Miksi Ihmiset tekevät pahaa?

NoMiksi

Hengellisessä puheessa kuulee sanottavan, että ihmiset ovat pahoja. Vaalien alla joku poliitikko puolestaan sanoi uskovansa, että ihmiset ovat hyviä. Voiko se olla näin mustavalkoista? Ainakaan itse en osaa nähdä maailmaa ihan kummallakaan tavalla. Joku auttaa kärsivää lähimmäistään niin, että vedet tulevat silmiin sitä ajatellessa. Mutta joskus törmää sellaiseen ilkeyteen tai laskelmoituun julmuuteen, ettei sitä osaa selittää muulla kuin demonisella pahuudella.

Niin, miksi ihmiset tekevät pahaa? Eivätkö he voisi tehdä hyvää kuten minä? Tai ainakin elää ja antaa toistenkin elää? Mutta missä menee raja? Murhaajat, raiskaajat ja eläinrääkkääjät ainakin tekevät pahaa. Ja varkaat. Entä nälkäinen koditon, joka näpistää makkarapaketin? Entä se, joka katselee pornoa? Onko sekin pahantekijä, jolla on tilillään maksuhäiriömerkintä tai ylinopeussakko? Entä se, joka puhuu pisteliäästi toiselle tai korottaa itseään jalustalle panettelemalla muita?

Ihmiset tekevät sekä hyvää että pahaa. Teon tuomarina Suomen laki on joskus toista mieltä kuin oikeustajuni. Perheenjäseneni arvioi jonkun tekoni hyväksi ja tarkoituksenmukaiseksi, kilpailijani puolestaan ikäväksi ja tuomittavaksi. Ystävältäni ymmärrän yhtä ja toista, mutta eri mieltä olevan virheet tutkin täikammalla.

Kuka sitten määrittelee, mikä on hyvää ja pahaa? Eiköhän Hän, joka on antanut meille tajun oikeasta ja väärästä. Hän on itse Oikeudenmukaisuus. Töissäni ja ihmissuhteissani voin tehdä paljonkin hyvää. Mutta kun kaikki minussa on paljastettua Hänelle, joka lukee ajatukseni ja vaikuttimeni, voimat pakenevat ruumiistani ja parkaisen kuten Jesaja aikanaan: - Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin (Jes. 6).
Lue lisää...
http://sley.fi/uutiskoosteet/tiesitko-taman-uskosta/tiesitko-taman-uskosta-miksi-ihmiset-tekevat-pahaa

8

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvää pohdintaa, kuten sley:llä yleensä aina.
      Monet jumalattomat ihmiset luulevat tekevänsä hyvää ja koko sydämestään ajattelevat että tämä on oikein mutta hedelmät ovat kauheita ja piikikkäitä. Tämä johtuu juuri jumalattomuudesta, koska henkimaailman vahvin osaamisalue on ihmisen tunteisiin vaikuttaminen ja näiden villitseminen, kuten Raamattu sen suoraan sanoo.
      Jumalan lapsi taas käy johdatuksesta tekemään oikeita tekoja mutta kuten sley kirjoittaa, meissä kaikissa on sydämen perintonä nuo kurjat ominaisuudet, joita kumpuaa sieltä syvältä. Näitä tunteita henkimaailma toiselta puolelta villitsee, toiselta rauhoittaa.
      Tähän ajatelmaan voisin heittää vanhan oman nyrkkisäännön, "kivi-paperi-sakset" leikin vertauskuvallisena ohjeena elämäämme. "rakkaus voittaa järjen - järki voittaa vihan - viha voittaa rakkauden". Tällä kaavalla elämän tunnetiloja voisi yrittää itselleen kuvittaa.


      • HyväJarmo

        Asiaa kirjoitat.
        Harvat varmaan syventyy pohtimaan ko. tärkeitä asioita.
        Kiireellä eteenpäin. Siinä sitten toteutuukin sielunvihollisen funktiot.


      • PohtivatkoEdes

        Mikähän olisi palstan attetrollin mielipide aloituksesta?


    • välikommentti

      Ihmiset tekevät pahaa, koska ihmiset ovat epätäydellisiä. Tämän voi huomata rikostapauksiin tutustumalla. Se kehittyykö ihmiselle käsitys oikeasta ja väärästä tai hyvästä ja pahasta, riippuu paljolti ympäristötekijöistä ja erityisesti ihmisen kehityskaaresta lapsuudesta aikuisuuteen. Toki biologiset selitysmallit tarjoavat myös tiettyjä vastauksia, mutta ihmisen biologiset yksilölliset riskitekijät eivät johda täysin siihen, että ihmisestä tulisi rikollinen.

      Suosittelemaan tutustumaan kehitys- ja oikeuspsykologiseen kirjallisuuteen. Se millaisia malleja lapsi saa vanhemmiltaan, millaiset kotiolot ovat olleet jne vaikuttaa paljon siihen, että kehittyykö ihmiselle käsitys oikeasta ja väärästä. Tai pystyykö ihminen asettumaan toisen asemaan.

      Täytyy myös toki muistaa, että on paljon tekoja joiden vääryysluonne on kiistanalainen. Puhutaan usein ydinrikosoikedeusta, joka pitää sisällään esimerkiksi henki-, väkivalta- seksuaalirikokset. Sitten on ns ulkokehällä olevia tekoja joiden vääryys riippuun paljolti konkteksista ja ajasta. Esimerkiksi se, että sinä pidät pornon katselua vääränä, ei ole monien mielestä väärää. Toisaalta lähes kaikki ihmiset ovat sitä mieltä, että raiskaaminen on väärin.

      • välikommentti

        Lisäksi tosiaan huomatus, että laki ja moraali voivat ja ovat usein ristiriidassa. Kaikkihan me voimme toimia paremmin kuin laki edellyttää, mutta rangaistavaa puhtaasti moraalin vastainen käyttäyminen ei ole.


      • Kommenteissasi ei nyt vaan ole mitään lähtöviivaa, eikä maaliviivaa. Se ei lähde mistään konkreettisesta liikkelle, eikä sille ole minkäänlaista konkreettista loppupäätä. Nuo ovat vain ateistin hajanaisia ajatuksia lausuttuna yliopistokielellä.
        Suosittelen että kun olet nähnyt perhe- yhteisö- ja kansallisen tason moraalikäsitysten muuttumista monista eri syistä yhä liberaalimmiksi ja vieläkin vapaamielisemmiksi ja aletaan pikkuhiljaa jo kriminalisoimaan entisiä konservatiivisia käsityksi näistä, niin minkälainen fiilis siitä tulee kun näet näitä nykyuutisia? Onko joku mennyt tässä viime vuosikymmeninä väärään suuntaan ja missä asiassa? Ei siksi ettei 1800 luvulla olisi tapahtunut yksittäisiä järkyttäviä tekoja ja suurempia konfliktien aikaan, vaan yhä enenevässä määrin ja yhä raaemmilla tavioilla yhä poikkeuksellisempia tekoja.
        Uskovilla on ollut tähän selitys jo tuhansia vuosia ja siksi ennen "tieteen" tulemista siinä 1700 luvulla ihmisten jumalkäsityksen vaihtoehdoksi, kaikki moraalikysymykset mitattiin ja punnittiin Raamatulla. Ei ihminen ole muuttunut, vaan sen kunnioitus luojaansa kohtaan. Ihminen on aina ollut itsekäs, omahyväinen, kerskaileva jne. monella tavalla; kuten sinäkin sanoit, vajavainen. Vain se puuttuu, kuka sydämesi tilaa johtaa.
        Siellä missä Jumalaa ei missään muodossa palvella, ihmiset jopa syövät toisiaan ja siellä minne Kristinusko on levinnyt, siellä on sivistys, vai mitä? Jokin hyvä siis seuraa Kristinuskoa, vaan jos ex. kristitty sukupolvi hylkää Jumalan, mitä tapahtuu? Se on tässä!


      • Raamatusta jokainen voi lukea mitä seuraa, kun uskosta luovutaan...
        (LUOPUMINEN TAPAHTUU) Löytyy Raamatusta! Eli alkaa apokalyptinen ajanjakso.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      32
      4868
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      71
      3224
    3. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3111
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      308
      2597
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2222
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2171
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1361
    8. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      15
      1350
    9. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      47
      1298
    10. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      27
      1210
    Aihe