Täällä Adventismi palstalla on monia joiden uskoon kuuluu se monien pelkäämä ikuisen helvetin piina. Nyt Raamattu kertoo (ainakin minulle) että Jeesus maksoi meidän syntivelkamme ottamalla kantaakseen meidän syntiemme seuraukset (eli niin kuin Raamattu sanoo "synnin palka") .
Minulle ja miljoonille muille jotka uskomme Jumalaan ja Raamattuun Jumalan Sanana on asia täysin selvä - Raamattu sanoo "Synnin palkka on kuolema" ja koska Jeesus on ilman syntiä (minkä sekin että hän Raamatun mukaan piti Jumalan lain viimeistä piirtoa myöten" osoittaa - korvaa hänen kuolemansa minun syntieni palkan - Jeesus kuoli, haudattiin ja nousi kolmantena päivänä kuolleista - koska hän ei ollut kuolemaa ansainnut.
Minä siis voin luottaa siihen että minun Lunastajani on lunastanut minut maksamalla täydet lunnaat synneistäni - mikä siis tarkoittaa että hän kantoi KAIKKI minun tekojeni seuraukset.
Nyt ihmetellen kysyn KUKA on maksamassa ikuiseen piinaan uskojien syntejä siellä ikuisessa piinassa ? Itsehän he eivät siellä ole tai ole sinne menossa.
alex
Minulle ja miljoonille muille jotka uskomme Jumalaan ja Raamattuun Jumalan Sanana on asia täysin selvä - Raamattu sanoo "Synnin palkka on kuolema" ja koska Jeesus on ilman syntiä (minkä sekin että hän Raamatun mukaan piti Jumalan lain viimeistä piirtoa myöten" osoittaa - korvaa hänen kuolemansa minun syntieni palkan - Jeesus kuoli, haudattiin ja nousi kolmantena päivänä kuolleista - koska hän ei ollut kuolemaa ansainnut.
Minä siis voin luottaa siihen että minun Lunastajani on lunastanut minut maksamalla täydet lunnaat synneistäni - mikä siis tarkoittaa että hän kantoi KAIKKI minun tekojeni seuraukset.
Nyt ihmetellen kysyn KUKA on maksamassa ikuiseen piinaan uskojien syntejä siellä ikuisessa piinassa ? Itsehän he eivät siellä ole tai ole sinne menossa.
alex
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tämä loputon piinahelvettioppihan kertoo ajasta missä elämme.
Synnin täyttämä ihminen palvelee ennemmin pahaa kuin hyvää.
Antikristus täyttää sen Jeesuksen Messiaan paikan joka veisi kohti Jumalan tuntemista, oikeuenmukaisuutta ja rakkautta kohti.
Jumalan voima ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa on se valo mitä pimeys ei käsitä.
Jumala on niin pyhä.
Jeesus Kristus tuli maailmaan rakkautensa tähden.
Antikristus kantaa kuoleman hedelmää joka kertoo Jumalan vihasta maailmaa kohtaan ja epävanhurskaista tuomioista, joissa kuolemasta on tehty Pedon mieleinen kadotus.
Meillä kaikilla on mahdollisuus pelastukseen, mutta testamentti on ylpeyttä ja ihmisen synnittömyyttä vastaan..
##Tämä loputon piinahelvettioppihan kertoo ajasta missä elämme. ##
Näin on - mutta monet uskovat sen olevan totta, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin.
##Jeesus Kristus tuli maailmaan rakkautensa tähden##
--
Aivan, Jeesus tuli oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa.
## Antikristus täyttää sen Jeesuksen Messiaan paikan joka veisi kohti Jumalan tuntemista, oikeudenmukaisuutta ja rakkautta kohti.##
--
Niinpä - kuinka siinä lopuksi käy itse kullekin jää juuri nyt arvoitukseksi ..
##Antikristus täyttää sen Jeesuksen Messiaan paikan joka veisi kohti Jumalan tuntemista, oikeudenmukaisuutta ja rakkautta kohti. ##
--
Se on aina ollut Jumalan vastustajan aikomus - olla jumala maailman ihmisille.
