Virossa alkaa Baltian suurin sotaharjoitus Siil

Virossa alkaa Baltian suurin sotaharjoitus Siil

Mukana on ulkomaalaisia joukkoja. Venäjä ja Valko-Venäjä ovat paikalla Etyjin tarkkailijoina.

ULKOMAAT 4.5.2015 2:00
Kaja Kunnas
Virossa alkaa tänään suurin maavoimien sotaharjoitus, joka Baltian alueella on pidetty itsenäisyyden palautuksen jälkeen. Kymmenpäiväiseen harjoitukseen osallistuu yli 13 000 sotilasta. Sen nimi on Siil eli suomeksi siili.

Viron puolustusvoimien tiedotuspäällikön Vallo Toometin mukaan harjoitus ei liity tämän hetkiseen turvallisuustilanteeseen, Ukrainaan eikä Venäjään.

Suurharjoitusta alettiin valmistella vuonna 2012 eli pari vuotta ennen sodan alkua Ukrainassa.

Harjoitus on kansainvälisessäkin mittakaavassa sen verran suuri, että Etyjin sopimus edellyttää kansainvälisten tarkkailijoiden pääsyä paikalle. Tarkkailijoiksi on Viron pääesikunnan mukaan ilmoittautunut yhteensä 16 valtiota, joiden joukossa ovat myös Venäjä ja Valko-Venäjä.

Yli puolet osallistujista on asepalveluksen suorittaneita reserviläisiä, joita on kutsuttu kertausharjoituksiin tavallista suurempi määrä. Lisäksi harjoituksiin osallistuu suojeluskuntalaisia ja varusmiehiä. He kokoontuvat varuskuntiin eri puolilla Viroa maanantaina ja tiistaina.

Taktinen harjoittelu alkaa ensi viikonloppuna Koillis-Virossa Tapan harjoitusalueella. Siellä on jo valmiina Yhdysvaltojen panssarivaunuryhmä, johon kuuluu neljä M1A2-Abramsia. Yhdysvaltojen hävittäjälaivue on valmiina Ämarin tukikohdassa.

Lisäksi ainakin Saksa ja Belgia tuovat harjoituksiin oman ilmatorjuntayksikkönsä. Puola ja Yhdysvallat osallistuvat harjoitukseen rynnäkkökoneilla ja Britannia hävittäjillä.hs
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

itä trollit itkee tästäkin harjoituksesta. r..en tarkailijat olisi voitu jättää kutsumatta kokonaan.

Äänestä

Pitäisiköhän auttaa venäjäpuupäitä ja kommentoida heidän puolestaan: Harjoitus on NATO:n isäntämaiden sodanlietsontaa, venäjävastainen, suunnattu venäläisvähemmistöä vastaan, F-35 hävittäjien markkinointitempaus, luo epäväkautta alueelle, haittaa Donbassin kansantasavaltojen rauhanomaista kehitystä, fasistien yritys irrottaa Krim venäjästä, revanssihenkisyyttä, Venäjän eristämistä, Washingtonin propagandatemppu, Itämeren militarisointia, uhkaa siviililentoliikennettä, Venäjän on pakko lisätä toimintaansa Itämerellä sekä Atlantilla ja Tyynellä merellä, ajoitus häpäisee voitonpäivän, Venäjän sotilastarkkailijat ovat NATO:n sotavankeina, vastoin aiempia sopimuksia NATO:n itälaajentumisesta...

Äänestä
  • Menee vain tiltuilta täysin ohi.
    Heille mahtuu nuppiin vain puupäiset valeet.

    Äänestä

Puolustusliiton pitää harjoitella puolustautumista yllättävien tilanteiden varalta. Yhteistyön on oltava saumatonta kieli- ym. kulttuurieroista huolimatta.
Euroopan (Nato) maiden yhteistyössä piilee valtava voimavara. Puolustaessaan nykyisten rajojen koskemattomuutta yhdessä Usan kanssa Nato turvaa maailmanrauhan säilymistä.

Äänestä
  • Juuri tuon takia tiltut kirkuvat voimatonta raivoaan. Kauhein asia maailmassa on kansojen oikeus valmistautua puolustamaan itseään Venäjän hyökkäystä vastaan.

