Olen pyrkinyt olemassaolemattomuuteen. Silti aivan kuten minut huomioitaisiin aikuismaisen yhteiskunan arkijäsenenä. Arkimaailma sen lasin takana näyttää aivan loistavalta. Ne ihmiset jotka ovat pärjänneet myös siltä näyttävät. Minulle aikuismainen arkimaalmaa en osannut ehkä edes kuvitella. Uskoin löytäväni turvapaikan jostain yökerhojen ja huoltoasemien kahviloiden välimastosta paikan jossa olen aina piilossa. Yökorhokulttuuri muuttui epäedukkaaseen muotoon ja huoltoasemillakaan aikuinen ei jaksa istua. Pilouduin nettiin, mutta minut löydettiin. Nyt sitä piilopaikkaa ei ole. Vaihtoehtoisena ajatuksena pitäisin, että arki-ihmiset etsivät minut mistä tahansa. Nuorempana oli antaa mennä vaan linja ja nyt kun kun ei ole enää oikein paikkaa jonne mennä, niin tuomitaanko minut tämän ikäisenä arki-ihmiseksi? Arki-ihmiset korostavat päivänvalossa minun heikkouksia, puutteita ja tarpeita. He tuovat minun ja muiden silmien eteen elämän valoisan pärjäävän puolen hedelmiä ja eräällä tavalla minulle saavuttamattomuutta. Mahtaakos tämä peli sitten olla edes reilua?
Onko ihan pakko olla yhteiskunnan jäsen?
MiksiJuuriNäin
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.