Niin paljon kuin tahtoivat. Joh. 6: 11.
Kun Jeesus näki kansanjoukon korvessa noin viisituhatta ihmistä, kääntyi hän köyhän, neuvottoman Filippuksen puoleen kysyen: »Mistä ostamme leipää näiden syödä?» Mutta mitä sanoo Johannes jäljempänä tästä kysymyksestä? »Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä hän itse tiesi, mitä aikoi tehdä.» Herra asettaa huolta synnyttävän kysymyksen köyhälle, neuvottomalle opetuslapselleen. Ja koska Herra ei enää puhu välittömästi meidän kanssamme, koettelee hän meitä vakavien kokemusten kautta, jolloin sama kysymys kuin muinoin Filippukselle asetetaan meille.
Vakavana astuu eteemme kysymys, miten voimme pitää huolta joukosta, jota emme voi ravita. Mutta tämän tekee Herra koetellakseen meitä, sanoo Johannes, sillä hän itse tietää, mitä hän aikoo tehdä. Silloin käy monesti niin kuin Filippuksen ja Andreaksen kävi. Me emme ymmärrä Herran tarkoitusta, vaan alamme täydellä todella laskea varojamme. Emme usko muuta neuvoa löytyvän, uskomme vain sen, minkä silmä näkee. Filippus ajatteli ja laski aivan oikein: »Kahdensadan denarin leipämme ei heille riittäisi, niin että kukin heistä saisi edes vähän.» Luultavasti hän tiesi, että ne olivat heidän varansa, joita Juudas hoiti.
Andreaskin otti osaa tähän huoleen ja huomautti lapsellisesti: Täällä on poikanen, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, mutta mihin niistä on näin monelle? Siihen loppui opetuslasten neuvo.
Mutta loppuivatko Herran? Ei. Nyt vasta tuli hänen aikansa. Hän sanoi: »Asettakaa kansa aterioimaan.» Ja hän jakoi, ei niin pitkälle kuin riitti, vaan »niin paljon kuin tahtoivat.» Niin käy kaikissa Jumalan lasten koetuksissa. Aina kun he koetuksen hetkellä laskevat varojansa, tulevat he tähän lopputulokseen: »mihin niistä on näin paljolle?»
Meidän tulee ottaa varteen seuraavat sanat: »Jeesus otti leivät ja kiitti ja jakeli istuville, samoin niin paljon kuin tahtoivat.» Herralla on koko luomakunta käsissään. Hän voi yhtä helposti antaa meille kaikki maailman rikkaudet, kuin hän napiseville Israelin lapsille lähetti peltokanoja niin paljon, että niitä oli kahden kyynärän paksuudelta maan päällä. Mutta se ei olisi meidän sydämillemme terveellisempää kuin tuo ylellisyys oli heidän ruumiilleen. He tyydyttivät himonsa. Mutta lihan vielä ollessa heidän hampaidensa välissä tuli Jumalan viha heidän ylitseen. He söivät ja kuolivat himonsa rangaistukseksi, jonka tähden sitä paikkaa nimitetään »himohaudoiksi». Älkäämme napisko himoitko niin kuin he himoitsivat ja tulivat surmatuiksi.
Lue lisää...
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor4-27.html
Kun Jeesus näki kansanjoukon korvessa noin viisituhatta ihmistä, kääntyi hän köyhän, neuvottoman Filippuksen puoleen kysyen: »Mistä ostamme leipää näiden syödä?» Mutta mitä sanoo Johannes jäljempänä tästä kysymyksestä? »Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä hän itse tiesi, mitä aikoi tehdä.» Herra asettaa huolta synnyttävän kysymyksen köyhälle, neuvottomalle opetuslapselleen. Ja koska Herra ei enää puhu välittömästi meidän kanssamme, koettelee hän meitä vakavien kokemusten kautta, jolloin sama kysymys kuin muinoin Filippukselle asetetaan meille.
Vakavana astuu eteemme kysymys, miten voimme pitää huolta joukosta, jota emme voi ravita. Mutta tämän tekee Herra koetellakseen meitä, sanoo Johannes, sillä hän itse tietää, mitä hän aikoo tehdä. Silloin käy monesti niin kuin Filippuksen ja Andreaksen kävi. Me emme ymmärrä Herran tarkoitusta, vaan alamme täydellä todella laskea varojamme. Emme usko muuta neuvoa löytyvän, uskomme vain sen, minkä silmä näkee. Filippus ajatteli ja laski aivan oikein: »Kahdensadan denarin leipämme ei heille riittäisi, niin että kukin heistä saisi edes vähän.» Luultavasti hän tiesi, että ne olivat heidän varansa, joita Juudas hoiti.
Andreaskin otti osaa tähän huoleen ja huomautti lapsellisesti: Täällä on poikanen, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, mutta mihin niistä on näin monelle? Siihen loppui opetuslasten neuvo.
Mutta loppuivatko Herran? Ei. Nyt vasta tuli hänen aikansa. Hän sanoi: »Asettakaa kansa aterioimaan.» Ja hän jakoi, ei niin pitkälle kuin riitti, vaan »niin paljon kuin tahtoivat.» Niin käy kaikissa Jumalan lasten koetuksissa. Aina kun he koetuksen hetkellä laskevat varojansa, tulevat he tähän lopputulokseen: »mihin niistä on näin paljolle?»
Meidän tulee ottaa varteen seuraavat sanat: »Jeesus otti leivät ja kiitti ja jakeli istuville, samoin niin paljon kuin tahtoivat.» Herralla on koko luomakunta käsissään. Hän voi yhtä helposti antaa meille kaikki maailman rikkaudet, kuin hän napiseville Israelin lapsille lähetti peltokanoja niin paljon, että niitä oli kahden kyynärän paksuudelta maan päällä. Mutta se ei olisi meidän sydämillemme terveellisempää kuin tuo ylellisyys oli heidän ruumiilleen. He tyydyttivät himonsa. Mutta lihan vielä ollessa heidän hampaidensa välissä tuli Jumalan viha heidän ylitseen. He söivät ja kuolivat himonsa rangaistukseksi, jonka tähden sitä paikkaa nimitetään »himohaudoiksi». Älkäämme napisko himoitko niin kuin he himoitsivat ja tulivat surmatuiksi.
Lue lisää...
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor4-27.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miten suuria kiusauksia tuokaan ylellisyys mukanaan. Herra sanoi kovia sanoja rikkaista: »Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä läpi, kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.» Voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne.» Jumala, älä johdata meitä kiusaukseen! Kristityn onni on se, ettei hänellä erikoista onnea maan päällä ole. »Kun meillä on ravinto ja vaatteet, niin tyytykäämme siihen.»