HUUMEET TAPPAA !

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015050419624775_ul.shtml

"Lindsay Sandiford, 58, tuomittiin Indonesiassa vuonna 2013 kuolemaan hänen kuljetettuaan salaa kokaiinia Balin saarelle. Nyt Sandiford kertoo brittilehti Daily Mailissa uskovansa teloituksensa olevan lähellä.

- Minut voidaan viedä huomenna sellistäni Balilta Nusa Kambanganiin - paikkaan, jota he kutsuvat teloitussaareksi - ja antaa 72 tunnin etukäteisvaroitus, ennen kuin minut pistetään teloituskomppanian eteen, Sandiford kirjoittaa omin käsin poikkeuksellisessa Daily Mailin artikkelissa.

Yhden lapsen isoäiti on nyt viimeinen kuolemaantuomittu Balin Kerobokan vankilassa sen jälkeen, kun kahdeksan muuta huumerikollista teloitettiin viime viikolla.

Teloitettujen joukossa oli kaksi australialaista, neljä afrikkalaista, mielisairas brasilialainen sekä yksi indonesialainen. Tuomioiden täytäntöönpanoa vastustettiin voimakkaasti ympäri maailmaa, mutta Indonesia toteutti teloitukset laajasta vastustuksesta huolimatta."


Indonesiassa ei hoideta edes mielisairaita rikollisia, vaan ne tapetaan surutta ! Suomikin voisi ottaa oppia Indonesiassa, ja rangaista samoin ainakin murhaajia, raiskaajia sekä joukkoraiskaajia ! nappi otsaan taikka niskaan, rötöstelijä saisi itse valita !


Late Lapista. SSSS Ry!

3

85

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikuolemantuomiolle

      Olen eri mieltä liian kova rangaistus mielisairas olisi pitänyt laittaa hoitoon ja kuolemaan tuomituille elinkautinen sekä ottaisivat joskus kiinni ne päärikolliset.

    • ompahan_

      turhikset vahempana,mita noista. jaettas lisaa ilman,niin kuolis nopeammin.

    • nhnggbrgfbtwf

      Eikö alkoholi tapa? Uusimman tutkimuksen mukaan pekoni on yhtä vaarallista kuin alkoholi, joten pekonikin tappaa.

      Ikävintä ns. huumekeskustelussa on se, että Kannabis on rinnastettu vaarallisten huumeiden ja alkoholin kanssa kun totuus on se, että maailmassa ei ole yhtään ihmistä joka olisi kuollut Kannabiksen yliannostukseen.

      Kannabis on lääke joka soveltuu myös viihdekäyttöön esim. kulinaristisena päihdykkeenä viinilasillisen tapaan joka stimuloi hyvää ruokahalua ja positiivisia makuaisteja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      115
      746
    2. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      55
      630
    3. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      602
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      74
      543
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      531
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      513
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      444
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      438
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      414
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      391
    Aihe