Nyt käydään kriisikokousta kummasakin

Vaemmistolaisessa puolueessa Demarit ovat jakautuneet kahtia Ja perinteisen Vasemmistoliiton kannatus ei noussutkaan kuten Paavo Arhinmäki hehkutteli ennen vaaleja myttyyn meni jälleen kerran .Syitä haetaan ja syytellään Persuja kun ei uskalleta katsoa peiliin . Nyt kysellään sitä raivostuttavaa hokemaa miksi viesti ei mennyt perille kyllä se meni ihan varmasti . Suomen kansan te kumpainenkin puolue olette unohtaneet täysin ,olette vieraskoreita paskiaisia jotka eivät välitä tämän maan kansasalaisista pätkääkääkään on hienoa olla humanitääri vaikka maassa on puolimiljoonaa työtöntä ja vanhukset kituvat märissä vaipoissaan , Kehitys apua on lisättävä maahan lisää pakolaisia yms siinä muutama syy teidän vaalitappioon .
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Neljässä vuodessa opposition penkillä on aikaa miettiä Perussuomalaiset tekevät sillä aikaa sellaista politikkaa mikä on kansan mieleen .

Äänestä

Oli todella ärsyttävää kuunnella, kun Rinne hoki kehitysrajojen perään, ei saa vähentää. Mitä hän luulee saavansa suomalaisen työläisen pettämisestä. Niin teennäistä toisten rahoilla elämöintiä kuin ikinä voi, vastuullisuudesta kotimaan köyhiä, sairaita, työttömiä ja eläkeläisiä kohtaan ei mitään merkkiä.

Sitä saa, mitä tilaa. T. PS

Äänestä
  • Paavo Arhinmäki saa myös maistaa omaa lääkettään lähtihän tämä Puna-Paavo tukemaan Syrizan vaaleja ja lupasi lainoja anteeksi vaikkei kukaan niitä kysynytkään . Nyt puolueessa on yt neuvottelut käynnissä ja tiukka keskustelu voiko tälläinen polvästi johtaa puoluetta .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kkkiioo kirjoitti:

Vaemmistolaisessa puolueessa Demarit ovat jakautuneet kahtia Ja perinteisen Vasemmistoliiton kannatus ei noussutkaan kuten Paavo Arhinmäki hehkutteli ennen vaaleja myttyyn meni jälleen kerran .Syitä haetaan ja syytellään Persuja kun ei uskalleta katsoa peiliin . Nyt kysellään sitä raivostuttavaa hokemaa miksi viesti ei mennyt perille kyllä se meni ihan varmasti . Suomen kansan te kumpainenkin puolue olette unohtaneet täysin ,olette vieraskoreita paskiaisia jotka eivät välitä tämän maan kansasalaisista pätkääkääkään on hienoa olla humanitääri vaikka maassa on puolimiljoonaa työtöntä ja vanhukset kituvat märissä vaipoissaan , Kehitys apua on lisättävä maahan lisää pakolaisia yms siinä muutama syy teidän vaalitappioon .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu