http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050519634615_uu.shtml
"Neljä tuntia putkeen kestänyt keskustelumaraton eri puolueiden puheenjohtajien kanssa oli kuulemma ollut "antoisa"
- Sain asialliset vastaukset kaikkiin lisäkysymyksiin. Nyt tiedämme varmasti kaikkien puolueiden kannat, Sipilä totesi.
Sipilän mukaan päivän keskusteluissa ei tullut mitään yllätyksiä - suuntaan tai toiseen. Joillekin puolueille kysymyksiä oli enemmän, joillekin vähemmän.
- Mutta ne olivat aika detaljitason kysymyksiä kaikki.
Kun Sipilä sai viime torstaina perussuomalaisten vastaukset hänen 15 kysymykseensä, Sipilä vaikutti aidosti yllättyneeltä eräistä perussuomalaisten vastauksista. Sen jälkeen Sipilä on kohdistanut kaiken huomionsa perussuomalaisiin: viikonloppuna esitettiin lisäkysymyksiä, maanantaina keskusta ja perussuomalaiset neuvottelivat keskenään monta tuntia eri kokoonpanoissa ja vielä tiistaina sekä Sipilä että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini jopa vierailivat toistensa eduskuntaryhmissä kertomassa linjauksistaan."
Ensimmäiset persujen vastaukset Sipilän kysymyksiin, panivat kepulien messiaan haukkomaan henkeään, joten jomman kumman on täytynyt perua mielipiteitään! kumpihan se on Sipilä vaiko Soini?
Kun hunttaillaan jotta Sipilän pääministerin palli ja ministeri Mersun takapenkki on saletti, mulujahtaa väkisinkin mieleen jotta Soini käännäytti liivinsä, jälleen kerran !
Valtionvarain ministeriksi Soinista ei kuitenkaan ole, ukko joka on toiminut jo pitkään persujen viihdytysosastolla, sopisi vaikkapa kultuuri ja teatteriministeriksi! Taivaallinen palkka ja meesut ne ovat siinäkin löhöily virassa !
Late Lapista. SSSS Ry!
KUNPI KÄÄNNÄYTTI LIIVINSÄ ???????
0
<50
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1251065- 1471043
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63778PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49567- 42529
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33511- 63483
- 22437
- 13421
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7391