Hölmöä touhua Suomen politiikka

Valtion talous on kuralla. Miksi Kokoomus on koko ajan laskenut veroja ja ottanut sen sijaan lainaa. Onko Kokoomuksen tarkoitus elättää aina vain pankkiireja ja rahamaailmaa? Ei ihme, että valtion kassa on tyhjä! Nytkin Kokoomus haluaa laskea veroja.. Meininkihän on kuin republikaanisesta jenkeistä, jossa rikkaat eivät maksa veroja. Maa ottaa jatkuvasti lainaa Kiinasta.

Jos Suomi olisi ollut fiksu, niin maa ei olisi liittynyt euroon. Nyt Suomen pitää elää talousmahti Saksan sanelemassa talouspolitiikassa, eikä Suomi pääse kilpailemaan Saksaa vastaan alemmilla hinnoilla. Tässä on syy Suomen huonoon kilpailukykyyn. Miksei kukaan ns. talousviisas sano sitä ääneen? On kuin hölmöläisten touhua! Haetaan ratkaisua vaikka mistä, kun ratkaisu on suoraan nenän edessä. Voi hel-vetti, että on pässiä porukkaa! Oletteko tosiaan noin tyhmiä, vai näyttelettekö vain? On rahamaailman etu, että kuuluu euro-ryhmään, työllisyyttä sillä ei tähän maahan saada - se on selviö!!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokoomus on Kreikan tiellä. Kreikkalaiset ei maksanut juuri mitään veroa ja ovat lähes konkurssissa, nyt me maksamme niitä heidän veroja. Ahneuden politiikkaa ollut meillä kokoomuksen johdolla siis älyttömiä palkkoja, ei eläkekattoa lisää vain velkaa. Olemme nyt Eu lähes huonoin talouspoliitiikassa. Verotuloilla sitä maksetaan velat pois. EI älytömiä palkkoja, palkkioita velalla vaan eletään tulojen mukaan sen pitäs demarienkin käsittää.

Äänestä

Kun Suomenkassa oli vähänkin plusalla. Laskettiin heti rikkaiden veroja. Tulos tämä. Anettiin polkuhintaan tuottoisat valtionyhtiöt pois!

Äänestä

Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilaston mukaan Suomen verotuskäytäntö on pääomaverojen osalta 5,5 miljardia euroa vähemmän ja vastaavasti kulutusta ja työtä on verotettu muita EU-maita enemmän.

Pääomiin kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa 14,3 % ja kaikissa EU-maissa 20,8 %. Euroissa laskien ero oli 5,5 miljardia euroa (v. 2013)

Kulutusta verotetaan Suomessa 32,4 % ja EU-maissa keskimäärin 28,5 %.
Näin heikennetään ostovoimaa ja suomalaista kysyntää.

Työtä verotetaan Suomessa 53,2 %ja EU-maissa keskimäärin 51 %.

Tilastokeskuksen mukaan erityisen suuri ero oli varallisuusveroissa, joiden suhde bruttokansantuotteeseen oli Suomessa 1,5 % ja EU:ssa keskimäärin 2,8 %. Näitä veroja ovat kiinteistövero, varainsiirtovero sekä perintö- ja lahjavero. Varallisuusveroa ei ole Suomessa peritty vuoden 2005 jälkeen.

Myös suhteessa kansantalouden kokoon oli pääomaverojen osuus Suomessa selvästi pienempi kuin EU:ssa keskimäärin, vaikka veroaste on Suomessa keskimääräistä korkeampi. Suomessa pääomaverojen suhde bruttokansantuotteeseen oli 6,3 % ja EU:ssa 8,2 %.

Hallitusneuvotteluissa tuskin puhuttiin miljonääri, yritysjohtaja Sipilän johdolla Suomen matalasta pääomaverotuksesta, jota pitäisi korottaa EU-tasolle talouskasvun ja kotimaisen kysynnän vuoksi, jotta työn ja kulutuksen verotusta voitaisiin helpottaa.
Jos siis pääoman verotusta nostetaan 5,5 miljardia, eli EU-tasolle, ei tarvitse tehdä mitään leikkauksia hyvinvointipalveluista tai sosiaaliturvasta.

Äänestä

Lapsellista puhua Suomi nousuun.Konkurssi tulee kun velkaa ei saada pysähtymään.Kaikki on omistukset on myyty ulkomaisille omistajille.He pistävät järjestäin yrityksensä kiinni pikku hiljaa.Lapsellista puhua uusista työpaikoista kun nykyisetkin menetetään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siperiaan kirjoitti:

Valtion talous on kuralla. Miksi Kokoomus on koko ajan laskenut veroja ja ottanut sen sijaan lainaa. Onko Kokoomuksen tarkoitus elättää aina vain pankkiireja ja rahamaailmaa? Ei ihme, että valtion kassa on tyhjä! Nytkin Kokoomus haluaa laskea veroja.. Meininkihän on kuin republikaanisesta jenkeistä, jossa rikkaat eivät maksa veroja. Maa ottaa jatkuvasti lainaa Kiinasta.

Jos Suomi olisi ollut fiksu, niin maa ei olisi liittynyt euroon. Nyt Suomen pitää elää talousmahti Saksan sanelemassa talouspolitiikassa, eikä Suomi pääse kilpailemaan Saksaa vastaan alemmilla hinnoilla. Tässä on syy Suomen huonoon kilpailukykyyn. Miksei kukaan ns. talousviisas sano sitä ääneen? On kuin hölmöläisten touhua! Haetaan ratkaisua vaikka mistä, kun ratkaisu on suoraan nenän edessä. Voi hel-vetti, että on pässiä porukkaa! Oletteko tosiaan noin tyhmiä, vai näyttelettekö vain? On rahamaailman etu, että kuuluu euro-ryhmään, työllisyyttä sillä ei tähän maahan saada - se on selviö!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu