MTV:n uutiset kertoi Arhimmäen aseman tukalaksi,jopa omatkin olisi puheenjohtajan vaihdon kannalla.
Mustajärvihän olisi hyvä ei vielä kovinkaan ole sotkeutunut vihreisiin verkkoihin, ja näkee muitakin värejä kuin sateenkaarenvärit.
Mustajärvihän olisi hyvä ei vielä kovinkaan ole sotkeutunut vihreisiin verkkoihin, ja näkee muitakin värejä kuin sateenkaarenvärit.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Takinkääntäjä-Paavoltahan lähti sellaiset 10 000 ääntä viime vaaleista. Ihmiset muistivat kuin muistivatkin.
Vasemmistopaskojen tulos olisi ollut täyskatastrofi jos Li Andersson ei olisi onnistunut teeskentelmään tietään eduskuntaan.
.
Li sai aivan tolkuttomasti ilmaista media-aikaa ruotsalaisten hallitsemassa Ylessä
.
Sitä se TAKINKÄÄNTÖ tekee.
Nyt nauraa jo omatkin Arhikselle.
Arhis vaihtoon. Hän on aiheuttanut jo tarpeeksi harmia puolueessa. Tuollainen räyhäpentu puolueen johdossa jossa pitäisi ajaa työväestön etuja.
Mutta kuuleeko tai haluaako Arhinmäki kuulla kentän toivetta ja ääntä? Näytön paikka , onko miehessä miestä luopua pj:n pallista. Ministerin pallista luopuminen oli vaikeaa.
Että älyäisi lähteä omatoimisesti, se taitaa olla ylivoimasta Arhinmäelle.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kahden-puoluejohtajan-asema-on-veitsenteralla/695551/
Kreikka on kusessa ja syynä on tolkuton velanotto. Arhinmäki veljeilee kreikkalaisten kanssa ja ehdottaa tännekin samaa järjetöntä talouspolitiikkaa. Ei tarvitse ihmetellä miksi äänestäjät kaikkoavat. Kukapa oikeasti haluaisi samaan tilanteeseen kuin kreikkalaiset?
Näissä vaaleissa oli yksinkertaisesti kysymys siitä, juostaanko täyttä vauhtia kuiluun. Edes köyhät eivät enää ole niin tyhmiä.
"jopa omatkin olisi puheenjohtajan vaihdon kannalla."
Tietysti omat, minä olisin toivonut että se jatkaa loppuun asti... katkeraan loppuun.
Paavo on viimeinen joka sammuttaa valot .Paavo on työnsä tehnyt Paavo saa mennä .
Vasemmistoliiton malli olisi tolkuton velanotto, missä ei ole järjen häivääkään kuten ei Toveri Kommunistiaatteessa muutenkaan. Sen vaalituloskin taas osoitti.
Paavo pistää vasuri toimistoltakin väkee pihalle.
Ei toimi velkaelvytys mikro tasolla sanoi takinkääntäjä.
Paavo on valmis hallitukseen ja sitoutuu olemaan neljä vuotta hallituksessa jo Sipilä suostuu Vasemmiston ajamiin tavotteisiin .On tällä paskakasalla puheet puolue kärsi rökäletappion ja lähti edellisestä hallituksesta ovet paukkuen kuka tälläistä puoluetta tosissaan ottaa ,
Paavole tulee lähtö viimeistään ensi puoluekokousessa. Vihervasemmisto höyhytykset tulee jättää vähemmälle, ja vasemmiston on alettava miettimään mitenkä saadaan sitä jaettavaa, eikä vain mitä etuja pitää olla tekemättä mitään.
ammattiliitot ajaa duunarin asiaa,koska nämä ns:vasemmistopuolueet ei sitä tee....vihreät aatteet jyllää vasemmistoliitossa,ja sossut on kokoomuksen puistoosasto.......
