Sipilä tietää, ettei hänellä ole käytännössä muita vaihtoehtoja kuin saada perussuomalaiset mukaan hallitukseensa, koksa perussuomalaisilla on kansan tuki. Demokratian pelisäännöt edellyttävät vaalituloksen huomioimista hallituksen muodostamisessa. Perussuomalaiset ovat nyt kaksissa edellisissä vaaleissa keränneet niin vahvan kannatuksen, että heidät halutaan selvästi mukaan päätöksiä tekemään. Edessä olevat raskaat talousuudistukset eivät onnistu hallitukselta ilman äänestäjien ja eduskunnan vahvaa tukea. Sipilällä ei ole käytänössä muuta mahdollisuutta kuin neuvotella Soinin kanssa. Tarjolla olevista puolueista ei yksinkertaisesti saa rakennettua toimivaa enemmistöhallitusta ilman perussuomalaisia, vaikka Sipilä taipuisikin kolmen suuren sijaan tilkkutäkkiratkaisuun. Sdp:n ja kokoomuksen hallitusyhteistyö on poissuljettu. Ja niin on myös yhteistyö kokoomuksen ja soidensuojelupäätöksen seurauksena siihen luottamuksensa menettäneen vaalivoittaja vihreiden kanssa. Arhinmäki on jo menneen vuoden kauraa. Ei kukaan tuollaista virkatehtäissään viinaaan sammunutta henkilöä ota tosissaan.
Sipilä on pakotettu ottamaan Persut hallitukseen!
Viisaampi-mies
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onhan se selvää että PS on hallituksessa, koska suuri osa kansasta haluaa näin.Voittihan PS varsinaisena vaalipäivänä kepun.