Kyse on yksittäisestä muslimista. Olennaista kuitenkin on, ettei hän ollut ainoa muslimi luokassa, mutta missään ei kerrota, että muut muslimit olisivat yrittäneet ohjata tätä harhautunutta ihmistä kotoutumisen suuntaan. Loppujen lopuksi rehtorkin pyrki kotouttamaan häirikön poliisin avustuksella. Vaikutti kuitenkin epäonnistumiselta tällä kertaa. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon kotoutumisen pitää epäonnistua yksittäistapauksina, että koko kotoutuminen menee vituralleen.
0Äänestä
HusuMusutAfrikkaan
Kaikkihan ne on yksittäistapauksia hakoo. Vai meinaatko kun yksi raiskaa kaisaniemessä ja toinen vuosaaressa niin ne olisivat samaa tapausta. Ainoa mikä niitä yhditää on se että tekijä on somali/somalitaustainen. Kotoutuminen alkoi 25vuotta ja tässä on tulos. Niin ja muista toinen muslimi ei tuomitse toista muslimia vaan vika on ei muslminaisissa. Enkä väitä ettei poikkeusia olisi mutta niitä on vain pieni prosentti valitettavasti.
0Äänestä
144
Vanha sanonta: Ei koira ruokkivaa kättä pure, pitää paikkansa muiden paitsi muslimien kohdalla. He ovat siis tyhmempiä kuin koirat? Kun mediasta seuraa heidän tekosia niin tältä ajatukselta ei voi millään välttyä.
0Äänestä
ali-ihminen
144 kirjoitti:
Vanha sanonta: Ei koira ruokkivaa kättä pure, pitää paikkansa muiden paitsi muslimien kohdalla. He ovat siis tyhmempiä kuin koirat? Kun mediasta seuraa heidän tekosia niin tältä ajatukselta ei voi millään välttyä.
Ihminen on ihmiselle susi ja sudella on arvohierarkia.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyse on yksittäisestä muslimista. Olennaista kuitenkin on, ettei hän ollut ainoa muslimi luokassa, mutta missään ei kerrota, että muut muslimit olisivat yrittäneet ohjata tätä harhautunutta ihmistä kotoutumisen suuntaan. Loppujen lopuksi rehtorkin pyrki kotouttamaan häirikön poliisin avustuksella. Vaikutti kuitenkin epäonnistumiselta tällä kertaa.
Kysymys kuuluukin, kuinka paljon kotoutumisen pitää epäonnistua yksittäistapauksina, että koko kotoutuminen menee vituralleen.