Apua, miten aikuinen nainen saa seksiä?

Aanskuliini

Olen tilanteessa että haluaisin koko ajan seksiä, ja käy tilapäinenkin pelkän seksin halun vuoksi eikä tarvi liittyä mitään suuria tunteita tai seurustelupakkoa. Vain sen takia kun olisi niin kiva olla miehen kanssa. Mutta on todella vaikea löytää miestä joka ajattelisi samoin. Olen mielestäni kivan näköinen hyvässä kunnossa oleva 60 v nainen. Olenko liian vanha ja olisiko jo syytä unohtaa koko juttun? Minusta olen paremman näköinen kuin vaikka 10 vuotta sitten onnettomassa avioliitossa ollessani. Tuolloin halusin hyvin harvoin seksiä ja olin haluton. Erottuani olen saanut kyllä mahdollisuuksia mutta ne ovat olleet joskus noloja koska ikäiseni miehet eivät aina kykene. Nyt en ole ollut pitkään aikaan koska on vaikea löytää ketään. Mistä niitä halukkaita edes löytyy. Yhdenillan humalassa tapahtuviin juttuihin en lähde. On jotenkin vaikea puhua tästä aiheesta edes hyvien naisystävien kanssa. Kun tuntuu ettei pelkkää seksiä ole sopivaa haluta. En halua vaikuttaa päällekäyvältä tyrkyltä joten olen aika arka lähestymään ketään vaikka mielessä liikkuu vaikka kuinka himokkaita ajatuksia.

13

53

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pami

      Terve vaan Anaskuliini,täällä toinen samassa tilanteessa.Hyvä seksi olisi ihanaa ja tässä iässä osaisi jo antaa nautiskellen.Vinkkejä?

    • Satakunta
    • Onko kummallakaan profiilia suomi24 treffi palstalla ?
      Voitte kirjoittaa myös mulle sp.
      [email protected]

    • Aatamina
    • laita viestii

    • comeon

      Hyvä A,osuit ilmeisesti tärkeään juttuun ja kirjoitit hyvin.
      Tässä jo toinen "kanssasisko".Minussa ja ulkonäössäni ei mitään vikaa,mutta pelkän iloisen seksin haku ei oikein tunnu sopivan tämän ikäiselle.En myöskään voi kenenkään kanssa asiasta puhua,monilla ystävillä ne eroottiset ajat ovat jo ohi.
      Minä niin haluaisin:):)

    • nalyk52

      Minulla on profiili suomi24 treffi sivulla ja minulle voi laittaa viestiä [email protected] niin sovitaan tapaamisesta ja katsotaan toisiaan silmiin...

    • No hitto jos poijaatkin talkoisiin ryhtyy ni minä kanssa,jos rauman suunnalla olis mukavalle aikuiselle kundille käyttöä niin laitappa meiliä.
      [email protected]

    • etpetysaat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      171
      1492
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      687
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      125
      518
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      490
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      49
      479
    Aihe