Yhteiskuntasopimus, väärää kommunismia

Lammas, ovis aries, on sorkkaeläinten lahkoon kuuluva nisäkäs. Lammas kesytettiin Lähi-Idässä noin 10 000 vuotta sitten. Vuonna 2007 Suomessa oli noin 119000 lammasta ja lampoloita oli noin 1900. Uroslammasta kutsutaan pässiksi.

Pässi jutun ingressinä aiheutuu siitä, että Suomen talouspolitiikasta ei juuri muuta tahdo saada mieleen ponnistelemallakaan. Tai politiikasta ylipäätään. Tuntuu siltä, että mopedi on ehtinyt jo kauaksi päätöksentekijöiden hyppysistä. Tällä hetkellä tarvittaisiin nimenomaan järkeviä päätöksiä eikä suinkaan päätöksiä lampaan päästä.

Kommunismi on talouspoliittisena välineenä oiva aate, mutta aatetta pitää osata käyttää oikein ja taiten, jotta käytöstä olisi jokin hyöty. Meneillään oleva yhteiskuntasopimus on hyvä kommunistinen yritys saada talouselämä parempikuntoiseksi siitä halvaannuksen ja älyllisen tylsyyden tilasta, johon se on vajonnut, mutta, eihän hyvänen aika, työajan pidennys ja tuottavuuden lisäämispyrkimykset ole edes lähellä ongelman ratkaisua. Suorastaan päinvastoin. Ilmeisesti EK:n lobbareilta on unohtunut tuottavuuden käsitteen merkitys, jos ovat sitä koskaan tienneetkään.

Tuottavuushan tarkoittaa tietyn tuotoksen aikaansaamista tietyssä ajassa tietyillä resursseilla. Tuottavuuden parantaminen puolestaan tarkoittaa tuotoksen lisäystä samalla tarkastelujaksolla samoin resurssein.

Nyt jos tuottavuutta lisätään, niin ainoastaan kaupaksi käymättömän roinan määrä vain kasvaa. Siksi oikea kommunistinen keino olisi asettaa yrityksille selkeät myyntitavoitteet eikä lähteä täysin järjettömään työtahdin nostamisyritykseen.

Sama pätee myös työajan pidentämisvaatimukseen, jota EK:n lobbarit pari syltä leveä etruskivirne naamallaan yrittävät vängätä sopimukseen kuin käärmettä pyssyyn. Työajan pidentämisen vaikutus on täsmälleen samansuuntainen kuin tuottavuuden parantamisen vaikutuskin. Lopputulos on molemmissa tapauksissa vain entistä suurempi määrä epäkuranttia tavaraa.

Sekin kummastuttaa, miksi EK viestimissä rinnastuu valtiovaltaan ja poliittisiin päättäjiin. Molemmat tuntuvat ”tööttäävän” ikään kuin samaa asiaa. Ainoaksi syylliseksi näkyy jäävän työntekijäpuoli, joka naama punaisena kuin huutolaispoika kuuntelee ripitystä työelämän jäykkyyksistä, vaikka todellinen jäykkyys ja takapaju ovat huonosti johdetut yritykset ja niiden takapajuiset etujärjestöt.

Kaikkein pahinta on se, kun poliittinen päättäjä saa tästä takapajulasta tartunnan ja alkaa kuvitella olevansa jokin konsernijohtaja. Kyllä tässä tämmöisessä valtakunnan johtamisessa menevät puurot ja vellit sekaisin, ettei peräti kuppi nurin ja veivi nurkkaan.

Yhteiskuntasopimus jo sinällään näyttää muodostuvan taas yhdeksi uudeksi ikuisuuskysymykseksi tai poppakonstiksi, jonka pitäisi pelastaa maat ja mannut, mutta jonka toteuttamisesta ei tule yhtään mitään.

Kun sitten hallitukseenkin on tyrkyllä jos jonkinlaista ”nöösipoikaa”, niin eipä olisi maankaatoihme, vaikka seuraavakin hallituskausi menisi opetellessa ja toisiin tutustumisessa. Se tästä enää puuttuukin, että talouden mukana menisi vielä sivistyskin. Tosin tämä jälkimmäinen taitaa olla käytännössä lähinnä hypoteettinen pelko, koska tyhjästä ei kuuleman mukaan voi nyhjäistä.

4

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hiohihihihihihih

      Kommunisti taas laukaisi jätesäkkinsä.

      "Tuottavuushan tarkoittaa tietyn tuotoksen aikaansaamista tietyssä ajassa tietyillä resursseilla. Tuottavuuden parantaminen puolestaan tarkoittaa tuotoksen lisäystä samalla tarkastelujaksolla samoin resurssein."

      Jos sama resurssi tekee 15 minuuttia päivässä lisää tietysti tuottavuus nousee:D Jos ne perjantain kahden tunnin työajan lyhennys otetaan tuottavaan työhön tulee siinä tuottavuutta sen kahden tunnin määrän verran. Siinähän tehdään silloin samalla resursilla enemmän.

      • Niih,hih, entä sitten? Mitäs tällä epäkurantilla tavaralla tehdään? Siinähän se pointti on. Taitaa olla porvarin rankkitynnyrissä reikä, kun on päässyt järki karkuteille? Entä työllisyys, kun entinen porukka vain lisää tuotosta? Siinähän käy niin, että työttömyys vain kasvaa. Se taas merkitsee, ettei työurien pidentämisestä ollut kerrassaan mitään hyötyä. Notta päkä, päkä pässiä.


      • MNBGTYUYGFgh
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Niih,hih, entä sitten? Mitäs tällä epäkurantilla tavaralla tehdään? Siinähän se pointti on. Taitaa olla porvarin rankkitynnyrissä reikä, kun on päässyt järki karkuteille? Entä työllisyys, kun entinen porukka vain lisää tuotosta? Siinähän käy niin, että työttömyys vain kasvaa. Se taas merkitsee, ettei työurien pidentämisestä ollut kerrassaan mitään hyötyä. Notta päkä, päkä pässiä.

        Sinä siis et tarkoittanutkaan tuottavuuden kasvua:D Eli puhut resurssien lisäämisestä sen mukaisesta tuloksen kasvusta ja sekoitat suloisesti asiat keskenään.

        Silloin sinun eikannata puhua samoilla resursseilla, vaan lisäämällä resursseja.


      • Ei suinkaan, sinä et vain ymmärrä. Työajan pidennys ei mitään tuottavuutta edes ole ja jos tuottavuus pakolla nostettaisiin, niin sehän merkitsisi vain lisää epäkuranttia tavaraa.

        Tuottavuuden kasvua olisi esimerkiksi se, jos Hakkarainen sahaisi tunnissa yhden puun enemmän kuin tähän asti. Jos taas työaika on tunti ja tämä tunti venytetään kahteen tuntiin, niin eihän tässä välttämättä kasva edes tuotos, tai jos jostakin syystä kasvaisi, niin lopputulos olisi sama: lisää epäkuranttia tavaraa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      124
      5211
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1594
    5. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1588
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1481
    8. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      31
      1411
    9. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1293
    Aihe