Jumala on lapsiaan kohtaan niin ihmeellinen, että hän tekee heidät autuaiksi viemällä heidät luonteeltaan vastakkaisiin ja vastakohtaisiin tiloihin. Toivo ja epätoivohan ovat toisilleen vastakkaisia, ja kuitenkin heidän täytyy toivoa epätoivossaan. Sillä pelko ei ole mitään muuta kuin epätoivon alku ja toivo on pelastuksen alku. Näiden vastakohtaisuuksien täytyy olla meissä sen vuoksi, että meissä on myös kaksi luonnoltaan vastakkaista olentoa, vanha ja uusi ihminen. Vanhan täytyy pelätä, joutua epätoivoon ja hukkua. Uuden täytyy toivoa hellittämättä ja tulla korotetuksi. Nämä molemmat esiintyvät samassa ihmisessä, vieläpä samassa teossa yht'aikaa.
Niinhän kuvanveistäjäkin poistaessaan ja hakatessaan irti sitä osaa puusta, joka ei sovellu kuvaan, kehittää kuvan muotoa. Siten pelosta, joka leikkaa pois vanhan Aatamin, kasvaa toivo, joka muodostaa uuden ihmisen. Sen vuoksi psalmin laulaja sanoo: "Minä odotan Herraa", se on: tässä "huudossani" ja ristissäni en juokse pois enkä vaivu epätoivoon, vaan odotan Jumalan armoa; halajan ja odotan sitä, kunnes Jumalani auttaa minua.
Nyt on useita, jotka haluavat määrätä Jumalalle päämaalin, tavan, ajan ja mitan, ja ikään kuin itse ehdottavat hänelle, miten haluavat itseään autettavan. Jos ei käy juuri niin, joutuvat he epätoivoon tai hakevat apua muualta, jos jaksavat. He eivät odota Jumalaa, vaan Jumalan pitäisi odottaa heitä ja olla heti valmis, eikä hän saisi auttaa toisin kuin he ovat esittäneet. Mutta ne, jotka odottavat Jumalaa, pyytävät armoa, mutta jättävät Jumalan hyvän tahdon varaan, miten, missä ja milloin hän auttaa heitä. He eivät epäile apua. Mutta he eivät myöskään määrittele sitä, vaan jättävät sen Jumalan määriteltäväksi ja nimitettäväksi, myös siinä tapauksessa, että se viipyisi mittaamattoman kauan. Mutta se, joka antaa avulle määrätyn nimen, ei saa sitä, koska hän ei odota eikä kärsi Jumalan neuvoa, tahtoa ja viivyttelyä (Luther).
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat3a.htm
Niinhän kuvanveistäjäkin poistaessaan ja hakatessaan irti sitä osaa puusta, joka ei sovellu kuvaan, kehittää kuvan muotoa. Siten pelosta, joka leikkaa pois vanhan Aatamin, kasvaa toivo, joka muodostaa uuden ihmisen. Sen vuoksi psalmin laulaja sanoo: "Minä odotan Herraa", se on: tässä "huudossani" ja ristissäni en juokse pois enkä vaivu epätoivoon, vaan odotan Jumalan armoa; halajan ja odotan sitä, kunnes Jumalani auttaa minua.
Nyt on useita, jotka haluavat määrätä Jumalalle päämaalin, tavan, ajan ja mitan, ja ikään kuin itse ehdottavat hänelle, miten haluavat itseään autettavan. Jos ei käy juuri niin, joutuvat he epätoivoon tai hakevat apua muualta, jos jaksavat. He eivät odota Jumalaa, vaan Jumalan pitäisi odottaa heitä ja olla heti valmis, eikä hän saisi auttaa toisin kuin he ovat esittäneet. Mutta ne, jotka odottavat Jumalaa, pyytävät armoa, mutta jättävät Jumalan hyvän tahdon varaan, miten, missä ja milloin hän auttaa heitä. He eivät epäile apua. Mutta he eivät myöskään määrittele sitä, vaan jättävät sen Jumalan määriteltäväksi ja nimitettäväksi, myös siinä tapauksessa, että se viipyisi mittaamattoman kauan. Mutta se, joka antaa avulle määrätyn nimen, ei saa sitä, koska hän ei odota eikä kärsi Jumalan neuvoa, tahtoa ja viivyttelyä (Luther).
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat3a.htm
Vastaukset 2
Vanhimmat
tyui
Amen aloitukselle.