    Äänestä

voimanponnistus todistaa sen puolustuksen kehittymistä Naton jäsenenä.

Mukana on lisäksi useita suuria Nato-maita.
Tiltut kirkuvat taas kerran voimatonta raivoaan.

Äänestä

huolimatta Baltian maat liitettäisiin Venäjään päivässä. Kaikki olisi Viron pressan mukaan ohi 4 tunnissa jos Venäjä päättäisi toimia.

Äänestä
  • Eipä taida itä trollien haave toteutua. Nato puolustaa varmasti jäseniään. Tietenkin Balttian puolustusta tulee tiivistää.

    Äänestä

R..ät ei uskalla hyökätä maahan jossa on Yhdysvaltalaisia ja Saksalaisia joukkoja paikalla. Ylipäätänsä useiden Natomaiden läsnä olo on kova taka isku itä haaveille.

Äänestä

Hyökkäys maahan, jossa on ulkolaisia joukkoja, johtaa välittömästi sotatilaan myös näiden altioiden kanssa! Ei Putin ole tyhmä!

On kaksi eri asiaa se, mikä on sotilaallisesti mahdollista ja se, mikä on tekijän kannalta viisasta!

Tiltut usein sekoittavat nämä kaksi!

Äänestä

NATO, sodanlietsontaa, venäjävastainen, venäläisvähemmistöä, F-35, markkinointitempaus, epäväkautta, Donbassin kansantasavalta, NATO, sodanlietsontaa, venäjävastainen, venäläisvähemmistöä, F-35, markkinointitempaus, epäväkautta, Donbassin kansantasavalta, NATO, sodanlietsontaa, venäjävastainen, venäläisvähemmistöä, F-35, markkinointitempaus, epäväkautta, Donbassin kansantasavalta, NATO, sodanlietsontaa, venäjävastainen, venäläisvähemmistöä, F-35, markkinointitempaus, epäväkautta, Donbassin kansantasavalta,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Natoon kirjoitti:

Virossa alkaa Baltian suurin sotaharjoitus Siil

Mukana on ulkomaalaisia joukkoja. Venäjä ja Valko-Venäjä ovat paikalla Etyjin tarkkailijoina.

ULKOMAAT 4.5.2015 2:00
Kaja Kunnas
Virossa alkaa tänään suurin maavoimien sotaharjoitus, joka Baltian alueella on pidetty itsenäisyyden palautuksen jälkeen. Kymmenpäiväiseen harjoitukseen osallistuu yli 13 000 sotilasta. Sen nimi on Siil eli suomeksi siili.

Viron puolustusvoimien tiedotuspäällikön Vallo Toometin mukaan harjoitus ei liity tämän hetkiseen turvallisuustilanteeseen, Ukrainaan eikä Venäjään.

Suurharjoitusta alettiin valmistella vuonna 2012 eli pari vuotta ennen sodan alkua Ukrainassa.

Harjoitus on kansainvälisessäkin mittakaavassa sen verran suuri, että Etyjin sopimus edellyttää kansainvälisten tarkkailijoiden pääsyä paikalle. Tarkkailijoiksi on Viron pääesikunnan mukaan ilmoittautunut yhteensä 16 valtiota, joiden joukossa ovat myös Venäjä ja Valko-Venäjä.

Yli puolet osallistujista on asepalveluksen suorittaneita reserviläisiä, joita on kutsuttu kertausharjoituksiin tavallista suurempi määrä. Lisäksi harjoituksiin osallistuu suojeluskuntalaisia ja varusmiehiä. He kokoontuvat varuskuntiin eri puolilla Viroa maanantaina ja tiistaina.

Taktinen harjoittelu alkaa ensi viikonloppuna Koillis-Virossa Tapan harjoitusalueella. Siellä on jo valmiina Yhdysvaltojen panssarivaunuryhmä, johon kuuluu neljä M1A2-Abramsia. Yhdysvaltojen hävittäjälaivue on valmiina Ämarin tukikohdassa.

Lisäksi ainakin Saksa ja Belgia tuovat harjoituksiin oman ilmatorjuntayksikkönsä. Puola ja Yhdysvallat osallistuvat harjoitukseen rynnäkkökoneilla ja Britannia hävittäjillä.hs

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu