuluttua näemme oliko Timo Soinista ja Juha Sipilästä valtiomiehiksi.

Äänestä

Soini ei ota valtiovarainministerin salkkua, keksii kyllä siihen hyvän syyn.

"Salkku on raskas, mutta kahvat ovat tulikuumat. Kantajan näpit tulevat palamaan karrelle neljän vuoden aikana monta kertaa. Kiitoksia ei ole luvassa kansalta eikä työmarkkinajärjestöjen junttamiehiltä. Jonkun on kuitenkin vastuu kannettava – ja jo nyt tuon hanttikortin ympärillä pelataan mielenkiintoista poliittista peliä, jossa katsotaan jo neljän vuoden päähän, seuraaviin vaaleihin.

Keskustan Juha Sipilä on aloittanut hallitustunnustelijan työt, vaikka häntä ei ole siihen muodollisesti vielä nimettykään. Kiire on kova, talouskurimuksessa painivalla Suomella ei ole yhtään ylimääräistä aikaa odottaa. Jyrki Kataisella meni urakkaan kaksi kuukautta ja lopputulos oli mitä oli. Sipilä on kertonut pyrkivänsä kasaamaan hallituspohjan kahdessa viikossa, toukokuun alkuun mennessä. Julkisuudessa on vakuuteltu, että vasta koalition ratkeamisen jälkeen aletaan jakaa salkkuja, mutta se ei pidä paikkansa. Jokaisen puolueen kabinettiosastolla pohditaan ohjelmatavoitteiden lisäksi myös mieleisiä ministeriöitä, vaikka niistä ei neljän seinän ulkopuolelle huudellakaan.

Suomessa on ollut pitkään yhteneväinen käytäntö, että hallituksen toiseksi suurin puolue ottaa hoitaakseen valtiovarainministerin tehtävät. Salkku kuuluisi siis periaatteessa perussuomalaisille, jos Timo Soinin joukot tällä kertaa hallitukseen päätyvät. Mutta haluaako Soini itselleen ja puolueelleen juuri tuon salkun? Haluaako Iivisniemen jytkyttäjä seistä hallituksen aitiossa selittämässä eduskunnalle mahdollista uutta tukipakettia Kreikalle? Tai puolustelemassa tulevia leikkauksia, jotka iskevät myös siihen ”unohdettuun kansaan”, jonka äänillä perussuomalaiset on lyhyessä ajassa asemansa maassa vakiinnuttanut?

Ei halua. Timo Soinin kaikki puheet ja lausunnot ennen vaaleja viittaavat siihen, että hän haluaa ulkoministeriksi. Sen tavoitteen saavuttaakseen maisterisjätkä on valmis koviinkin kompromisseihin, mutta ei hänen tarvitse silti puudelina Sipilän edessä neuvotteluvaiheessa pörrätä. Jos ja kun Sdp ja kokoomus eivät samaan hallitukseen mahdu, Sipilä tarvitsee perussuomalaisia. Sipilä varmasti haluaisi Soinin rahaministeriksi rinnalleen vastuuta kantamaan, mutta riittävätkö valtakunnanpolitiikassa kokemattoman entisen yritysjohtajan keinot? Kuinka kovaan peliin luottamusta ja yhteishenkeä korostanut Sipilä on lopulta valmis? Ja millaisen lähtökohdan säröisät neuvottelut antaisivat alkavalle hallitusyhteistyölle?

Toisaalta, onko Soinilla varaa valtiovarainministeriydestä kieltäytyäkään? Eipä sekään viestisi kansalle kaksista signaalia siitä paljon puhutusta ja jopa epäillystä perussuomalaisten vastuunkannosta.

Timo Soini on kulkenut pitkän ja kivisen tien aina SMP:n raunioilta yhdeksi Suomen suosituimmista poliitikoista. Espoolainen on rakentanut perussuomalaiset pikkuhiljaa salonkikelpoiseksi ja nyt pitäisi ottaa se seuraava loikka mustan Audin takapenkille. Soini on tottunut olemaan maalitauluna ja kestää kyllä iskuja, mutta tulevan neljän vuoden aikana niitä on hallitusvastuussa ollessa luvassa joka suunnasta. Ei tässä murheellisessa taloustilanteessa millään puolueella ole varaa rakentaa kenellekään ansoja, mutta muissa puolueissa odotellaan sormet syyhyten, miten Soinin poppoo eturivissä pärjää.

Neljän vuoden päästä on taas uudet vaalit, joissa oppositioon jääneet tulevat noukkimaan kansalaisten selkänahoista revittyjen leikkausten hedelmät. Voi olla, että valtiovarainministeri Soinin puolueelle jäisi siinä jaossa melonien ja omenien sijaan pelkkiä siemeniä, ja edessä olisi jälleen uuden sadon kylväminen, paluu takaisin pienten joukkoon.

Valot palavat lähiviikkoina perussuomalaisten puoluetoimistossa vuorokauden ympäri. Mietittävää riittää."

http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1429600937929.html

Äänestä

Hah-hah, katsomosta huutelija Soini joutuukin itse näyttämään taitonsa ja taitaa mennä pupu pöksyyn, ei ota toiseksi painavinta salkkua vaan tahtoo lennellä ulkomailla, ei joudu eduskunnassa vastailemaa ikäviin kysymyksiin.

Äänestä

Kohta taas turvat tukkeutuvat!

Äänestä

Soinin pitää ottaa kakkosministerin paikka ja siinä tehtävässä valvoa ettei köyhiltä ja työttömiltä mitään leikata! Vain Soini voi suojella köyhää kansaa porvarien leikkauksilta!

Äänestä
  • Hahhahhah.. kannattiko äänestää? Onko petetty olo? Sitä saa mitä tilaa.. populistista paskaa suoltava läskikasa näytti kyntensä

    Äänestä

No, nyt on sitten selvillä vastaus tähänkin kysymykseen: pelkuri, kansan petturi ja terroristi.

Äänestä
  • No se on lähinnä makuaisia, kutsutaanko persua perärei'äksi vai peräaukoksi.

    Äänestä

  • xxxd kirjoitti:

    No se on lähinnä makuaisia, kutsutaanko persua perärei'äksi vai peräaukoksi.

    Itse kutsun persenaamaksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tämä.varma kirjoitti:

Valtiovarainministeri on kakkosministeri ja varapääministeri. Siinä virassa voi vaikuttaa suomalaisten jokapäiväiseen elämään. Timo Soini ryhtyy siihen toimeen jos ei pelkää vastuuta. Jos Soini on pelkkä pölhöpopulistinen suunpieksäjä pakenee hän ulkoministeriöön, on ulkomailla 100-150 päivää vuodessa. Se on sellaista pelkuruutta jota kansa ei tule antamaan anteeksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu