Suomi saadaan kilpailukykyiseksi

Sitähän tässä haetaan. Pohjoismaat ,Suomea lukuunottamatta, pitivät oman valuutan. Ne ovat kilpailukykyisiä ja menestyvät. Suomi rämpii pohjamudissa. Suomea verrataan Ruotsiin taloudessa. Miksi? Me olemme eri planeetalla. Ruotsi pystyy säätelemään valuuttaansa ja samalla kilpailukykyään. Suomen on käytävä palkansaajien kukkarolla koko ajan ja ajettava työntekijänsä työttömyyteen. Voi pyhä yksinkertaisuus!

Valtion talous on kuralla. Miksi Kokoomus on koko ajan laskenut veroja ja ottanut sen sijaan lainaa. Onko Kokoomuksen tarkoitus elättää aina vain pankkiireja ja rahamaailmaa? Ei ihme, että valtion kassa on tyhjä! Nytkin Kokoomus haluaa laskea veroja. Meininkihän on kuin republikaanisesta jenkeistä, jossa rikkaat eivät maksa veroja. Maa ottaa jatkuvasti lainaa Kiinasta.

Jos Suomi olisi ollut fiksu, niin maa ei olisi liittynyt euroon. Nyt Suomen pitää elää talousmahti Saksan sanelemassa talouspolitiikassa, eikä Suomi pääse kilpailemaan Saksaa vastaan alemmilla hinnoilla. Tässä on syy Suomen huonoon kilpailukykyyn. Miksei kukaan ns. talousviisas sano sitä ääneen? On kuin hölmöläisten touhua! Haetaan ratkaisua vaikka mistä, kun ratkaisu on suoraan nenän edessä. Voi hel-vetti, että on pässiä porukkaa! Oletteko tosiaan noin tyhmiä, vai näyttelettekö vain? On rahamaailman etu, että kuuluu euro-ryhmään, työllisyyttä sillä ei tähän maahan saada - se on selviö!!

VASTAAILMIANNAJAA
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lipponen ja Niinistö halusivat väen vängällä euron jotta pääsivät itse
pätemään sisäpiiriin.
Tuo kannattaa nyt demarienkin muistaa kun palkkoja ruvetaan justeeraamaan
sillä muuta keinoa ei enää ole kun omasta valuutasta luovuttiin.
Kyllä Lipponen tuon tiesi kun puhui joustamisesta,se vain kesti vähän
aikaa kun Nokia tahkosi tulosta ennenkuin totuus tuli ilmi.
Kelluva markka olisi kaikista paras saada Suomi kuntoon.

Äänestä

Samahan se , mikä on valuutta. Jos rahaa ei ole, niin ei ole, riippumatta valuutan nimestä. Enemmän Suomi ja vientiteollisuus hyötynyt kuin kärsinyt euroon siirtymisestä, ainakin muutaman väitöskirjan mukaan.
Kun jonninjoutavat eivät keksi muuta viuruamista, niin otetaan eurot, mamut, homot tai mikä tahansa syyttelyn kohteeksi.

Äänestä
  • Eihän se valuutan nimi ole merkittävä vaan se mihin yhteyteen se on sidottu ja millä hinnalla. Jos Suomen Euro on samassa kurssissa kuin Saksan euro, joissa euroon sopeutukset on tehty, päinvastoin kuin Suomessa, siinä on se vika.

    SAK lupasi että Suomen kilpailukyky sopeutetaan euroon että pääsevät euroon. Ei vain ole suostunut siihen vaikka lupasi.

    Äänestä

oli se, että palkkoja voitiin alentaa yhdessä yössä tarpeellinen määrä kilpailukyvyn palauttamiseksi. Demaritomppelit eivät suostu euroaikana palkanalennuksiin vaikka veivät itse Suomen euroon. Tavoitteena ilmeisesti onkin Suomen kansantalouden romuttaminen, jotta kurjuudessa kansa taas äänestäisi demareita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taasmetsään kirjoitti:

Sitähän tässä haetaan. Pohjoismaat ,Suomea lukuunottamatta, pitivät oman valuutan. Ne ovat kilpailukykyisiä ja menestyvät. Suomi rämpii pohjamudissa. Suomea verrataan Ruotsiin taloudessa. Miksi? Me olemme eri planeetalla. Ruotsi pystyy säätelemään valuuttaansa ja samalla kilpailukykyään. Suomen on käytävä palkansaajien kukkarolla koko ajan ja ajettava työntekijänsä työttömyyteen. Voi pyhä yksinkertaisuus!

Valtion talous on kuralla. Miksi Kokoomus on koko ajan laskenut veroja ja ottanut sen sijaan lainaa. Onko Kokoomuksen tarkoitus elättää aina vain pankkiireja ja rahamaailmaa? Ei ihme, että valtion kassa on tyhjä! Nytkin Kokoomus haluaa laskea veroja. Meininkihän on kuin republikaanisesta jenkeistä, jossa rikkaat eivät maksa veroja. Maa ottaa jatkuvasti lainaa Kiinasta.

Jos Suomi olisi ollut fiksu, niin maa ei olisi liittynyt euroon. Nyt Suomen pitää elää talousmahti Saksan sanelemassa talouspolitiikassa, eikä Suomi pääse kilpailemaan Saksaa vastaan alemmilla hinnoilla. Tässä on syy Suomen huonoon kilpailukykyyn. Miksei kukaan ns. talousviisas sano sitä ääneen? On kuin hölmöläisten touhua! Haetaan ratkaisua vaikka mistä, kun ratkaisu on suoraan nenän edessä. Voi hel-vetti, että on pässiä porukkaa! Oletteko tosiaan noin tyhmiä, vai näyttelettekö vain? On rahamaailman etu, että kuuluu euro-ryhmään, työllisyyttä sillä ei tähän maahan saada - se on selviö!!

VASTAAILMIANNAJAA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu