Oksalle ylemmälle- paljaalla sisullako

Ikikoululainen

Pienestä pitäen olin toisten edessä opettaja, jonka ammatin luokkakaverien "Ystäväni"-kirjoissa ilmoitin "miksi aion tulla"- kohdassa joka vuosi. Ikäluokkani kirjoittaessa ylioppilaaksi oli lukion päättötodistuksista ylituotantoa, joten minutkin kahden ällän valkolakkisena ohjattiin ammatinvalintapsykologien toimesta kaupalliselle alalle, joka oli vanhempieni urapuu. Suostuin helposti, eihän Opettajankoulutuslaitokseen heti lukiosta päästyä lähettämäni hakemus johtanut mihinkään.

Opistotason myyjä joutui kansakunnan taloudellisen laman aikaan uudelleenkoulutukseen ja sosiaalialan lähihoitajana (lapset, nuoret ja perhetyö) olisin sentään päiväkodissa lapsiryhmän keskellä. Koulussa paremmin viihtyvänä löysin kuitenkin itseni pian määräaikaistaerityisluokan opettajan sijaisuutta epäpätevänä hoitamasta. Työtodistuksella alkoi urani tunneista viikkojen pituisia keikkoja tekevänä sijaisopettajana.

Pian alkoi alan koulutus kiinnostaa, vaikka vaihtelu virkisti eikä yksineläjän talous kaatunut työttömyyteen koulujen lomilla. Suoritin avoimen yliopiston kurssina ensimmäisen approbatur- arvosanan, 25 opintopistettä. Kirjatentteihin kuivamustekynän kanssa mentyä ja ensimmäisten joukossa poistuttua koin akateemisten taitojen olevan kehitettävissä, mutta itseohjautuvan etäopiskelun olevan vaativa tekniikkalaji.
Epäsäännöllisessä keikkatyössä sain aina välillä KELAN nk. soviteltua työttömyyspäivärahaa, mutta työvoimatoimi katkaisi pari kertaa mm. keskellä kesää päivärahan haun vaatien todistusta työttömän ajankäytöstä. Kesällä ei päiväkoteihin ollut menemistä, mutta en myöskään ylittänyt kuukausittaisten opintosuoritusten ylärajaa. Harmitti, kun ei kasvatustieteen sivutoimisia opintoja tuettu urakehityksenä, sensijaan korkeakoulutuksen ei koeta edistävän työllistymistä.
Olen kokenut päinvastoin, paitsi että siinä missä yhtäällä resurssiopettajan määräaikaiseen työhön hakee ja pääsee moninkertainen maisteri, toisaalla minä kasvatustieteen aineopintoineni (kesken) olen jo ylikoulutettu, sikäli että koulujen ollessa tulosvastuullisia yksikköjä, halpatyövoima opettaa tulevaisuuden kansalaisia.

Itse olen ilmoittanut etten epäpätevänä ota vastaan luokanvalvojan vastuuta, jossa minun pitäisi taata asiakasperheiden kasvatustehtävän täydellistyminen, koulutuksellisen tasa-arvon toteutuminen (lasten jatkokoulutusta ajatellen) tavoitteena.
Sisukkaasti opiskelen edelleen, 100 opintopisteen raja on jo rikki. Haen myös neljättä kertaa kasvatusalan valtakunnallisessa yhteishaussa luokanopettajan koulutukseen. Aikuisena hakijana sain haastatteluun asti päästyä kuulla suoraan, että koulutettavuuteni edellyttää "muita opintopolkuja". Olenkin maksanut jokaisesta opintopisteestä kymmenen euroa, ja haenkin sitkeästi taas tänä keväänä VAKAVA-kokeessa koulutuspaikkaa yliopistoista.

0

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        36
        1276
      2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

        Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
        Haapavesi
        60
        1055
      3. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        63
        963
      4. Sukunimesi eka kirjain?

        🤗
        Ikävä
        58
        938
      5. Mitä tapahtuu jos joskus edes kohdataan?

        😊
        Ikävä
        69
        806
      6. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        791
      7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        81
        716
      8. Tönölän hukkaputki

        Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
        Kuhmo
        38
        698
      9. Kerro vain.

        Lipsauta johtolanka...
        Ikävä
        82
        682
      10. Ei mitään käytöstä

        Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
        Ähtäri
        30
        635
      Aihe