Oksalle ylemmälle- paljaalla sisullako

Pienestä pitäen olin toisten edessä opettaja, jonka ammatin luokkakaverien "Ystäväni"-kirjoissa ilmoitin "miksi aion tulla"- kohdassa joka vuosi. Ikäluokkani kirjoittaessa ylioppilaaksi oli lukion päättötodistuksista ylituotantoa, joten minutkin kahden ällän valkolakkisena ohjattiin ammatinvalintapsykologien toimesta kaupalliselle alalle, joka oli vanhempieni urapuu. Suostuin helposti, eihän Opettajankoulutuslaitokseen heti lukiosta päästyä lähettämäni hakemus johtanut mihinkään.

Opistotason myyjä joutui kansakunnan taloudellisen laman aikaan uudelleenkoulutukseen ja sosiaalialan lähihoitajana (lapset, nuoret ja perhetyö) olisin sentään päiväkodissa lapsiryhmän keskellä. Koulussa paremmin viihtyvänä löysin kuitenkin itseni pian määräaikaistaerityisluokan opettajan sijaisuutta epäpätevänä hoitamasta. Työtodistuksella alkoi urani tunneista viikkojen pituisia keikkoja tekevänä sijaisopettajana.

Pian alkoi alan koulutus kiinnostaa, vaikka vaihtelu virkisti eikä yksineläjän talous kaatunut työttömyyteen koulujen lomilla. Suoritin avoimen yliopiston kurssina ensimmäisen approbatur- arvosanan, 25 opintopistettä. Kirjatentteihin kuivamustekynän kanssa mentyä ja ensimmäisten joukossa poistuttua koin akateemisten taitojen olevan kehitettävissä, mutta itseohjautuvan etäopiskelun olevan vaativa tekniikkalaji.
Epäsäännöllisessä keikkatyössä sain aina välillä KELAN nk. soviteltua työttömyyspäivärahaa, mutta työvoimatoimi katkaisi pari kertaa mm. keskellä kesää päivärahan haun vaatien todistusta työttömän ajankäytöstä. Kesällä ei päiväkoteihin ollut menemistä, mutta en myöskään ylittänyt kuukausittaisten opintosuoritusten ylärajaa. Harmitti, kun ei kasvatustieteen sivutoimisia opintoja tuettu urakehityksenä, sensijaan korkeakoulutuksen ei koeta edistävän työllistymistä.
Olen kokenut päinvastoin, paitsi että siinä missä yhtäällä resurssiopettajan määräaikaiseen työhön hakee ja pääsee moninkertainen maisteri, toisaalla minä kasvatustieteen aineopintoineni (kesken) olen jo ylikoulutettu, sikäli että koulujen ollessa tulosvastuullisia yksikköjä, halpatyövoima opettaa tulevaisuuden kansalaisia.

Itse olen ilmoittanut etten epäpätevänä ota vastaan luokanvalvojan vastuuta, jossa minun pitäisi taata asiakasperheiden kasvatustehtävän täydellistyminen, koulutuksellisen tasa-arvon toteutuminen (lasten jatkokoulutusta ajatellen) tavoitteena.
Sisukkaasti opiskelen edelleen, 100 opintopisteen raja on jo rikki. Haen myös neljättä kertaa kasvatusalan valtakunnallisessa yhteishaussa luokanopettajan koulutukseen. Aikuisena hakijana sain haastatteluun asti päästyä kuulla suoraan, että koulutettavuuteni edellyttää "muita opintopolkuja". Olenkin maksanut jokaisesta opintopisteestä kymmenen euroa, ja haenkin sitkeästi taas tänä keväänä VAKAVA-kokeessa koulutuspaikkaa yliopistoista.