Hovioikeus päätti vapauttaa elinkautisvangin useiden viranomaisten vastustuksesta huolimatta.
Poikkeuksellisen törkeistä seksuaalirikoksista ja murhasta elinkautiseen tuomittu elinkautisvanki vapautuu pian vankilasta.
Helsingin hovioikeus päätti perjantaina, että Abdigadir Osman Hussein pääsee vapaaksi ensi vuoden syyskuussa. Vapauttamista olivat vastustaneet paitsi Rikosseuraamuslaitos myös Turun vankila ja Psykiatrinen vankisairaala.
Hovi kuitenkin perusteli vapauttamista sillä, että tuomittu on istunut vankeudessa jo 19 vuotta ja 6 kuukautta, mikä ylittää "olennaisesti elinkautisen vankeusrangaistuksen 12 vuoden vähimmäisajan". Se piti myös vangin opiskelua ja päihteettömyyttä vapautta puoltavina seikkoina.
Rankka tausta
Ensimmäisen tuomionsa mies sai vuonna 1993, jolloin hän raiskasi 13-vuotiaan tytön Tampereella puukolla uhaten. Seurauksena oli vajaan kolmen vuoden vankeustuomio.
Mies vapautui syksyllä 1995, eikä kulunut kuin kaksi kuukautta, kun hän murhasi 15-vuotiaan tamperelaistytön veitsellä silpoen. Mies oli tuolloin naimisissa ja kahden lapsen isä. Hänet tuomittiin elinkautiseen murhasta. Mielentilatutkimuksen mukaan hän teki henkirikoksen täydessä ymmärryksessä.
Kun tuomittu pääsi kesällä 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, hän iski jälleen. Tällä kertaa uhrina oli 4-vuotias lapsi, jota hän käytti seksuaalisesti törkeästi hyväksi. Oikeus langetti hänelle tästä vuoden ja kolmen kuukauden lisätuomion.
Hovioikeuden päätöksen mukaan Hussein pääsee ehdonalaiseen vapauteen 1. syyskuuta 2016.

Vastaukset 33
Vanhimmat
Vihreät/vasemmisto hyysärit ei tykää näistä keskusteluista ne tykää näistä mamu Raiskaaja Murhaajista, itse pirkanmaan vasemmisto nais kansanedustaja ehdokas kertoi minulle.
Miksi tuomiota kutsutaan elinkautiseksi kun se ei sitä ole? Mikä syy opiskelu ja päihteettömyys on vapautumiselle? Miksi oikeus määrää vain vuoden ja 3 kk 4 vuotiaan raiskauksesta?
Suomi on oikeusvaltio, mikä tarkoittaa, että täällä on joillakin oikeus tehdä mitä lystää.
Ja huomioidaanpa nyt kritiikissä myös se, että tuo ukko on ollut kunnollisena muslimina aina päihteetön.
Siis selvin päin on tehnyt hirmutekonsa.
ymmärtäisin perustelun päihteettömyydestä, jos henkilöllä olisi aiemmin ollut päihde/huumeongelma, ja olisi sekavana tehnyt hirmutekoja.
Letolle se mies lepäilemään kuhan vapautuu
Näihin suoriin kopiointeihin voisi laittaa lähteen näkyviin.
Pitäkää tyttölapset sisällä!!!!
Paatunut ja kieroutunut rikollinen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein
Kyllä tällasta kahjoo ei saa vapauteen päästää,toivoisin että linnassa sattuisi hänelle"vahinko"en ole ikinä hyväksyny väkivaltaa muutta tällaiset tapaukset saa minun välillä toisiin aatoksiin.Sanotaan näin että silmä silmästä.
http://www.adressit.com/abdigadir_osman_hussein_karkoitus ei meuhkaaminen auta allekirjoita karkotus pyyntö.
Ei tuo ole mikään karkoituspyyntö. Tavallinen nettiadressi jolla ei ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään.
Perustele miten niin ei ole karkoituspyyntö?eikö sinun mielestä ihmisten allekirjotuksilla ole mitään merkitystä.
Viranomaiset ovat jo aikaa sitten yrittäneet karkottaa tuon tyypin, mutta mikään maa ei kuulemma huoli häntä. Eipä ole ihme...
Suomessa tällanen onnistuu, laitkin puoltaa rikollista enenmän kuin uhreja.Jos ei kukaan tai oma maansa huoli niin ainoo vaihtoehto tän luokan rikolliselle on teloitus,ei tällaisella tappajalla saa olla etuoikeus murhata viattomia ihmisiä nyt on se on loppu.
Vasemmisto puolueen ja vihreiden maskotti tää raiskaaja murhaaja, kertoi kansanedustaja ehdokas ettei näistä ole haittaa mutta rehellisten suomalaisten töissäkäyvien harrastusvälineet tars takavarikoida.
Jos se murhaaja muuttaa Tampereelle, älkää antako sille mustaamakkaraa. Se tekee väkivaltaiseks, ku mahassa alkaa kiertää.
Eihän muslimit saa syödä sikaa eikä minkään eläimen verta, joten ei noista teoista voi mustaamakkaraa syyttää. Paitsi tämä yksi traumatisoitunut vajakki tietysti voi...
Kaikki vajakit syö mustaamakkaraa. Myös muslimit.
Sinä siis myös?
En ole vajakki, joten en syö. Tajuatko vajakki? No etpä tietenkään.
Olet niin vajakki, että et edes tajua olevasi vajakki. Sairaudentunto puuttuu...
Sairaudentunto näyttää puuttuvan ihan itseltäsi vaan vajakki. Mene kuule valelääkäri hoitoon. Tuollainen lukematon tollo jos luulee olevansa lääkäri, tauti on pahemmasta päästä. Ja nimenomaan päästä.
Joku persunainen oli kuulemma verrannut tätä tyyppiä eläimeen. Onhan se loukkaavaa, eläimiä kohtaan!
Jos tämä hullu pääsee vapauteen 2016 eikä häntä karkoiteta Suomesta , perheellisenä isänä vaadin saada tietooni missä hän sitten asustaa.Luettuani näitä vapautumiseen perustuvia asioita ei näin maalikkona tajua miten se voi olla mahdollista,tämä henkilö on tehnyt niin käsittämättömiä tekoja ei tällaisella ole vapauteen mitään asiaa ikinä.Jos se laki on niin voimaton niin nyt pitäisi uuden hallituksen ottaa heti tämä asia käsittelyyn siihen on saatava muutos.
Vasemmisto puolue tykkää näistä mamu raiskaaja murhaajista, kertoi kansanedustaja ehdokas henkilökohtaisesti.
Lopeta se idioottimainen lässytys tämä ei ole leikinasia.
Kyllä vasemmiston ehdokas kehui rikollisia raiskaaja murhaaja mamuja mutta halusi takavarikoida suomalaisten laillista omaisuutta.
Kyllähän tämä pitäisi karkoittaa maasta.
Pitää pistää sinne mistäpäin on tullutkin eli tässätapauksessa Venäjälle.
Juu, Venäjän kauttahan nämä ensimmäiset tulivat Suomeen pakolaisena. Miksiköhän ei Venäjä kelvannut pakolaiselle asuinmaaksi? Rauhahan sielläkin oli vuonna 1990...miksiköhän niin...Venäjällä olisi tietysti pitänyt mennä töihin henkensä pitimiksi.
Hieman kummastuttaa myös, että miehen tausta on sotilaallinen. On kertonut olleensa sotilas Somaliassa, ennen kuin ryhtyi etsimään turvapaikkaa. Tämähän on se villakoiran ydin, miksei Somaliassa/Somalimaassa ole vieläkään päästy rauhaan (yli 25 vuotta pelkkää riitelyä, huolimatta ulkomaisesta neuvotteluavusta): ns. sotilaat pakenivat, todelliset heikossa asemassa olevat joutuivat jäämään surkeisiin oloihin, Ja rosvojoukot hallitsevat nytkyään maata.
Takaisin Somaliaan, sinne alueelle mistä on tullutkin.
Siellä voi sitten päteä. Suomen kansalainen hän ei ole, eikä hänestä voi enää tullakaan, ellei sitten rikota lainsäädäntöä.
Kaikesta päätellen pärjäisi kyvyiltään ihan hyvin hieman levottomammassakin maassa, että oikeastaan on hänen ihan turha vedota pakolaisstatukseensa enää. Kykenee kyllä puolustamaan itseään, jos kykenee tappamaan sivullisiakin.
Suomen viranomaiset rakastaa yli kaiken mustia murhaaja raiskaajia ne on pelastettava ja tuotava suomeen loisimaan vaikka maailman ääristä.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1415767564104
Jahas, siis Suomi auttaa konsulaatin kautta somalialaista murhaajaa, joka on sattumanvaraisesti valitsemaltaan uhrilta katkaissut pään teräaseella moskeijassa...
Nyt olisi Suomen viranomaisten pitänyt vain sanoa, että "emme puutu somalialaisen ihmisen Somaliassa saamaan tuomioon". Mutta ei, kun Suomen Somaliliitto ottaa ministeriöön yhteyttä, niin tottahan toki apua järjestetään verovaroin murhaajalle ja murhaajan lähipiirille...Ettei vain pääse Somaliliitto käyttämään rasistikorttia..
Miten minusta tuntuu, että tässä ei ole mitään järkeä? Olenko ainoa?
Vasemmistoliiton Arhinmäki vaatii näitä lissää suomeen ja kumartelee syvään Kreikkalaisten edessä ja on hiljaa kuin peltohiiri suomalaisten vähäosaisten asioista.
Mutta tulihan tälle pellepuolueelle vaalitappio kun aloitti suomalaisten kusettamisen.