Jumala ja Jeesukset taas kiduttavat syyttömiä

Jumala ja Jeesukset kumpp. kiduttavat ja kiusaavat taas jälleen jatkuvasti alati lopettaen koskaan, meitä aivan syyttömiä, ikuisesti jo Heidän taholtaan ja Heidän tähden kidutettuja ja kiusattuja. Jumalauta käskekää kaikki ne pois, emme jaksa enää täysin aiheetonta ja aivan täysin turhaa syyttömien kiduttamista ja kiusaamista, kun vievät lihatkin luidemme yltä aivana tahallaan ja piruuttaan, pihtaavat niitä sitten tahalleen piruillakseen, jotta saavat meidät kaatumaan ja kampittumaan Heidän haluamiinsa ja asettamiinsa ansoihin. Jumalauta täällä ovat viettäneet syyttömien kimpussa valehdellen hengenvaarallisesti alati joka päivä samasta syyttömästä, aivan täysin umpipoikkipuhki olevasta, avuttomasta ikuisesti väsyneestä henkilöstä, joka ei ollut koskaan näinä kertoina ollutkaan Heidän kuvaamansa lainen, vaan kaiken He itse aivan tahalleen väärensivät kaikki näkemykset ja kuvat hänestä. Hengenvaarallisista tilanteista (Heidän aiheuttamiaan joka Jumalauta ikinen), valehtelevat aina vaan, vaikka tämä syytön , avuton ressukka ei ollut koskaan niinäkään hetkinä sellainen. Varokaa, jos ette hyväksy ja huoli tuollaista IKUISTA kiduttajaa ja kiusanhenkeä "pelastajaksenne" ja "vapahtajaksenne" ja "Herraksenne", niin Hän je He muut valtiaat tulevat näkäjöön ikuisesti kiduttamnaan ja kiusaamaan syyttömiä, uhreja (Heidän taholtaan ja takiaan), vaikka kaikki olimme maksaneet jo ihan kaiken. JOs emme huoli ja hyväksy "Herra Jeesusta", niin hän tulee ikuisesti luvattomasti, laittomasti, kielletysti ja paikkansapitämättömästi ottamaan teiltä ja meiltä kaiken pois. Voitteko kuvitella? Ja sekin on ikävä kyllä niin taoja kertoja nähty, että, kun jos vaikka olisimme alkaneet minkäänlaiseen valssiin näiden Herrojen kanssa, niin kaiken silti tulevat meiltä riistämään, ja kiusaamaan, jostta saavat siitä sitten valtansa. toisilta riistämällä, niin elämät, lihat luiden yltä, koko ruumiin, jotta ihan vaan itselleen saavat kaiken käyttöönsä, jotta voivat olla voimakkaita ja valtaansa pidellä. Siksi juuri emme ole koskaan alkaneet Heidän enää mihinkään, koska meidän mielestä kyllä omat raadollisesti maksamamme asiat riittävät meidän ollakseen vapaat, ja "vapahdetut". Siihen enää mitään Herroiltakaan lupia tarvitse, kun ollaan itse kaikki maksaneet. haluavat vaan valtaansa täällä pullistella (Turha on Jeeuskin, pelkkä vääryys, ja PAHA kaikille), ja siihen perustuukin Heidän valtansa, että muilta vievät niin elämän kuin hengenkin, lihat luiden yltä ja ruumiinkin, ihan kuin "syövät toisia olentoja, kuin rukoilijasirkat, jotta saavat niiden elämät ja ruumiit polttoaineekseen näköjään, je me sitten kaikki Heidän uhrikseen joutuneet olemme ikuisesti tuhotut, metä ei enää takaisin saa. Heillä ei ole mitään oikeutta viedä täältä yhtään mitään keltään eikä mitään. täysin VÄÄRÄ ja TURHA valta, joka ei ole mikään muu kuin PAHA, TÖRKEÄ VÄÄRYYS, joka on pahaksi kaikille. Me kaikki olimme maksaneet ja ajat sitten akiken, He vaan valtiaat ja ISIS ei ole maksanut vielä yhtään mitään, vaikka kaikkine Heidän ja ISIS-läisten syntilista on pitkä kuin maailmakaikkeus ja PAHA kuin mikä, Kaikista pahimmat ja törkeimmät rikokset tekivät He ja ISIS itse kaiken. Pois He täältä, ja meillä akikilla on yht´äkkiä rauha ja omat lihat, oikeudet omaan elämään, nämä muut eivät mitään muuta tee, eikä saa aikaan muuta kuin meiltä kaikilta tulevat vaan riistämään meidät kaikki, vaikka meille kaikille kuuluu omat elämämme, niin lihat luiden ylle (kaikki takaisin, mitä on ollutkin) ja kaikki muukin meidän elämämme, niin henkineen, kuin ruumiineen, sieluineen, kuin mielineenkin. Millääm kellään ei ole koskaan ollutkaan minkäänlaista oikeutta tai lupaa meiltä keltään näitä asioita viedä ollenkaan. Lopu jo noiden TURHA valta ja lähteköön POIS, keneltäkään viemättä mitään: EI KUULU HEILLE, ikuiset turhaan kiduttajat.
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

palaaennalleen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu