Kahtiajako jatkaa syvenemistään Suomessa

NiinSeVaanMenee

Kahtiajako jatkaa syvenemistään Suomessa hyvinvoiviin ja huono-osaisiin. Mikäli sitä todellista tämän päivän Sisu tarinaa lähdetään hakemaan, niin sitä ei pidä hakea hyväosaisista Alexander Stubb tyyppisistä ihmisistä, jotka kutsuvat itseään menestyjiksi.
Ihmisiä on joutunut työttömäksi ilman omaa tahtoaan, jopa 450-tuhatta ja monen kohdalla tämä tarkoittaa pitkäaikaistyöttömyyttä. Työttömiä syyllistetään ja halveksutaan, vaikka raaka totuus on, että töitä ei ole kaikille. Pitkäaikaistyöttömyys taas tarkoittaa yleistä köyhyyttä ja jopa lapsiin kohdistuvaa köyhyyttä. Eriarvoistuminen näkyy myös yhä kasvavina terveyseroina pienituloisten ja varakkaampien ryhmien välillä. Köyhyys on jatkuvaa pennin venyttämistä ja päivittäistä stressiä rahojen riittävyydestä. Kovimmalla ovat perusturvan ja pelkän kansaneläkkeen kanssa sinnittelevät.
Kun puhutaan sisusta ja sinnikkyydestä tulevaisuudessa lapset eivät välttämättä pääse sinne, minne kunnianhimo ja lahjakkuus riittäisi. Nyt nähdään, että 25 vuotta harjoitettu politiikka tuottaa yhteiskunnallista eriarvoisuuttaja taas esille tuotavat leikkauslistat tuottavat sitä lisää. Tämän päivän Suomessa menestystarinoita sisusta kirjoittavat hyväosaiset, eikä ne, joilta on viety kaikki muu paitsi henki.
Jos jostakin on etsittävä todellinen Sisu tarina, niin se on etsittävä niistä ihmisistä, jotka rakensivat Suomalaisen yhteiskunnan 30-luvun laman ja toisenmaailmansodan jälkeen. Moni eli todellisessa köyhyydessä sodan jälkeen ja ei silloin valitettu turhasta. Suomea rakennettiin uudelleen ja luotiin tasa-arvoinen sosiaaliturva, joka kesti 80-luvun alkuun saakka. Tämän jälkeen tuli uudenlainen politiikka ja EU, joka murensi sen, joka vaivoin oli saatu. Nyt nämä Suomea rakentaneet ja luoneet ihmiset makaavat vuodepotilaana tai laitosvanhuksena saaden huonoa hoitoa, kun kaikessa työssä lasketaan viime kädessä työn tuottavuutta. Erikoisinta on, että ihmiset elää kuin unessa ja eivät taistele omista etuisuuksistaan. Vaalit tulivat ja menivät, mutta mikään ei muuttunut, sillä Sipilän johdolla Suomeen ollaan tekemässä porvarihallitusta. Työväestön ja muitten vähäosaisten pitäisi ymmärtää mitä varten Suomessa on eri puolueita. Porvaripuolueet ei tunnetusti ole olleet historiassa niitä, jotka ovat ajaneet työväestön tai vähäosaisten asioita. Nyt vaikuttaa sille, että ihmisiä on petetty, sillä kaikki köyhät ei voi olla "porvareita" äänestäessä. On totta, että Suomi pitää saada nousuun ja ihmisille työpaikkoja, mutta ei enää eriarvoistamisen hinnalla. Luulen, että seuraavat neljä vuotta avaavat ihmisten silmät, sekä ymmärryksen mitä eriarvoistava porvaripuolueitten politiikka saa aikaan yhteiskunnassamme. Kun seisotte leipäjonossa tai rukoilette sosiaalihuollon ovella muistakaa seuraavan kerran miettiä mikä puolue on vaaleissa äänenne ansainnut.

20

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ka-apinalismi

      Olet niin oikeassa kuin vai voin olla, miksi ei ihmisille kerrota julkisesti mitä "oikeimmillaan" kapitalismi/markkinatalous tarkoittaa.. eriarvoitumista/tamista, toisten väheksyntää, kurjistamista, orjuuttamista yhdessä oikeistopolitiitikkojen ja markkinavoimien kanssah..varakkuus, hyvinvointi ja vapaus(taloudellinen riippumattomuus) kasautuu yksilöiden ja sukupolvien haltuun toisten juostessa orjina oravanpyörässä lopulta vailla mahdollisuutta edes vaikuttaa osaansa yhteiskunnassa ja toiset perivät valmiina kaiken..

    • tympääntynyt

      siksi koska suomi on savikukko sarvikuonojen maa jotka ei näe omaa nokkaa pidemmälle. urpojen yhteiskunta jossa viimeseen 30 vuoteen ei ole ollut omaa ylpeyttä saati solidaarisuutta. minäminäminä kaikki mulle heti nyt. eristeinen omiin oloihin lokeroituminen ja jatkuva mediarummutus pitää huolen että köyhimmätkin duunarit luulee olevansa porvareita. edellinen vaalitulos osoitti sen. keskusta ja persut. hoh hoijaa. no persuja siteerakseeni "sitä saa mitä tilaa" ja keskustan "suomi kuntoon". vaikka itkua tiristäen ja nyrkki taskussa hammasta kiristellen. näin luotiin taas 4 vuodeksi kiila jolla syvennetään kahtiajakutumista. urpolandia.

    • Kannattaako_äänestäminen

      Tämä on erittäin hyvä kirjoitus. Tarkkanäköinen, terveesti kriittinen.
      Mutta tuo äänestämisasia onkin sitten monimutkaisempi. Se johtuu siitä, että Suomessa ei enää ole varsinaisia työväenpuolueita, joilla olisi riittävä kannatus, jotta ne pystyisivät tarjoamaan realistisen vaihtoehdon porvaripolitiikalle. Nykyiset nk. vasemmistopuolueet ovat muuttaneet politiikkaansa sovinnaisempaan suuntaan huomatessaan, kuinka suuri osa suomalaisista on muuttunut porvarismielisiksi.
      Suomalaiset muuttuvat porvareita äänestäviksi siksi, että he haluavat kuulua siihen "parempaan väestönosaan", jolla on tai tulee olemaan hyvät tulot ja talous kunnossa. Muistaviis on nykysuomalainen perusasenne.
      Jokainen, joka äänestää porvaripuoluetta, tuntee samalla jo muuttuneensa porvariksi ja uskoo yhteiskunnallisen asemansa ratkaisevasti muuttuneen parempaan, vaikka reaalisesti mikään ei ole muuttunut ja äänestyskäyttäytyminen aiheuttaa sen, että mikään ei tulekaan muuttumaan.
      Toisaalta, onko sillä edes mitään merkitystä, miten äänestät, kun porvaripuolueiden kannatus on kuitenkin niin suurta, etteivät pienet siirtymät äänestyskäyttäytymisessä mitään vaikuta. Porvarismieliset kuitenkin äänestävät niitä kokoomuksiaan ja keskustojaan ja noiden toivossa elävien, käsi ojennettuna oikeistoa kohti äänestävien määrä koko ajan lisääntyy, jolloin vasemmisto kääntää kurssiaan oikealle vielä pahempien tappioiden pelossa.
      Olemmeko jo ohittaneet sen rajapyykin, jonka kohdalla vielä olisi voinut korjata suuntaa? Olemme matkalla kohti amerikkalaista yhteiskuntamallia, jossa hallintovalta on muutamalla toinen toistaan oikeistolaisemmalla puolueella ja kaikki hyvin toimeen tulevat ja vaikutusvaltaiset kuuluvat johonkin näistä ryhmittymistä. Eliitin alapuolella ei sitten vähään matkaan ole ketään, kunnes tulee yhteiskuntamyönteinen, koulutettu ja työssä käyvä porvarisluokka. Pohjalla ovat vähemmän koulutetut matalapalkkaiset sekä työttömät tai toisin ajattelevat, joita on paljon, mutta joista kukaan ei välitä mitään. Hyvinvointipalvelut ovat muuttuneet maksullisiksi, joten niihin on varaa vain hyvin toimeentulevilla.
      Tällainen yhteiskunta on kovaa vauhtia menossa kohti kaaosta, minkä merkkejä Yhdysvalloissakin on jo joidenkin vuosien ajan ollut nähtävissä. 10 - 20 vuoden kuluttua Suomessa on sama tilanne.

    • kunhanvaanonpunaista

      Hei! Miksi ette ota vanhaa kunnon kolhoositoimintaa käyttöön!?
      Kukaan ei omista mitään ja kaikki omistaa kaiken ja iloisena huhkitte kolhoosin pelloilla ja navetoissa ja ansaitsette velä vaikka Työn Sankari-arvonimen ja mitalin! (Peltisen kylläkin, mutta mitalin nyt kuitenkin...)
      Kunnon rehellinen mies ja nainen jakaa asunnon viiden perheen kanssa (tai kuuden tai miten vaan). Huone jokaiselle, keittiö yhteinen ja yksi vessa 60 hengelle! Se vasta on sitä Elämää!
      Herrat Siperiaan! Valta työkansalle!

      • NiinSeVaanMenee

        "Valta työkansalle!" Saat minun puolesta mennä sinne Siperiaan jos kerran sille tuntuu, mutta demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa, nyt ei näin todellisuudessa ole. Todennäköisesti neljän vuoden kuluessa suunta tulee muuttumaan ja ihmiset tietävät oman asemansa yhteiskuntajärjestelmässä. Ennustan, että vasemmiston arvo työtätekevien ihmisten keskuudessa vielä ymmärretään, eikä sitä pidetä syntinä niin kuin se nyt tuntuu olevan. Porvareitten aivopesu näyttää tuottaneen tulosta ja esim. laitos tai kerros siivoojat voivat voivat hyvällä omallatunnolla äänestää kokoomusta. Olen kuullut, että perustelu on "se sopiii mun arvoihin" Todellisuudessa arvomaailmat kokoomuksen suurienraha omistajasukujen kanssa eivät kohtaa.

        Asetelma tosielämässä menee niin, että siivoojien etuuksista leikataan rahamiesten taskuihin ja kun pörssiyhtiö ei tuota tarpeeksi tulosta duunari saa kenkää. Kun sitten tarvittaisiin ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa työttömänä, niin sitä ei kohta ole. Se on joutunut leikkauslistoille poistettavien etuuksien listalle. Sama meno jatkuu, mutta duunarit elää kuin unessa ja antavat näin tapahtua vuodesta toiseen. Olisi kannattanut herätä unesta pitämään puolia, mutta ei kun "se sopiii mun arvoihin"

        Muuten jokaisella on Suomessa oikeus omistaa yksityistä omaisuutta ja jos joku väittää kirjoittaneen muuta aloituksessani valehtelee. En ole koskaan ollut kolhoosien tai kommunismin kannalla ja en koskaan tule olemaan. Oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan kannalla kyllä.


      • NiinSeVaanMenee

    • Annu198

      Kyllä Suomessa pääsee ilmaiseen korkeatasoiseen koulutukseen kuka tahansa, köyhän perheen lapsi myös, ja sillä ollaan juuri päästy pitkälle tässä maassa, hyvä asia jota kukaan ei ole muuttamassa. Turhaa itkua. Jenkeissä/Kanadassa korkeakoulujen lukukausimaksut ovat niin korkeita, että moni älykäs köyhän perheen lapsi joutuu jättämään leikin kesken ja aloittamaan työt hampurilaisketjussa, vaikka kapasiteettia olisi paljon muuhunkin.

      • NiinSeVaanMenee

        Ok! Toivotaan, ettei mennä tuohon Jenkkien/Kanadan malliin, vaikka merkit samantapaiseen järjestelmään siirtymiseen on olemassa. Leikkauslistat jatkuu koko hallituskauden ja varmaan jatkoa piisaa.


      • työ_ja_työ_ja_ja

        Periaatteessa totta, korkeakoulutettu tai ihan muuten laskutaitoinen voi vaan taas kerran laskea hampurilaispaikan keskituntiansion ja siitä se taas lähtee. Ja eipä edes hampurilaispaikkoihin vain kävellä sisään ja heti on töitä, viitseliäskään. Muuta väittävä voi kertoa esim. mitä havaintokyvyssäni on vikana. Ihan tuoretta selvitystä ja kokemusta löytyy asiasta. Tämän voi toki itsekukin selvittää kun ei usko. Tai helpommallakin pääsee kun vaan kiistää.

        Yhteiskunnan tuilla elävä voidaan kai laskea köyhyysrajan alittaneeksi. Voin intuitiivisesti ymmärtää että ihmiset haluaisivat lisää liksaa töistään, ja samaa ajaa ay-liikekin. Vuotuiset, olkoonkin minimaaliset palkkojen indeksikorotuksetkin yrittävät ylläpitää ostovoimaa inflaatiota vastaan. Eli liksa nousee (vaikkakin vähän) vaikkei edes haluaisikaan.

        Samaan aikaan on kovin halveksittavaa jos joku jo köyhyysrajan alittanut ei mene töihin saaden lopulta entistäkin (!) vähemmän rahaa. Kuka työssäkäyvä suostuu tuosta vain, jossain hurskauden puuskassa tai jostain urpojen painostuksesta madaltamaan palkkaansa (jos edes onnistuu, onko kokemusta?), pois lukien presidenttimme? Eipä tullut muotiin vaan iPhone-yhteensopivat selfie-kepit taisivat tulla. Niissä iPhoneissa ei vaan taida olla laskinta, tai ulkopuolista älymahdollisuutta?


    • NewZionWorldOrder

      Kuuluu tähän uuteen siionistiseen maailmanjärjestykseen, mihin ollaan syöksykierteessä menossa.

    • tuulipukukansa

      Se on hyvä että näin tapahtuu,pysyy köyhät pois kassajonoista siellä minne kuuluvat...leipäjonoon!! Sisulla nää rahat on tehty,ja veroja maksettu yli 45% joten ehkä olen ansainnu vähän parempaa elämää,kun tämä työtä vieroksuva tuulipuku kansa,sillä töitä on jos sitä haluaa tehdä,sosiaali etuudet vaan pois niin rupee työnteko maistumaan.

      • Herääpahvi

        Eikö näiden kahden väliin mahdu kuitenkin aika paljon sellaisiakin jotka eivät vieroksu työtä, ovat kouluttautuneet ja raatavat niska limassa työpaikoillaan, mutta joiden palkkaa ei ole kohonnut sitä tahtia kuin 45% veroja makselleiden. Tai niitä työtä koko ikänsä paiskineita eläkeläisiä, joilla ei koitakaan kissanpäivät vanhana. Tai niitä lapsiperheellisiä jotka luovat tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajia ja eteen päin viejiä. Ei kaikki ole yhteiskunnan tuilla makaavia pummeja ja loisia, vaan huononee tässä työssä käyvän keskiverto-taviksenkin asema.


      • valtiomuoto_uusiksi
        Herääpahvi kirjoitti:

        Eikö näiden kahden väliin mahdu kuitenkin aika paljon sellaisiakin jotka eivät vieroksu työtä, ovat kouluttautuneet ja raatavat niska limassa työpaikoillaan, mutta joiden palkkaa ei ole kohonnut sitä tahtia kuin 45% veroja makselleiden. Tai niitä työtä koko ikänsä paiskineita eläkeläisiä, joilla ei koitakaan kissanpäivät vanhana. Tai niitä lapsiperheellisiä jotka luovat tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajia ja eteen päin viejiä. Ei kaikki ole yhteiskunnan tuilla makaavia pummeja ja loisia, vaan huononee tässä työssä käyvän keskiverto-taviksenkin asema.

        Kirjoitan toisaalla juuri siitä kuinka suuri-, keski- ja matalapalkkaisten, ja myös työttömien (pummien tai ei), kaikkien - joka iikan - yhteinen pesä tärvellään muusta kuin omasta tahdosta (so. syystä). Kattaa myös siis niin keskivertotaviksen kuin pumminkin.

        Suomihan nimenomaan paitsi mahdollistaa, joskus jopa pakottaa tai kannustaa loisimiseen. Enkä puhu nyt aktiivisesti työtä hakevista, ellei sitä haeta eduskunnasta.


    • valtiomuoto_uusiksi

      Pidän itseäni ns. korkeasti koulutettuna. Hankin koulutustasoni opintolainalla jonka sain kun jollain ihmeellä sain säilytettyä luottokelpoisuuteni, luulen. Tuo opintolaina on nyt maksettu, mikä on toki mukavaa näin työttömänä, ja luottotietoni ovat yhä tähteellä. Jos olisin dokannut luottotietoni olisinko yhtään vähemmän työtön? Toisaalta olisinko kouluttautumatta paljonkin nykyistä työllistetympi? Olikos itseni sivistäminen - maksamallani lainarahalla - joltakin pois?

      Luulen että eräiden vanhojen jankutusten jatkaminen ylläpitää tai peräti pahentaa po. kahtiajakoa. Näitä ovat kouluttautumisen kannattaminen, Suomen häikäisevä asema maailmankartalla kaikessa, eduskunnan työtä suojeleva päätoimi sekä äänestämisen kannattaminen. Tällaisten luulojen ylläpitäminen on paitsi menneen ajan nostalgiaa myös menneen maailman pikkuporvarillista arvomaailmaa ja nykytodellisuudessa lähes harhaista. Haluan erityisesti kritisoida uskoa äänestämiseen sekä (osin) äänestäneidenkin syyllistämistä, lue edelleen.

      Se luulo tai jankutus että äänestämisellä voi vaikuttaa tulee katsoa liki rikokseen yllyttämiseksi, jos ymmärrätte nykytilan äänestämisen tuloksena. Ketä nykyisessä - ellen erehdy - tomppelikunnassa olisitte halunneet minun äänestävän (ja myös niin ettei ääneni olisi mennyt "hukkaan")? Olisiko joku hallitukseen jo päässyt tomppeli tarvinnut vielä yhden, sen minun puuttuvan ääneni? Jos äänestämisellä voi kerran vaikuttaa kuinka nykytila voi olla edes mahdollinen? Kuinka oikeastaan yksikään epäkohta? Antaako oikeuttamalla nykyisen kleptokratian silkalla paperinpalalla vasta oikeuden kritisoida sitä?

      Voidaanhan sanoa että äänestämättä jättäytymiseni juuri ajoi nykytilaa entisestään. Edellä sanottu pysyy mielestäni silti voimassa. Jos rosvon, raiskaajan ja muuten vaan epäilyttävän väliltä pitää valita työntekijä (vieläpä kerrassaan 'edustamaan' itseäni - jos yhä lukeudun 'kansaan') saanko sentään jättää valitsematta sellaisesta tarjonnasta? Voisiko olla silloin vaikkapa muidenkin etu pidättäytyä?

      Tämä osin poistaa syyllisyystaakkaa äänestämättä jättäneiltä, ja haluan uskoa että äänestäneetkin varmasti äänestivät muun kuin nykytilan aikaansaamisesta. Tästä päättelen seuraavaa: Jos kansa kattaa sekä äänestäneet että äänestämättömät äänestäjät - vai onko muita vaihtoehtoja? - on kahtiajaon syveneminen (kuten myös periaatteessa kaikki muutkin epäkohdat, ks. ed) muun kuin kansan tahto. Mikä taho voisi olla 'muu kuin kansa'?

      Jos tämä kaikki edes jollain tapaa stemmaa voisi nykytila yhdistää niin vasemmalle, keskelle kuin oikealle kallistuneet KANSALAISET hetkeksi kun jokin 'muu kuin kansa' tärvelee joka iikalle yhteisen synnyinmaan, sen muistoissa toimineen valtakunnan, Suomen. Suomeen on syntynyt joukko nuoria jotka eivät voi ikänsä puolesta muunlaisesta Suomesta tietää! Viimeistään tälle joukolle on turha lässyttää taruja esim. Talvisodan ihmeestä tai hengistä, Kekkosesta, saati häntä edeltäneistä raudankovista valtiomiehistä.

    • valtiomuoto_uusiksi

      Kyllä toki voi nostattaa huolestuneita tai surullisia tunteita. Ellei ole psykopaatti, tunne-elämältään vammautunut tai vakavasti aistiviallinen. Nimittäin kahtiajakautumisen syveneminen. Mutta ja mutta:

      Jos tässä itsekukin jo nyt joutuu huolehtimaan aivan kaikesta aivan itse joka päivä niin eikös jo elä tahattomasti jonkinlaisessa kummallisessa omavaraisuudessa. Tarkoitan: huolehtii ihan itse omasta työllisyydestään ja toimeentulosta, terveydestään, koulutuksestaankin, turvallisuudestaan, eläkejärjestelyistään ym. jotta saa edes jotakin kelvollista syntymään, samalla kun edelliset yhä maksatetaan ja eikä voi kelvottomasta kieltäytyä. Ketä olisi pitänyt äänestää tämän estämiseksi ja millä perusteella? Onko takeita? Nimiä pöytään eikä liturgiaa.

      Eipä sillä, nyt enemmän kuin ennen olen kiitollinen jokaisesta selvitystä ja klaaratusta päivästä. Ikävä kyllä omassa omavaraisuudessani ei periaatteessa liikuta kuinka Suomen käy, mitä nyt jos henkiveroa aletaan kantaa tai nimetään asioita lopultakin siksi enkä taida saada siitäkään vastinetta. Saako rosvolta vastinetta rahalleen? Olenko nyt itsekäs kun puhun omasta puolestani? Jos jo nyt kahtiajako toteutuu valtion heitteille jättämiin ja jättämättömiin enpä tiedä mitä eroa tämän tilanteen hypoteettinen syveneminen siihen tekisi. Paitsi satunnaisesti huolestuneita tai surullisia tunteita, toisten puolesta. Ja sitä muistoa siitä kun ehti nipin napin nähdä kutakuinkin toimivan Suomen.

    • allahakbar

      Eiköhän oteta Kaikkivaltiaan Pyhä Sana ja Laki tässäkin elämän perustaksi, etenkin nyt, kun Suomenmaa on siirtynyt jo Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittaman oikean Islamin alaisuuteen.

      Varkaiden nimet ja yhteystiedot otettakoon selville ja laitettakoon julkiseksi niin tiedetään, mistä tavoittaa sitten, kun aletaan käymään ns. islamilaista oikeutta.

      Varkaan ja varkauden Jumalan oikeuden mukainen tuomitseminen, rangaistukset ja korvaukset:

      Yleislinjaus varastamiseen:

      "Älä varasta." (2.Ms.20:15 & 5.Ms.5:19)

      "Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." (2.Ms.20:17)

      "Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.' (5.Ms.5:21)

      "Varkailta taasen, olkootpa mies- tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. ALJAH (Jumala) on mahtava, viisas.

      Mutta ken tekee katumuksen ja parannuksen pahoista teoistaan, häntä kohtaan on ALJAH (Jumala) sääliväinen. ALJAH (Jumala) on totisesti armahtava, laupias."

      (Koraani 5:38-39)

      "Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.

      Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen." (Matt.18:8-9 & Mark.9:43-48)

      "Joka varastaa Aadamin (ihmisen) ja joko myy hänet tahi pitää häntä hallussansa, se rangaistakoon kuolemalla." (2.Ms.21:16)

      "Jos joku tavataan siitä, että hän on varastanut jonkun veljistään, israelilaisista, ja kohdellut häntä tylysti tai myynyt hänet, niin varas kuolkoon. Poista paha keskuudestasi." (5.Ms.24:7)

    • keskiarvo

      Kyllä on suomessa ahtaalle ajettu työntekijöiden oikeudet. Ja jos oikein salaliittoihin uskoisin, niin väittäisin, että nykyinen pakolaisvirtakin on joltain osiltaan suunniteltu halpatyövoiman roudaaminen hyvinvointivaltioihin missä työntekijät tietävät oikeutensa ja pitävät niistä kiinni.
      Tänne tuodaan pakolaisvirtojen varjolla käsittämättömät määrät halpatyöhön suostuvaista sivistymätöntä porukkaa joita voidaan käyttää hyväksi kuten orjia. Suomalaisten kohdalla kun tämä ei enää onnistu kun koulutus on taannut sivistyksen kaikille. Riittävän ainakin.

      Ollaan matkalla rikkaitten ja orjien yhteiskuntaa.
      Minne sijoittuu tavallinen suomalainen joka ei kuulu rikkaisiin tai köyhiin.
      Se jää nähtäväksi.

    • niaui

      Niin täälkin on moni nyt vasta sanonut et ei olis kannattanut äänestää perus suomalaisia !? pikkusen jälkijunassa tulee.. ei porvarit_rikkaat aja koskaan kansan _ainakaan köyhän kansan etuja ..näyttävät vievän loputkin pois ... itehän ootte noi Porvarit tonne äänestäny ??mä taas äänestyny pikku puolueita mut tuskin ne koskaan saa sinne montaa edustajaa... tässä on tulos ! ja huonoon suuntaan on menny !? jos ajattelee kokonaisuutta ! eikä sitä mitä minä tienaan ..jos kellä nyt menee niin hyvin rahallisesti ainakin !! onhan se aika härskii et postin iso pomo tienaa 41 ,000 e kuussa ! ja postilaisilta halutaan liksaa 30% alaspäin !! saako postilaiset edes 1500 e kk !!! eli aika pieni palkka on !

    • osto-ja_kulutusboikotti

      Onkos kukaan törmännyt seuraavaan kahtiajakopulmaan:

      Usein selitetään että kahtiajaon vastakohta eli tasaisempi jakaminen hyödyttäisi kaikkia. Näin ollen kai siis rikkaitakin? Luulen kyllä että jos jokin hyödyttää rikasta niin siihen ryhdytään ja kyllä vähän sassiin.

      Tästä kääntäen päätellen kahtiajaon ilmaantuminen ylipäänsä sanastoon ja sen syveneminen loogisesti hyödyttää rikasta sitä manguttua tasajakoa enemmän, toisin kuin sosialisointiaan tyrkyttävät väittävät. Enpä ole kuullut konkreettista perustelua joka kiinnostavuudessaan ylittäisi "mulle enemmän" -motiivin ja kääntäisi kaikkien pään.

      Vaurauden jakotapa ei muuta tämän pallon rajallisuutta: Jotenkin vain tämä pallo on rajallinen eikä avaruudesta tiettävästi sada lisää rahaa kaikille; näinollen kyse on nollasummapelistä. Ja nollasummapelissä jollekin lisää on väistämättä joltakin toiselta pois. Ja tämä siis olettaen että varallisuutta (ja pelkkää varallisuutta) halutaan pitää hyvinvoinnin tai huono-osaisuuden mittarina. Ja ettei avaruudesta sada rahaa, mikä tekisi hallaa niille köyhienkin vähille varoille.

      Köyhien vähille varoille lisää ostovoimaa tarkoittaisi lisää ostovoimaa rikkaallekin mikä johtaisi vain hintojen nousuun. Mutta kyllä köyhälläkin voi olla jotain arvokasta mitä rikkaalla ei. Rikkaalla on vain yksi vaihtoehto.

    • osto-ja_kulutusboikotti

      Onkos kukaan törmännyt seuraavaan kahtiajakopulmaan:

      Usein selitetään että kahtiajaon vastakohta eli tasaisempi jakaminen hyödyttäisi kaikkia. Näin ollen kai siis rikkaitakin? Luulen kyllä että jos jokin hyödyttää rikasta niin siihen ryhdytään ja kyllä vähän sassiin.

      Tästä kääntäen päätellen kahtiajaon ilmaantuminen ylipäänsä sanastoon ja sen syveneminen loogisesti hyödyttää rikasta sitä manguttua tasajakoa enemmän, toisin kuin sosialisointiaan tyrkyttävät väittävät. Enpä ole kuullut konkreettista perustelua joka kiinnostavuudessaan ylittäisi "mulle enemmän" -motiivin ja kääntäisi kaikkien pään.

      Vaurauden jakotapa ei muuta tämän pallon rajallisuutta: Jotenkin vain tämä pallo on rajallinen eikä avaruudesta tiettävästi sada lisää rahaa kaikille; näinollen kyse on nollasummapelistä. Ja nollasummapelissä jollekin lisää on väistämättä joltakin toiselta pois. Ja tämä siis olettaen että varallisuutta (ja pelkkää varallisuutta) halutaan pitää hyvinvoinnin tai huono-osaisuuden mittarina. Ja ettei avaruudesta sada rahaa, mikä tekisi hallaa niille köyhienkin vähille varoille.

      Köyhien vähille varoille lisää ostovoimaa tarkoittaisi lisää ostovoimaa rikkaallekin mikä johtaisi vain hintojen nousuun. Mutta kyllä köyhälläkin voi olla jotain arvokasta mitä rikkaalla ei. Rikkaalla on vain yksi vaihtoehto.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe