Leipiintynyt PAKKOMOPAAN ja PAKKOTYPIIN

Olen täysin loppu. En enää jaksa orjatöitä. Pyydän vain, että minua kohdeltaisiin joskus ihmisenä. PAKKOMOPA ja PAKKOTYPI ovat tehneet minusta ihmisraunion. Jokainen aamu itkettää, ei ole aikaa tehdä mitään, ei ole rahaa tehdä mitään.

Itkettää
1958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • Menisit töihin!!111

    Äänestä

Ei helvetti ihan hullua toimintaa!

Äänestä

BILDERBERG ?

Äänestä

Moi!

Olen myös tällä hetkellä PAKKOMOPAssa ja aivan hullua toimintaa! Pomo kiusaa ja varastelee eväitäni eikä päästä minua taukohuoneeseen, jossa on "normaaleja" työntekijöitä. Kerroin tästä soskuun ja sanoivat, että jos vielä valitan niin tulee ikuiset karenssit.

Itkettää joka päivä!

Äänestä
  • Mitä jos tekisit kuten allekirjoittanut viime sosiaalityöntekijän suhteen, jolloin en suostunut edes istumaan alas. Loin uhkaavan vaikutelman, jonka seurauksena jo hetkeä myöhemmin hätääntynyt sosiaalityöntekijä painoikin hälytyksen soimaan, jolloin kävelin rauhallisen tyynesti ulos rakennuksesta. Mutta, mikä parhainta, en ole enää saanut aikoja vaan on sovittu vähän niin kuin sanattomasti, että antaa tämän nyt mennä vain näin. Ei alennuksia toimeentulotukeen, eikä edes aikoja kalenterissa.

    Seuraavaan tapaamiseen aion kaivaa vanhat oikeuden pöytäkirjat esille, lukea niistä kuinka pahoinpitelin vanhempani nuorena. Tuomio: kaksi vuotta kaksi kuukautta ehdonalaista. Vihjaten epäsuorasti miten voi käydä jos asettuu poikkiteloin kanssani.

    Kyllä se on niin, että kannattaa ottaa valta omiin käsiin jo varhain. Mitä jos tappaisit jonkun hyödyttömän byrokraatin, jos väsymyksesi on ylitsevuotavaa ehkä voit vedota hetkelliseen mielenhäiriöön oikeudessa, psykoottiseen kohtaukseen jossa et ollut täysissä järjissäsi hyvin kuitenkin tiedostaen miten salaa nautit jokaisesta hetkestä kun hyödyttömän byrokraatin elämänlanka valui kuiviin, punaista verta kauttaaltaan kaikkialla, kauhun kyllästämät äänet, kirkuvan kakofoniset huudot, ah miten hyvältä tuntuukaan maistella kaikkea tätä.

    Ehkä se olenkin minä, jonka tulee ottaa puukko mukaan seuraavaan kohtaamiseen.

    Äänestä

Minuakin itkettää koko ajan, itketään yhdessä: Yhyy, yhyy, yhyy!

Äänestä

miten ootte sinne joutuneet....ette ainakaan anssilta, vai mitä.....

Äänestä

Huvittavinta tässä "kuntouttavassa" MoPan pakkoORJAtyössä on se ettEI se ole lainkaan työtä!

"Työnhakijan katsotaan olleen työmarkkinoilla, jos hän on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä, työllistynyt yritystoiminnassa tai omassa työssä, ollut työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa tai osallistunut muuhun työllistymistä edistävään palveluun kuin kuntouttavaan työtoimintaan."

Tuo sitä että jos ON "kuntouttavassa työtoiminnassa" niin on POISSA työmarkkinoilta!

Josta seuraa että Kela tutkii työmarkkinoilta poissaolon sillä aiheeton työmarkkinoilta poissaolo johtaa työssäoloehdon menettämiseen TTL 5 luvun 10 §:n perusteella.

Miksei kuntouttava työtoiminta ole työmarkkinoilla olemista?

Siksikö että se ei ole työtä, vaan sossun pakkopalvelua?

Eli jos on vuosikausia "kuntouttavassa" orjatyössä, ei ole ollut lainkaan töissä vuosiin, vaan on ollut sossun asiakkaana?

Kun työnantaja kysyy missä olet ollut viime aikoina, niin joudut sanomaan että olet ollut jopa toistakymmentä vuotta POISSA TYÖMARKKINOILTA, saamassa SOSSUN PAKKO PALVELUA!

Mites muka tälläinen edistäisi oikeisiin palkkatöihin pääsemistä?

Äänestä
  • Eikös kuntouttava työpalvelu ole aina määräaikaista? Eihän mikään 6kk ole ikuisuus? En ole ikinä kuullut, että vuodesta toiseen pitäisi semmoisessa mennä ja yhteen putkeen. Tässähän ei ole edes lomaoikeutta, joten ei edes kukaan terve jaksaisi sellaista puoltavuotta pitempään. Eikös näissä ole myös työpäivän pituus noin 6h ja perjantai vapaa? 9€ verovapaatakin pitäisi päivälle kuulemma saada ja Kelan rahat. Mitä se Sossu palvelee tässä? en ymmärrä.

    Äänestä

  • pakkopullaaaa kirjoitti:

    Eikös kuntouttava työpalvelu ole aina määräaikaista? Eihän mikään 6kk ole ikuisuus? En ole ikinä kuullut, että vuodesta toiseen pitäisi semmoisessa mennä ja yhteen putkeen. Tässähän ei ole edes lomaoikeutta, joten ei edes kukaan terve jaksaisi sellaista puoltavuotta pitempään. Eikös näissä ole myös työpäivän pituus noin 6h ja perjantai vapaa? 9€ verovapaatakin pitäisi päivälle kuulemma saada ja Kelan rahat. Mitä se Sossu palvelee tässä? en ymmärrä.

    En tiedä, mistä olet saanut tällaisia "perjantai vapaa"-tietoja. Näin sanoo asiasta ministeriö:
    "Kuntouttava työtoimintaa järjestetään asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan osa- tai kokopäiväisesti 1-5 päivänä viikossa 3-24 kuukauden ajan. Toiminnan on oltava tavoitteellista siten, että se parantaa asiakkaan elämänhallintaa ja toimintakykyä, jotta hän voisi työllistyä, hakeutua koulutukseen tai osallistua TE-hallinnon työllistymistä edistäviin palveluihin." http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/kuntoutus/kuntouttava_tyotoiminta

    Itse olen ollut lähinnä sellaisia sopimuksia, että olen 4 tuntia päivässä 2 päivää viikossa toiminnassa, jos se on saattanut työllistymistäni tukea. Ja se 9 euroa/pvä on ylläpitokorvausta työtoiminnan aiheuttamista kuluista, eikä mitään todellista tuloa.
    Sossulla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä, te-keskuksilla sitäkin enemmän.

    "Kuntouttava" ORJAtyöpalvelu voi jatkua IKUISESTI.

    Sitä 24 kuukautta KETJUTETAAN kunnes kuolet.

    Tai ainakin niin kauan että orja löytää ihan oikeeta palkka työtä (ja miten sitä muka löytäisi kun työnantaja kysyy mitäs ole viimevuosina puuhaillut? Meinaatko sanoa että olet saanut sossun pakkopalvelua eli olet ollut orjana? Kuka sellaista töihin ottaisi?)

    Kuinka monta vuotta jaksaisit olla orjana 8 tuntia päivässa, 40 tuntia viikossa, 172 tuntia kuukaudessa, 1840 tuntia vuodessa VUOSIEN AJAN ILMAN PALKKAA?

    Äänestä

  • Pitkäaikatyötön kirjoitti:

    En tiedä, mistä olet saanut tällaisia "perjantai vapaa"-tietoja. Näin sanoo asiasta ministeriö:
    "Kuntouttava työtoimintaa järjestetään asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan osa- tai kokopäiväisesti 1-5 päivänä viikossa 3-24 kuukauden ajan. Toiminnan on oltava tavoitteellista siten, että se parantaa asiakkaan elämänhallintaa ja toimintakykyä, jotta hän voisi työllistyä, hakeutua koulutukseen tai osallistua TE-hallinnon työllistymistä edistäviin palveluihin." http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/kuntoutus/kuntouttava_tyotoiminta

    Itse olen ollut lähinnä sellaisia sopimuksia, että olen 4 tuntia päivässä 2 päivää viikossa toiminnassa, jos se on saattanut työllistymistäni tukea. Ja se 9 euroa/pvä on ylläpitokorvausta työtoiminnan aiheuttamista kuluista, eikä mitään todellista tuloa.
    Sossulla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä, te-keskuksilla sitäkin enemmän.

    > Sossulla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä, te-keskuksilla sitäkin enemmän. <

    Olet täysin väärässä. 1.4.2015 voimaan tulleen uuden sosiaalihuoltolain mukaan "kuntouttava" orjatyöpalvelu ON SOSSUN PAKKO palvelua!

    Siksi "kuntouttavassa" orjatyöpalvelussa oleva on POISSA TYÖMARKKINOILTA koska se EI ole työtä, vaan SOSSUpalvelua.

    Orja on siis sossupalvelua SAAVA ASIAKAS, eikä työntekijä!

    "1.4.2015 astuu voimaan uusi sosiaalihuoltolaki. Se määrittelee kuntouttavan työtoiminnan sosiaalipalveluksi. Uuden lain myötä sosiaalihuollon asiakkaalle on mm. nimettävä asiakkuuden ajaksi omatyöntekijä. "

    Äänestä

  • Ei kunaan työnantaja ole niin hölmö että huolisi kuntouttavassa työssä tai masennusdiagnoosin saaneen oikeisiin töihin ikinä.
    Onneksi niistä jää merkinnät.

    Äänestä

  • OrjuusSOSSUpalvelua kirjoitti:

    > Sossulla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä, te-keskuksilla sitäkin enemmän. <

    Olet täysin väärässä. 1.4.2015 voimaan tulleen uuden sosiaalihuoltolain mukaan "kuntouttava" orjatyöpalvelu ON SOSSUN PAKKO palvelua!

    Siksi "kuntouttavassa" orjatyöpalvelussa oleva on POISSA TYÖMARKKINOILTA koska se EI ole työtä, vaan SOSSUpalvelua.

    Orja on siis sossupalvelua SAAVA ASIAKAS, eikä työntekijä!

    "1.4.2015 astuu voimaan uusi sosiaalihuoltolaki. Se määrittelee kuntouttavan työtoiminnan sosiaalipalveluksi. Uuden lain myötä sosiaalihuollon asiakkaalle on mm. nimettävä asiakkuuden ajaksi omatyöntekijä. "

    En siis ollut täysin väärässä, vaan tilanne on muuttunut viime kuun alusta. Itse lopetin työtoiminnan ennen lakimuutosta, enkä ole koskaan saanut sosiaalitoimistolta senttiäkään.
    Kuntouttavassa työtoiminnassa ei toki aiemminkaan ole oltu työsuhteessa, johon siis liittyisi lukuisia lakisääteisiä velvollisuuksia. Työnantajan sijaan oli "työtoiminnan järjestäjä".
    Jk. Miksi HUUDAT muille keskustelijoille?

    Äänestä

no, tuohon jamaan ei vaan kannata joutua, ja sen voi välttää kun tekee töitä elättääkseen itsensä eikä odota sossurahaa koko ikäänsä.Nuo palvelut koskee vain sossulaisia.

Äänestä

> "Työnhakijan katsotaan olleen työmarkkinoilla, jos hän on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä, työllistynyt yritystoiminnassa tai omassa työssä, ollut työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa tai osallistunut muuhun työllistymistä edistävään palveluun kuin kuntouttavaan työtoimintaan." <

Tuo tarkoittaa sitä että "kuntouttavassa työtoiminnassa" oleva on POISSA työmarkkinoilta.

Eli "kuntouttavassa" oleva orja EI siis ole työntekijä, vaan asiakas, joka saa sossun palvelua. Miten tämä vaikuttaa vahingon aiheuttamis vastuuseen?

Voiko palvelua saava asiakas joutua vastuuseen siitä että on aiheuttanut "askarrellessaan" vahinkoa orjuuttajalle?!

Äänestä
  • "Jos olet poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä yli 6 kuukautta, sinulla ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan, ennen kuin olet uudelleen täyttänyt työssäoloehdon."

    Tarkoittako tää sitä että jos on ollut "kuntouttavana" orjana yli puolvuotta (eli ollut poissa työmarkkinoilta) niin ei olisi oikeutta työttömyyspäivärahaan ennen kuin on ollu vähintään 26 viikkoa (noin 6 kk) oikeissa palkkatöissä?

    Äänestä

no, ethän sinne kuntouttavaan olisi joutunutkaan mikäli olisit saanut anssia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ItkenJokaPäivä kirjoitti:

Olen täysin loppu. En enää jaksa orjatöitä. Pyydän vain, että minua kohdeltaisiin joskus ihmisenä. PAKKOMOPA ja PAKKOTYPI ovat tehneet minusta ihmisraunion. Jokainen aamu itkettää, ei ole aikaa tehdä mitään, ei ole rahaa tehdä mitään.

Itkettää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu