Venäjä ja Suomi synkkiä maita

Harmittaa kun piti syntyä tälläiseen Euroopan peränurkkaan. Joku Hollanti, Britannia, Tanska tai Ranska olisi kulttuurisesti parempi maa asua. Ei oikein tämä teuvohakkaraiskulttuuri sytytä.
56<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Kuka estää muuttamasta tältä pois, jos ei miellytä?

Kun vertaat Suomea noihin muihin maihin, et edes ymmärrä mistä puhut, täällä on niin paljon hyvää, verrattuna moneen muuhun maahan - mutta lähde pois ja oleile vaikkapa puoli vuotta jossakin noista ihannemaistasi, niin tajuat mistä puhun.

Äänestä
  • Mistä sinä nyt sitten ymmärrät? Hollannissa esimerkiksi on keskimäärin 30 tuntinen työviikko, mutta elintaso paljon korkeampi. Lisäksi kulttuurillisesti siellä ollaan valovuosia Suomea edellä - niin tapakulttuurin kuin historiallisen ulottuvuuden puolesta.

    Pois lähteminen ei ole kaikille yksinkertaista mm. kielimuurin, sosiaalisten verkostojen ja rahallisten seikkojen takia. Suomeen syntyminen onkin erityises miehille rasite, joka näkyy eurooppalaisittain huonona terveytenä, lyhyenä elinikänä, sekä korkeana väkivallan riskinä. Lisäksi on vielä tuo asevelvollisuuskin.

    Äänestä

  • SuomiOnPaskaMaa kirjoitti:

    Mistä sinä nyt sitten ymmärrät? Hollannissa esimerkiksi on keskimäärin 30 tuntinen työviikko, mutta elintaso paljon korkeampi. Lisäksi kulttuurillisesti siellä ollaan valovuosia Suomea edellä - niin tapakulttuurin kuin historiallisen ulottuvuuden puolesta.

    Mitä Hollanissa on muuta kuin ilotaloja ja huumekauppoja? No jos ne riittää sinulle, sinne vaan.

    Äänestä

  • Heipäheivaan kirjoitti:

    Mitä Hollanissa on muuta kuin ilotaloja ja huumekauppoja? No jos ne riittää sinulle, sinne vaan.

    Sieltä se takametsien junttiurpo taas möykkäröi.

    Äänestä

  • Herra-Hakkarainen kirjoitti:

    Sieltä se takametsien junttiurpo taas möykkäröi.

    Älähän örise paskaa urpo - Kerroin sinulle totuuden ja sekö ei sinulle kelpaa?

    Olen sitä sitäpaitsi pääkaupunkiseudulta, enkä siis junttimörkö, kuten sinä.

    Äänestä

  • SuomiOnPaskaMaa kirjoitti:

    Mistä sinä nyt sitten ymmärrät? Hollannissa esimerkiksi on keskimäärin 30 tuntinen työviikko, mutta elintaso paljon korkeampi. Lisäksi kulttuurillisesti siellä ollaan valovuosia Suomea edellä - niin tapakulttuurin kuin historiallisen ulottuvuuden puolesta.

    Pois lähteminen ei ole kaikille yksinkertaista mm. kielimuurin, sosiaalisten verkostojen ja rahallisten seikkojen takia. Suomeen syntyminen onkin erityises miehille rasite, joka näkyy eurooppalaisittain huonona terveytenä, lyhyenä elinikänä, sekä korkeana väkivallan riskinä. Lisäksi on vielä tuo asevelvollisuuskin.

    "Suomeen syntyminen onkin erityises miehille rasite"

    Tämän korjaa perussuomalaisten nousu hallitukseen, toinen asia mikä pitää korjata heti on naisten asevelvollisuus pakolliseksi, niin loppuu naisten erivapaudet täällä.

    Suomessa on sorsittu miehiä jostain syystä tosi paljon vain naisten elinolosuhteiden parantamisen kustannuksella, naisten edut esim. lasten suhteen erotilanteessa on järkyttävän suuret verrattuna esim. Ruotsiin ja Norjaan, siellä erolapset lakisääteisesti ovat vuoroviikottain isän ja äidin luona. Onneksi Suomessakin on asia jo esillä paljon.

    Äänestä

  • SyöppäVaikkaHeinäpaali kirjoitti:

    Älähän örise paskaa urpo - Kerroin sinulle totuuden ja sekö ei sinulle kelpaa?

    Olen sitä sitäpaitsi pääkaupunkiseudulta, enkä siis junttimörkö, kuten sinä.

    Sinä siitä paskaörinästä olet huolen taas pitänyt. Juntti olet eikä se katso asuinpaikkaa. Pääkaupunkiseudulle on muuttanut ihmisiä kaikkialta maasta jo vuosikymmenet.

    Äänestä

  • SuomiOnPaskaMaa kirjoitti:

    Mistä sinä nyt sitten ymmärrät? Hollannissa esimerkiksi on keskimäärin 30 tuntinen työviikko, mutta elintaso paljon korkeampi. Lisäksi kulttuurillisesti siellä ollaan valovuosia Suomea edellä - niin tapakulttuurin kuin historiallisen ulottuvuuden puolesta.

    Pois lähteminen ei ole kaikille yksinkertaista mm. kielimuurin, sosiaalisten verkostojen ja rahallisten seikkojen takia. Suomeen syntyminen onkin erityises miehille rasite, joka näkyy eurooppalaisittain huonona terveytenä, lyhyenä elinikänä, sekä korkeana väkivallan riskinä. Lisäksi on vielä tuo asevelvollisuuskin.

    30 h työviikko oliskin hyvä , mutta suomessa pitää tehdä pitkää päivää tai olla sitten kokonaan työttömänä.

    Äänestä

  • hytry kirjoitti:

    30 h työviikko oliskin hyvä , mutta suomessa pitää tehdä pitkää päivää tai olla sitten kokonaan työttömänä.

    Suomessa kaikkeen on Yksi Virallinen Ratkaisu ja muuta ei sallita.

    Äänestä

Suomi on kylmä maa, kun katsoo maailman sääkarttaa niin Suomi on kylmempi paikka kuin Kanadakin, ja Ruotsi ja Norjakin ovat lämpimämpiä paikkoja golfvirran ansiosta. Samaa mieltä, ei ole mitään järkeä olla maassa missä yli puolet vuodesta joutuu viettämään sisätiloissa ja ihmiset tunnekuolleita pölkkyjä. Kun olisi vain voimaa lähteä muuttamaan muualle, vaikka Karibian merelle, siellä on mahtavia alueita ja ympärivuotinen lämmin, Kuubassa sulautuisit väestöön mukaan ja saisit oman asunnon, noin 70 neliötä, vain 20 eurolla, siis ostettua itsellesi, ei ole siis enää vuokranmaksua sen jälkeen. Ainoa mikä olisi että sinun pitäisi sitoutua mukaan Kuuban yhteiskunnalliseen työntekoon, tämä ainoa hinta, ja mitä saat tilalle? Voittaisi mennen tullen Suomen kylmälän.

Jos olisin nuorempi(53) ja velaton(50 000,-) niin lähtisin empimättä.

Äänestä
  • Ikävä kyllä, Suomi EI ole kovin kylmä maa enää, viime talvikin oli aivan onnettoman lämmin, ei kunnon pakkasia enää.

    Ja minä kun niin RAKASTAN Suomen kunnon talvea, kun lumi narskuu kenkien alla, on viileää ja tunnelmallisen ihanaa vällyjen alla, takkatulen ja kynttilöiden loisteessa kuumaa glögiä siemaillen, kuunellen Jouluoratoriota - Wau, parasta aikaa, josta nautin koko sydämestäni.

    Kun kaunis lumi sataa maahan ja puhdistaa saastaisen maan miljoonilla erilaisilla lumihiutasillaan ja hanki loistaa kuin tuhannet timantit valonkajossa, voiko olla mitään kauniinpaa?

    Äänestä

  • OdotanJoTalvea kirjoitti:

    Ikävä kyllä, Suomi EI ole kovin kylmä maa enää, viime talvikin oli aivan onnettoman lämmin, ei kunnon pakkasia enää.

    Ja minä kun niin RAKASTAN Suomen kunnon talvea, kun lumi narskuu kenkien alla, on viileää ja tunnelmallisen ihanaa vällyjen alla, takkatulen ja kynttilöiden loisteessa kuumaa glögiä siemaillen, kuunellen Jouluoratoriota - Wau, parasta aikaa, josta nautin koko sydämestäni.

    Kun kaunis lumi sataa maahan ja puhdistaa saastaisen maan miljoonilla erilaisilla lumihiutasillaan ja hanki loistaa kuin tuhannet timantit valonkajossa, voiko olla mitään kauniinpaa?

    Jouluoratoriot ym ym. joulujutut on täyttä kaupallista paskaa, joulu on pilattu kaupallisuudella, ainoa josta jouluna puhutaan on lahjojen osto ynnä muu typerä kimallus.

    Äänestä

  • TäyttäPaskaaJoulunaika kirjoitti:

    Jouluoratoriot ym ym. joulujutut on täyttä kaupallista paskaa, joulu on pilattu kaupallisuudella, ainoa josta jouluna puhutaan on lahjojen osto ynnä muu typerä kimallus.

    Ei minun joulunaikani ole glitterkimalteisen kaupallinen, vaan hengellinen - jokainenhan saa viettää sellaisen joulun kun haluaa.

    Äänestä

  • ÄläpäYleistä kirjoitti:

    Ei minun joulunaikani ole glitterkimalteisen kaupallinen, vaan hengellinen - jokainenhan saa viettää sellaisen joulun kun haluaa.

    "jokainenhan saa viettää sellaisen joulun kun haluaa."

    Ei muuten saa. Kun työnnät nenäs ulos, niin joka paikassa lyö joulumainokset ja idiootti joulumusiikki eteen.

    Äänestä

Suomen kohdalta osui nappiin, mutta venäjää kulttuurisesti hienompaa maata on kyllä aika vaikeaa löytää. Muuhan siinä maassa ei sitten välttämättä niin hienoa olekaan.

Äänestä
  • No ehkä siellä Venäjälläkin on muutakin kuin länsipropagandan katulapset ja rapistuvat ydinsukellusveneet. Moskovan talousalueella on yhtä korkea BKT kuin Suomessa, eikä Pietarin aluekaan ole kaukana takana...

    Äänestä

  • Mitä hienoa on maassa jossa hygienia on surkeampi kuin Burkina Fasossa ja miehet kuolevat keskimäärin 64 vuotiaana koska ryyppäävät niin rajusti. Suomessa sentään elinikäodote lähestyy miehilläkin jo 80 vuotta.

    Äänestä

  • sdgsdfgsdf kirjoitti:

    Mitä hienoa on maassa jossa hygienia on surkeampi kuin Burkina Fasossa ja miehet kuolevat keskimäärin 64 vuotiaana koska ryyppäävät niin rajusti. Suomessa sentään elinikäodote lähestyy miehilläkin jo 80 vuotta.

    Venäjällä hyviä ja huonoja puolia. Hyvin puoliin kuuluu se, että tavalliset ihmiset ovat sielukkaita ja vieraanvaraisia. Ihmiset eivät ole Venäjällä samanlaisia zombieta kuten länsimaissa. Venäjällä osataan pitää hauskaa. Siellä on ravintoloissa vappu joka päivä. Huonoihin puoliin kuuluu mm. työelämän epäkohdat ja AY-liikkeen puuttuminen.

    Äänestä

Ongelmaan on olemassa helppo ratkaisu: muuta muualle. Niin tekisin itsekin, jos en olisi köyhä ja epäonnistunut luuseri***** jo ennestään, saamaton ja liian vanha kääntämään elämän suuntaa.

Äänestä

Pidän Suomea maailman parhaana maana. Tai no, ainakin parhaimpiin kuuluvana.
Täällä on vaihtelevat vuodenajat, tosi kaunis ja monimuotoinen luonto, harva asutus, ystävälliset ihmiset.
Tapasin joskus Kuusamossa patikkaretkellä hollantilaisen pariskunnan, jotka kertoivat käyneensä lomamatkalla Suomessa ainakin 25 kertaa. He pitivät suomalaisesta luonnosta ja harvasta asutuksesta, täältä löytyy myös hiljaisuutta. Laskeksimme siinä asukastiheyksiä Suomessa ja Hollannissa. Samalla asukastiheydellä Suomessa pitäisi asua noin 100 miljoonaa ihmistä. Voi sentään!
Olen matkannut usein myös Venäjällä, lähinnä Laatokan Karjalassa ja Kannaksella. Näillä alueilla on samanmoisia ominaisuuksia kuin Suomessa. Luonto kokonaisuudessaan, vuodenajat, ihmiset, harva asutus.
Kaikissa maissa on myös omat puutteensa, mutta ainakin Suomen osalta hyvät ominaisuudet korvaavat monin verroin puutteet.

Äänestä
  • "Tapasin joskus Kuusamossa patikkaretkellä hollantilaisen pariskunnan, jotka kertoivat käyneensä lomamatkalla Suomessa ainakin 25 kertaa."

    Niin, ja varmaan KESÄAIKANA, kuka helvetti tänne kylmälään tulee kun on mahdollisuus olla lämpimissä maissa, missä ei tartte aina miettiä mitä ja kuinka paljon pitää pukea päälle!

    Motto on se, että kun on ulkona lämpimämpää kuin sisällä, siis että tarvitset sisälle tuulettimen pitämään lämpötilan VIILEÄMPÄNÄ, niin silloin on hyvä asua.

    Äänestä

  • "täältä löytyy myös hiljaisuutta."

    Sä kyllä kerkiät olla hiljasena sitten haudassa.

    Äänestä

  • "vaihtelevat vuodenajat"

    Kesällä on liian valoisaa, monilla nukkuminen menee vaikeaksi. Sitten on talviaika, jolloin on kuukausi tolkulla pimeää ja räntäistä. Saisi kyllä vaihdella vähemmän säät ja päivän pituus.

    "kaunis ja monimuotoinen luonto"

    No jaa, maailmalta löytyy paljon kauniimpaakin luontoa. Erityisen monimuotoinen Suomen luonto ei ole johtuen karuista olosuhteista. Tosin joissain suhteissa tuo karuus on siunaus, sillä kaikenlaisia loisia ja myrkkyöttiäisiäkin on vähänlaisesti.

    Äänestä

  • muutanetelänlämpimään kirjoitti:

    "Tapasin joskus Kuusamossa patikkaretkellä hollantilaisen pariskunnan, jotka kertoivat käyneensä lomamatkalla Suomessa ainakin 25 kertaa."

    Niin, ja varmaan KESÄAIKANA, kuka helvetti tänne kylmälään tulee kun on mahdollisuus olla lämpimissä maissa, missä ei tartte aina miettiä mitä ja kuinka paljon pitää pukea päälle!

    Motto on se, että kun on ulkona lämpimämpää kuin sisällä, siis että tarvitset sisälle tuulettimen pitämään lämpötilan VIILEÄMPÄNÄ, niin silloin on hyvä asua.

    Ei patikkaretkelle mennä tietenkään kesähelteellä. Syksyllä tietenkin, ei ole hyönteisiä niin paljon.

    Meillä on niin kuuma asunto, että kattotuuletin viuhuu täysillä kesät, talvet. Eikä lämpöjä saa mitenkään viileämmälle, on kysytty monta kertaa, ylemmissä kerroksissa ihmiset taas palelee taloyhtiössämme.

    Äänestä

  • KaipaanIhmistenÄäniä kirjoitti:

    "täältä löytyy myös hiljaisuutta."

    Sä kyllä kerkiät olla hiljasena sitten haudassa.

    Rakastan hiljaisuutta ja rauhaa - nyt ovat kaikenmaailman tummanaamat (miksi niitä nyt saakaan nimittäää?) vieneet meidän rauhan, huutavat kaikkialla kuin tiikeri söisi.

    Äänestä

  • kriitikko kirjoitti:

    "vaihtelevat vuodenajat"

    Kesällä on liian valoisaa, monilla nukkuminen menee vaikeaksi. Sitten on talviaika, jolloin on kuukausi tolkulla pimeää ja räntäistä. Saisi kyllä vaihdella vähemmän säät ja päivän pituus.

    "kaunis ja monimuotoinen luonto"

    No jaa, maailmalta löytyy paljon kauniimpaakin luontoa. Erityisen monimuotoinen Suomen luonto ei ole johtuen karuista olosuhteista. Tosin joissain suhteissa tuo karuus on siunaus, sillä kaikenlaisia loisia ja myrkkyöttiäisiäkin on vähänlaisesti.

    Ottaisin loiset ja muut ötökät mieluusti jos täällä Suomessa vain olisi lämpimämpää, tulevilla moderneilla tekniikoilla voi kyllä jatkossa saada torjuttua vaikka mitkä ötökkäarmeijat, mutta kylmyyttä et vaan pois poista. Kylmät ilmat pysyy, niitä et muuta.

    Äänestä

  • Ei_tietenkään_kesällä kirjoitti:

    Ei patikkaretkelle mennä tietenkään kesähelteellä. Syksyllä tietenkin, ei ole hyönteisiä niin paljon.

    "Ei patikkaretkelle mennä tietenkään kesähelteellä."

    Kunhan olisi kysymys ensimmäiseksi edes asunnosta ulos pääsemiseen, ettei pakkanen jäädytä pystyyn. Tämä alkaa olla mahdollista vasta nyt, ehkä kuukauden päästä mahdollista mennä ulos itseään jäädyttämättä.

    Äänestä

  • KaipaanIhmistenÄäniä kirjoitti:

    "täältä löytyy myös hiljaisuutta."

    Sä kyllä kerkiät olla hiljasena sitten haudassa.

    Paskat löytyy ainakaan Etelä-Suomesta hiljaisia alueita. Kun yksi kolkka olisi hiljaisempi, ettei ole moukka- ja elättisakkia tinkeutunut aivan "silmille", niin LEHTOPASKAA TAIVAALTA ja saatananmoista lentomelua isoilla, raskailla koneilla, lentokorkeus jopa alle 400 metrin alapuolell, a tungetaan "hiljaiselle ja puhtaalle" alueelle. Ympäristökeskus ei tee yhtään mitään, eikä trafin isopalkka porukka, koska pitää kumarrella ilmailuhallitusta. Täyttä teennäistä paskanjauhantaa muka "ympäristö-organisaatioilta" puhua kaunistellen ja mielistellen, miten " tulee suojella huljaisia luonnontilaisia alueita", voi vittu mitä sontaa! Pitäisi lopettaa mitään TODELLISTA luonnon- ja ympäristönsuojelussa aikaansaamattomat suojatyöoaukkaorganisaatiot. Suomi on TODELLINEN "hyvä-veli" ja rakenteellisen korruption pesäpaikka.

    Äänestä

  • AinaKuumaa kirjoitti:

    Meillä on niin kuuma asunto, että kattotuuletin viuhuu täysillä kesät, talvet. Eikä lämpöjä saa mitenkään viileämmälle, on kysytty monta kertaa, ylemmissä kerroksissa ihmiset taas palelee taloyhtiössämme.

    Patterit saa kierrettyä venttiilistä kyllä kiinni, joten putket vaan on lämpösinä.

    Äänestä

Aloittajan olisi pitänyt syntyä Afrikkaan, nyt hän olisi 'siirtolais'matkallaan
Suomeen hukkunut Välimerreen eikä tarvitsisi enää valittaa.

Äänestä
  • Vain typerys vertaa Suomea kehitysmaihin. Suomen hyvinvoinnin taustalla on paljolti Venäjän 1800-luvulla rakentama infrastruktuuri, sekä pitkälti Ruotsilta perityt länsimaiset geenit. Suomea voi verrata ainoastaan eurooppalaisiin / länsimaisiin kehittyneisiin maihin. Mikäli Suomi sijaitsisi Afrikassa, niin tilanne olisi kovin erilainen.

    Äänestä

Olen aloittajan kanssa ihan samaa mieltä. Epäonnekseni muutin vielä syrjäseudulle maalle muutama vuosi sitten. Naapurissa näyttää asuvan teuvohakkarainen ja anneliauer koiriensa kera. Ihanaa somelaismeininkiä, koirat haukkuvat ja kirves heiluu.

Äänestä
  • Suomessa riittää nurkkakuntaisia takametsien juoppoja. Väkivalta on monille arkipäivää.

    Äänestä

Ymmärrän aloittajaa todella hyvin. Kuka vittu täällä saatana kylmässä tunneköyhässä, pystyyn kuolleessa Juudaksen pesässä haluaa todella asua?

Äänestä
  • Suomeen syntyminen on kaikkea muuta kuin lottovoitto, pikemminkin se on tympeä velvollisuus joka pitää kärsiä naama norsunvitulla.

    Äänestä

  • pakkosääntö kirjoitti:

    Suomeen syntyminen on kaikkea muuta kuin lottovoitto, pikemminkin se on tympeä velvollisuus joka pitää kärsiä naama norsunvitulla.

    Pyrin tästä "norsunvittu-naamataulusta" eroon sillä että asenteeni on etten näyttäisi turhaan nyrpeää naamaa naapureilleni. Jos ei ole muuta asiaa ulos, niin pysyn sisällä, mutta jos ulos lähden niin mietin jotain kivaa ja humoristista, jonka pystyn pitämään naamataulullani koko sen ajan kun ulkona olen.

    Äänestä

  • vinkkejäenkelinaamaan kirjoitti:

    Pyrin tästä "norsunvittu-naamataulusta" eroon sillä että asenteeni on etten näyttäisi turhaan nyrpeää naamaa naapureilleni. Jos ei ole muuta asiaa ulos, niin pysyn sisällä, mutta jos ulos lähden niin mietin jotain kivaa ja humoristista, jonka pystyn pitämään naamataulullani koko sen ajan kun ulkona olen.

    Hyvä että jaksat taistella vastaan. Yleinen kansallinen vitutus nujertaa useimmat suomalaiset kurjaan harmauteen.

    Äänestä

  • koheesio kirjoitti:

    Hyvä että jaksat taistella vastaan. Yleinen kansallinen vitutus nujertaa useimmat suomalaiset kurjaan harmauteen.

    Kiitos kannustuksesta. Sen johdosta laitan esimerkin siitä millä pärjäsin puoli vuotta naama iloisella virneellä kun ulos menin:
    Biggus Dickus - Monty Python's Life of Brian
    https://www.youtube.com/watch?v=2K8_jgiNqUc

    Äänestä

  • pythonshalfmoon kirjoitti:

    Ei tuo ollut hauska, alko hyvin mutta loppua kohti senkun heikkeni, kato tässä on hauska!
    Velipuolikuu - Poikani
    https://www.youtube.com/watch?v=uJgGX7oiUTQ

    No entäs tää?

    www.youtube.com/watch?v=DZJTNLvOFRo

    Äänestä

  • VITTUPASKAA kirjoitti:

    Ei vittu mitä paskaa ! ! ! ! !

    Oletko rotupetturi?

    Äänestä

Vitutukseen ja henkiseen kurjuuteen voi kuolla, tämä ikävä seikka on joka vuosi läsnä suomalaisissa itsemurha- ja väkivaltatilastoissa.

Äänestä

Suomen eliitti on kurjistanut meitä jo 30 vuotta!
Siitä synkkyys!

Äänestä

Ruotsinkieliset ovat tavallisia Suomalaisia huomattavasti fiksumpia,kaksikielisyys vaikuttaa.
paremmin koulutettuja,asiakaspalvelu kaupoissa ym. huomattavasti parempaa kui muualla Suomessa ja ihmiset iloisempia, jotenki rennompi ilmapiiri.
Alkoholisteja Ruotsin kielisten alueella ei ole ja jos onkin niin se on joku perusjuntti suomalainen.

Äänestä

Tai Kalifornia, jossa punikit tapetaan...pääomavero on 17%. OI JUMALAUTA, PARADISE...

Äänestä

Mikä ihme estää lähtemästä? Suomi on maailman paras maa maastamuuttoon. Minä olen jo ulkomailla ja jokainen tekee itse omat valintansa, joten älä valita jos haluat jäädä.

Äänestä

Niitä Euroopan peränurkkia ja synkkiä alueita ei ole Suomessa kuin lappi ja kainuu.

Äänestä
  • Koko Suomi on perämetsää.

    Äänestä

Suomessa kaikki perustuu vittumaisuuteen ja kateuteen.

Äänestä
  • Kyllä vaan, koska amerikkalaisen kateuden sijaan meillä vallitsee venäläinen kateus.

    Suomalainenhan on ryssän ja ihmisen välimuoto.

    Äänestä

Rakastakaa toisianneannea!

Äänestä
  • Suomi on vihaan perustuva valtio.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rfgugcvh kirjoitti:

Harmittaa kun piti syntyä tälläiseen Euroopan peränurkkaan. Joku Hollanti, Britannia, Tanska tai Ranska olisi kulttuurisesti parempi maa asua. Ei oikein tämä teuvohakkaraiskulttuuri sytytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu