Keskusta on ottanut jatkovalmisteluun seuraavat kolme kysymystä.
1. Millä keinoilla saamme aikaan noin 5 prosentin tuottavuushypyn suomalaisen työn, julkisen sektorin ja yritystoiminnan kilpailukyvyn parantamiseksi?
2. Millä keinoilla voimme madaltaa työllistämisen kynnystä?
3. Millä keinoilla saamme työttömyyden hoitamiseen käytettävät määrärahat aktivoivampaan käyttöön?
1. Enemmän maahanmuuttajia jotka tekevät halvemmalla töitä.
Näin on tehty Saksassa,Englannissa ja ruotsissa Ruotsissa. Tulokset puhuvat
puolestaan.
2. Maahanmuuttajatöläisten suiomenkielenvaatimusten poistaminen.
3. Työttömyyden hoitamiseen varatut määrärahat voidann parhaiten käyttää
maahanmuuttajien työllistämiseen. Kaiken maailman kurssien järjestäminen
kotimaisille työttömille ei johda mihinkään, sen kai sentään jokaine jo on nähnyt.
Suurin osa suomalaisista työttömyyskurssilaisista ei eded aio pyrkiä työelämään
mutta kurssit on käytävä jotta työttömyyskorvaus saadaan.
Minä olen aivan ehdottomasti sitä mieltä että mitään työttömyyskorvauksia ei terveille työkyvykkäille saisi maksaa ilman että jotain työtä tehdään työttömyyskorvausta vastaan.
Ei ole mitään väliä sillä vastaako työ koulutusta vai ei. Suomessa on niin paljon tekemätöntä työtä että sitä riittää työtömille ja sen lisäksi tarvitaan vuosittain vähintäänkin 5000 maahanmuuttaja tänne jotta saataisin edes osa niistä töistä tehtyä.
Sairaat tai muusta pätevästä syystä työkyvyttömät on asia erikseen, heille kunnon korvaukset. Jos on niin terve että kaikenlaisiin täysin turhiin työttömyyskursseihin jaksaa osallistua työttömyyskorvauksen saamiseksi nii aivan varmasti jaksaa myös kunnon ruumillista töitä tehdä eli muutakin kuin kaljapullonn naamaansa nostaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.