Paavon asema on tukala ja tukalammaksi menee. Paavo taitaa olla kans narsisti, kaimansa kans. Niin narsisti, ettei passaa mennä A-Talkiin, kun ei ole puheenjohtajatasoinen keskustelu !!!, Noin oli vastannut toimittajalle, kun oli kysynyt osallistumisesta. En tule, kun ei ole puheenjohtajatasoinen ohjelma! Herrajestas sentään. Keltanen aine noussu tukkajuureen. On miehellä otsaa ja luuloa itsestään. Mutta typerät kommenttinsa osuvat omaan nilkkaansa.
Näin antivasemmistolaisena toivon että Paavo jatkaa vielä vuosia, ja hänen jälkeensä tulisi puheenjohtajaksi se toinen todellisuudesta irti elävä maailmanparantaja, nimittäin Li.
Sitten olisikin vasemmistoliiton arkussa naulat valmiina.
Paavo julistaa haluavansa lisää maahanmuuttajia, mitä tästä ajattelee työttömät duunarit joiden työt nykyisin tekee virolaiset ja muualta tulleet maahanmuuttajat.
En ole ikinä nähnyt MTV:n uutisissa vasemmistoliitosta kirjoitetun/sanotun positiivisesti. Joko siitä puolueesta ei mainita mitään, tai sitten esille nostetaan negatiivisia asioita ja lokaavia huhuja; tyyliin suomalainen demokratiaa kannattava vasemmistoliitto-puolue rinnastetaan esimerkiksi anarkoterroristeihin ikkunarikkojiin, kaiken maailman huuhaahulluihin ja muuta. Maikkarikin höpöttää jostakin menneen ajan kommunismista, näytetään neukkula-videoita missä ihmiset jonotti kalanpäätä kaduilla karvalakit tanassa itänaapurissa kahdenkympin pakkasessa ja muuta, vaikka Suomen vasemmistoliitto yhteen liittyneine intellektuelleineen Suomessa aikoinaan syntyi käsittääkseni nimenomaan vastustamaan KAIKKIA ääriliikkeitä, sekä kommunismia että äärimarkkinatalouslibertalisteja Keynes- vastaista oikeistoa. Yleisradiokin oudosti keskittyy mässäilemään vasemmiston vaalitappiolla, vaikka vaalien aikaan ei saanut vasemmisto mitään näkyvyyttä, muutoin kuin "neljän suuren" tilalta jäävältä ajalta. Yhden suureksi nostetun asema vieläkin kiinnostaa, kun tapahtui jo ennen vaaleja 2011... Ei tosin muita, paitsi älykkäitä.
Erikoista, kun vasemmistoliitto ei edes ole kommunistinen puolue, minkä tietävät kaikki vähänkin Suomen maan historiaa oikeasti tuntevat, erikoista sorsintaa sikäli.
Miksi poliittisella oikeistolla on tarve kertoa, että vasemmistolainen puolue joka on tyytyväinen puheenjohtajaansa, muka olisi ongelmia?
Antaa Paavon jatkaa kaksikymmentä on seurannut vaalitappio toisensa jälkeen joka kerta kun puheenjohtaja vaihtuu tulee aina huonompi tilalle tämä Paavo Arhinmäki oli pohjanoteeraus vailla vertaa . En ole Vasemmistovastainen kunnioitan entistä Vasemmistoa tekihän se arvokasta työtä puolustaessaan pienipalkkaista väestön osaa ,mutta tämä nykyinen linja mitä Vasemmisto ajaa saa karvat nousemaan pystyyn .
Paavon nukkumaanmenoaika lähestyy lätkän MM on käynnissä.
Pitääköhän Paavolla pokka mennä juhlimaan mitaleita.
Tosin köntsät housuissa ei juhlatunnelma nouse pöydän pintaa korkeammalle.
Li hengittää niskaan puheenjohtaja taistossa. Paavo kannattaa pakkoruotsia, men det räcker inte för att han är inte en riktig finlandssvensk.
Li sai massiivisen äänivyöryn, koska oli esillä YLE:ssä. Ilman kansanedustajan statusta. Oliko Silvia järkännyt.
Rakel Liekki Silvian entinen petikumppani pääsi YLE:lle toimittajaksi.
Tarvittiinko Pendolino tuomaan uusi?