Mutta nuori väki ja naiset ei niinkään paljon ?
Minulla on siihen vastaus ja se tulee tässä. Keski-ikäinen on järjen, älykkyyden ja tiedon tasoltaan edellä nuoria ja osaa katsoa realistisesti maailman kulttuurien yhteensopivuutta toisin kuin nuoret ja naiset. Keski-ikäinen mies on nähnyt paljon elämää, kiertänyt maailmalla.
Nuoret ovat idealistisia teoriatasojen höpöttäjiä, suorastaan ärsyttäviä, kun luulevat tietävän jotain kuten minäkin nuorena.
Itsekin äänestin nuorena vihreitä ja kuvittelin olevani humaani, kun olin järkyttynyt afrikan nälänhädästä ja ihmettelin, miksi asioiden annetaan noin mennä ihan kuin se olisi meidän vika.
Afrikalla ja lähi-idällä on ollut miljoona vuotta aikaa kehittyä, mutta sitä ei ole tapahtunut. Serkusavioliitot, ahdasmieliset uskonnot ja alkukantaiset uskomukset ovat käytännön elämää määrääviä tekijöitä ja ovat näin kulttuuria määrääviä tekijöitä.
Kyseisissä asioissa naisten asemassa kyseisissä kulttuureissa piilee pysähtyneisyys, varsinainen impivaaralaisuus. Intiassakin on todellista impivaaralaisuutta, jossa elellään kasteossa. miettikää, että noin vanhoissa valtioissa on niin pysähtynyttä väkeä.
He eivät yksinkertaisesti vaan kehity. Siihen vedoten on erittäin järkevää, että maahanmuuttopolitiikassa katsotaan, että miesväkeä ei eurooppaan tuolta valu kuin poikkeustapauksissa, kun kyse on fiksuista yksilöistä.
Tällainen nykyinen valtavien massojen humanitäärinen keräilypolitiikka on turmiollista.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Suomalainen on kehittyny talven takia siihen tarvitaan taitoja pysyä hengissä.
Niin nuoret ,nuoretaikuiset ja moni nainen heillä on varaa olla humaani mutta keski ikäisillä ei ole varaa olla humaani vaan joka päivä on ajateltava toimeentuloa ja juuri PS on ainakin puheissa antanut toivoa
Naisille pahinta mahdollista on, että joku syyttää rasistiksi tai juntiksi niin kuin ns. "suvaitsevaiset" ja media syyttä leimaa. Siksi naiset pelokkaana yhtyvät sättimään persuja ja äänestämään haittapuolueita. Vaikka nämä haittapuolueet kuten vihreät,vasemmisto, rkp ja demarit juuri ajavat muslimeiden massamaahanmuuttoa, jotka eivät naisten oikeuksista välitä tuon taivaallista. Niin suurta on naisten pelko. Vaatii suurta henkistä rohkeutta asettua eri puolelle kuin suuri nokkiva kanalauma. Siksi arvostan persunaisia todella paljon. Vahvoja ja rohkeita naisia.
Nuoret taas ovat naiveja ja tyhmiä. Reppanat kuvittelevat tietävänsä niin paljon kun on "lakki päähän vedetty". Ylimielisiä, tyhmiä ja naiveja. Olen ollut itsekin tuollainen.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13575793
http://www.taloussanomat.fi/jan-urri/2015/05/03/suomen-eurooppa-politiikan-u-kaannos/20155553/12?pos=luetuimmat
Seuraava hallitus muuttaa Suomen Eurooppa-politiikkaa radikaalilla korjausliikkeellä, jos hallitus tekee niin kuin keskustan Juha Sipilä tahtoo ja valtiovarainministeriö neuvoo. Se olisi U-käännös, jolla Suomi yrittäisi eroon liittovaltiokehityksestä.
_______________________
Tämä on paras uutinen vuosiin.
lukekaa kaikki myös kommentit.
Rakenneuudistuksia tarvitaan, vähintään tie ulos eurosta.
Valtion tulee luoda liikkeellä oleva raha ja velkaantua itselleen rakennusprojekteja vastaan.
Kenties naiset menee enemmän tuntella.Voin toki olla väärässäkin
Minun mielestäni Perussuomalaisten keski-ikäisistä mieskannattajista on suuri osa syrjäytynyneitä tai syrjäytettyjä. Heille on mennyt läpi propaganda, että maahanmuuttajat ovat syyllisiä heidän ulkopuolisuuden tunteeseen yhteiskunnassa.
Tätä samaa systeemiä käyttävät myös uskonnolliset lahkot eli "pahuuden" syy on aina jossain ulkopuolisessa.
Homo hiljaa.
Kiitos, että olet hiljaa.