Yhteiskuntasopimus, väärää kommunismia

Lammas, ovis aries, on sorkkaeläinten lahkoon kuuluva nisäkäs. Lammas kesytettiin Lähi-Idässä noin 10 000 vuotta sitten. Vuonna 2007 Suomessa oli noin 119000 lammasta ja lampoloita oli noin 1900. Uroslammasta kutsutaan pässiksi.

Pässi jutun ingressinä aiheutuu siitä, että Suomen talouspolitiikasta ei juuri muuta tahdo saada mieleen ponnistelemallakaan. Tai politiikasta ylipäätään. Tuntuu siltä, että mopedi on ehtinyt jo kauaksi päätöksentekijöiden hyppysistä. Tällä hetkellä tarvittaisiin nimenomaan järkeviä päätöksiä eikä suinkaan päätöksiä lampaan päästä.

Kommunismi on talouspoliittisena välineenä oiva aate, mutta aatetta pitää osata käyttää oikein ja taiten, jotta käytöstä olisi jokin hyöty. Meneillään oleva yhteiskuntasopimus on hyvä kommunistinen yritys saada talouselämä parempikuntoiseksi siitä halvaannuksen ja älyllisen tylsyyden tilasta, johon se on vajonnut, mutta, eihän hyvänen aika, työajan pidennys ja tuottavuuden lisäämispyrkimykset ole edes lähellä ongelman ratkaisua. Suorastaan päinvastoin. Ilmeisesti EK:n lobbareilta on unohtunut tuottavuuden käsitteen merkitys, jos ovat sitä koskaan tienneetkään.

Tuottavuushan tarkoittaa tietyn tuotoksen aikaansaamista tietyssä ajassa tietyillä resursseilla. Tuottavuuden parantaminen puolestaan tarkoittaa tuotoksen lisäystä samalla tarkastelujaksolla samoin resurssein.

Nyt jos tuottavuutta lisätään, niin ainoastaan kaupaksi käymättömän roinan määrä vain kasvaa. Siksi oikea kommunistinen keino olisi asettaa yrityksille selkeät myyntitavoitteet eikä lähteä täysin järjettömään työtahdin nostamisyritykseen.

Sama pätee myös työajan pidentämisvaatimukseen, jota EK:n lobbarit pari syltä leveä etruskivirne naamallaan yrittävät vängätä sopimukseen kuin käärmettä pyssyyn. Työajan pidentämisen vaikutus on täsmälleen samansuuntainen kuin tuottavuuden parantamisen vaikutuskin. Lopputulos on molemmissa tapauksissa vain entistä suurempi määrä epäkuranttia tavaraa.

Sekin kummastuttaa, miksi EK viestimissä rinnastuu valtiovaltaan ja poliittisiin päättäjiin. Molemmat tuntuvat ”tööttäävän” ikään kuin samaa asiaa. Ainoaksi syylliseksi näkyy jäävän työntekijäpuoli, joka naama punaisena kuin huutolaispoika kuuntelee ripitystä työelämän jäykkyyksistä, vaikka todellinen jäykkyys ja takapaju ovat huonosti johdetut yritykset ja niiden takapajuiset etujärjestöt.

Kaikkein pahinta on se, kun poliittinen päättäjä saa tästä takapajulasta tartunnan ja alkaa kuvitella olevansa jokin konsernijohtaja. Kyllä tässä tämmöisessä valtakunnan johtamisessa menevät puurot ja vellit sekaisin, ettei peräti kuppi nurin ja veivi nurkkaan.

Yhteiskuntasopimus jo sinällään näyttää muodostuvan taas yhdeksi uudeksi ikuisuuskysymykseksi tai poppakonstiksi, jonka pitäisi pelastaa maat ja mannut, mutta jonka toteuttamisesta ei tule yhtään mitään.

Kun sitten hallitukseenkin on tyrkyllä jos jonkinlaista ”nöösipoikaa”, niin eipä olisi maankaatoihme, vaikka seuraavakin hallituskausi menisi opetellessa ja toisiin tutustumisessa. Se tästä enää puuttuukin, että talouden mukana menisi vielä sivistyskin. Tosin tämä jälkimmäinen taitaa olla käytännössä lähinnä hypoteettinen pelko, koska tyhjästä ei kuuleman mukaan voi nyhjäistä.