Ruotsalaisten pääomasijoittajien omistama Mehiläinen on saanut negatiivista julkisuutta veroparatiisiyhtiönä, jonka rahoja on kierrätetty kyseenalaisin keinoin ulkomaille verottajan ulottumattomiin.
Keva jatkaa työterveyssopimustaan Mehiläisen kanssa. Kevan toimitusjohtajan Jukka Männistön poika Lasse Männistö siirtyy Mehiläisen johtajaksi.
Kuntien, valtion ja kirkon henkilöstön eläkevakuutusasioita hoitavan Kevan johtoryhmä aikoo maanantain kokouksessaan jatkaa sopimusta yhtiön työterveyshuollosta ilman kilpailuttamista.
Julkisoikeudellisen Kevan työntekijöiden työterveyshuollosta vastaa jatkossakin yksityinen terveydenhoitopalveluja tuottava Mehiläinen.
Tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että Kevan toimitusjohtaja on Jukka Männistö, jonka poika, kokoomuksen nyt jo entinen kansanedustaja Lasse Männistö ilmoitti torstaina siirtyvänsä Mehiläisen johtajaksi. Kuntien terveydenhuollon ulkoistamisen ja yksityistämisen kannattajana tunnetun Männistön vastuulla Mehiläisessä ovat terveysasemat - joita siis myös Kevan ulkoistama työterveyshuolto käyttää.
Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen jäsenenä istuva Lasse Männistö on myös ilmoittanut jääväävänsä itsensä kaikesta Helsingin terveyspalveluiden ulkoistamiseen liittyvästä päätöksenteosta siirryttyään Mehiläisen palvelukseen.
Jukka Männistön nimitti toimitusjohtajaksi viime vuonna Kevan silloinen hallituksen puheenjohtaja Laura Räty (kok), joka on Lasse Männistön hyvä ystävä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Helsingissä kusettajia riittää.
Muumaa maksaa.
Nimellä "liikemies" niitä riittää hesan alueella, jos mitäkin kusijaa.
Sipilä teki ja myi
Lehtomäki määräsi
Hannele Pokka siunasi.
VÄRISUORA kyykytti maaseutua jätevesiasetuksella.
Kuka on Pokka ?
Mulle ainakin tuntematon.
Jos se on Rokka, ärrästä jäi jalka pois
Rokka siunasi.?
Hannele Pokka, ympäristöministeriön ylijohtaja Keskustapuolueesta.
Keskustapuolueessa ympäristöjohtaja ?
Ja vaihtoon?
Mihin vaihdetaan?
> Mihin vaihdetaan?
Mies joka tietää ja tuntee ympäristöt, on rehellinen ja asialinjalla on tietenkin sahuri Hakkarainen!
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1429765280352.html
53-vuotiaan Sipilän menestys on ollut huimaa: tahkottuaan miljoonaomaisuuden it-alalla hän aloitti toisen uran, politiikan. Sipilä liittyi keskustan jäseneksi vasta viisi vuotta sitten ja nousi puolueensa puheenjohtajaksi kolme vuotta sitten.
Eiköhän tehdä Suomesta se veroparatiisi, niin kaikki raha kasautuu tänne !
Mitä tässä itketään, aletaan töihin.
Julkiselle sektorille saadaan toivottua kilpailua ja vauhtia nahjuksiin, kun raha seuraa potilasta periaate otetaan käyttöön. Silloin potilas valitsee lääkärinsä palveluseteleineen, muuten on täysin sama kenenkä palveluksessa lääkäri tai hoitaja on.
Ellei julkisen sektorin byrokraateille sun muille saada kilpailua aikaiseksi on Kreikan tie vastassa. Tehottomuus huipussaan ja kaikki palvelut kalliita.
Viron malli yritysverotuksessa heti käyttöön ja vahvatyritykset pysyvät Suomessa, veroparatiisella alkaa mennä huonommin.
> Ellei julkisen sektorin byrokraateille sun muille saada kilpailua aikaiseksi on Kreikan tie vastassa. Tehottomuus huipussaan ja kaikki palvelut kalliita....
Eikös ne julkisen sektorin opit haettu DDR:stä? Onkohan senkin tie vastassa?
Kepulainen (KEVA on ollut kepulaisten miehittämä) ostaa palvelut ja myyjänä kokoomuslainen,
Mikäkähän kytkykauppa tähän oikeasti liittyikin, avittiko isä pojalle työpaikan?
Eipä uskoisi suhmurointia Suomessa näin räkeällä tavalla tehtävän, mutta kun sanktioita ei tule niin...tässä sitä mallia yhteiskuntasopimukseen!
Eiköhän isäkin ole kokoomuslainen, tuskin muuten kokoomuslaiset olisi valinneet.