Niin juuri - antikristus kantaa kuoleman hedelmää - se kertoo vääristellen, että Jumala vihaa luotujaan jopa siinä määrin että haluaa kiduttaa heitä ikuisesti helvetissä ja että Jumala teki epävanhurskaista tuomioita.
Kuolemasta on tehty Pedon mieleinen hirvittävä oikeudenmukaista Jumalaa pilkkaava oppi..
Ihmiset uskovat tekaistuihin tarinoihin ..
Hyvin kirjoitit :)
alex
Voi alkeelliset!
Niin joillekin oikeudenmukaisuus tuntuu olevan juuri sitä - siis "hölynpölyä" ..
Mutta vastausta aloitukseen tuskin kukaan Jeesuksen kuoleman kieltäjä uskoltaa lähteä antamaan - siitä tulee aivan liian caikea selitettävä :))
"Minulle ja miljoonille muille jotka uskomme Jumalaan ja Raamattuun Jumalan Sanana on asia täysin selvä - Raamattu sanoo "Synnin palkka on kuolema""
No, ainakin miljoonile. Sinusta en enää ole ihan varma, koska sinulla on aivan merkillisiä kommentteja joista ilmenee ettet ole sisäistänyt mitä lainaamasi lause tarkoittaa.
Joh 8:34 "Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka TEKEE SYNTIÄ, ON SYNNIN ORJA."
Tässä "Synti"=asia, joka erottaa meidät Jumalasta (myös asia, joka orjuuttaa meitä), "orja" = palvelija, "tehdä syntiä" = tuottaa synnin hedelmää.
Joh 11:26 "Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
Tässä "kuole"= joutua eroon Jumalasta; tai siis "kuolema" on ero Jumalasta.
Jos nyt luetaan "pitkällä tavalla" lause "synnin palkka on kuolema", niin se tarkoittaa, että synti joka erottaa meidät Jumalasta, aiheuttaa sen että joudumme eroon Jumalasta.
Synnin palkka on kuolema, mutta sillä ei ole pelastumattomalla edes mitään tekemistä ihmisten tekojen kanssa, koska hän on Aadamin lankeemuksen kautta syntinen ja synnin orja jo syntyessään, eli erossa Jumalan yhteydestä.
Jeesuksen kuolema sovitti meidät; eli nyt olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Emme ole synnin orjia. Sen lisäksi olemme saaneet tekomme anteeksi, eli meitä ei tuomita vaan meille on luettu vanhurskaus, samoin kuin Aabrahamille luettiin hänen uskonsa vanhurskaudeksi.
Kumpikaan näistä; eli sovitus tai armo/anteeksianto EI KOSKE niitä jotka kieltäytyvät ottamasta sitä vastaan.
Näin siis oikeudenmukainen tuomio niille jotka tuomitaan kadotukseen, on todellakin olemassa.
Nyt kuitenkin täytyy muistaa, että sen tuomion päättää Jumala, ja Raamattu antaa selkeän kuvan siitä että se ei ole mikään välitön tyhjiinraukeaminen, vaan oikeudenmukainen tuomio. Olkoon sen pituus sekunti, vuosi tai miljoona vuotta, se ei ole sinun vallassasi, eikä sen pituus määräydy sinun oikeustajusi mukaan.
Minä tai sinä emme kenties usko sen olevan ikuinen; mutta se kanta ei ole absoluuttinen fakta - se perustuu vain MEIDÄN käsitykseemme.
Raamattu ei tuota pituutta selkeästi kerro, joten sitä on turha arvailla sen pidempään. Mutta koska se ei sitä kerro, et voi mitenkään Raamatun perusteella tietää että se ei VOISI olla vaikka kuinka pitkä - vai voitko ? Jos tiedät Raamatunkohdan, mistä löytyy jokin rajapituus, jota tuo rangaistus ei voi ylittää, niin kerro toki !
Ole hyvä:
Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan. [Ps. 102:27; Jes. 51:6; 2. Tess. 1:7,8]
8 Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. [Ps. 90:4]
Niin luonnollisesti synti erottaa ihmisen Jumalasta - ja synnin palkka on myös kuolema.. Mutta se ei tarkoita että ihminen eläisi ikuisesti syntisenä silloinkaan jos ei Jumala häntä tuhoaisi ns. loppuvaiheessa niiden 1000 vuoden jälkeen .. sen toisen ylösnousemuksen jälkeen..
Muuten ihan hyvä, mutta kun tuo apoleia (johdettu perussanasta joka tarkoittaa pois leikkaamista). Se kreikan sanana nimenomaan EI tarkoita annihilaatiota, eli tyhjiin häviämistä, vaan lähinnä leikkaamista pois jostakin paremmasta.
Esimerkkejä saman sanan käytöstä muualla:
Matt 7:13 "... ja tie lavea, joka vie KADOTUKSEEN..."
Matt 26:8 "...Mitä varten tämä HAASKAUS?"
Mark 14:4 "... "Mitä varten tämä voiteen haaskaus?"
Joh 17:12 "... muu kuin se kadotuksen lapsi"
Ilm 17:8 "Peto... menevä kadotukseen"
Ilm 17:11 "Ja peto... menee kadotukseen"
Valitettavasti, tällä lainaamallasi kohdalla ei todisteta kyllä muuta kuin että joutuu "kadotukseen". SAMAA sanaa käytetään nimenomaan pedon kohtalosta. Kuten tunnettua, siitä puolestaan sanotaan:
Ilm 20:10 "Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti."
Joten jos on tavoitteena todistaa rajoitetua aikaa, eikä "aina ja iankaikkisesti", niin jotakin muuta jaetta olisi syytä etsiä...
Okei. Mutta sitten täytyy löytää se Raamatun tekstiin perustuva syy sanoa että he häviävät välittömästi; TAI, Raamatun tekstiin perustuva syy sanoa että heidän rangaistuksensa ajalla on jokin maksimipituus.
Edelleen korostan, että minä en ota mitään kantaa rangaistuksen pituuteen, koska en sellaista pidä minkään Raamatun jakeen perusteella absoluuttisena totuutena asiasta. Mutta Raamattu kyllä selkeästi ilmoittaa että jonkinlainen rangaistus (muu kuin vain tyhjiin häviäminen) on heidän osansa.
Raamatun selkeä ja kiistaton ilmoitus Jumalan rakkaudesta koko maailman kaikkia ihmisiä kohtaan liittyy siihen, että Jumala antaa mahdollisuuden vihollisilleen tulla takaisin Hänen omikseen. Raamattu taas selkeästi ilmoittaa Jumalan vihan vihollisiaan vastaan olevan varsin kiivas. Jokainen, joka ei ota vastaan Poikaa, on Raamatun mielestä Jumalan vihollinen.
Oma mielipiteeni on siksi se, että ikuista piinaa edustavat eivät voi väittää muita harhaoppisiksi, eikä lyhyempää piinaa edustavat voi sanoa ikuiseen piinaan uskovia harhaoppisiksi. Tämä siis siitä syystä, että:
1) Rangaistus on olemassa (jonkin pituisena) Hänen vihollisilleen
2) Rangaistuksen pituutta ei ole ilmoitettu (ei myöskään siis maksimipituutta)
3) Kumpikaan (ikuinen/rajallinen) pituus ei ole ristiriidassa Jumalan rakkauden kanssa
4) Tämä ei ole pelastuskysymys
Voisin vastata, mutta sydämmesi ei tahdo kääntyä. Jos kertoisin, etsisit jotain muuta. Ja vaikka alkuteksteistä jakeet tavaisin, et uskoisi sydämmen kylmyyden tähden. Jos kertoisin että jakeessa puhutaan perkeleestä, jossa myös väärä profeetta ovat et haluaisi ymmärtää ketä he ovat. Jos kertoisin pedon merkistä kädessä tai otsassa et kuulisi.
Jos kertoisin sanasta löytyvästä voiteesta joka antaisi näön, mahdollisesti nauraisit.
Edessäsi on Raamattu, kukaan meistä ei ole Herra, meistä kenestäkään ei ole korjaamaan saastunutta omaatuntoa joka on joutunut valheen vangiksi ja kääntää Jumalamme armon ja rakkauden armottomaksi ja vihaksi.
Mutta vaikka en ole Herra, enkä ole Herraa kasvoista kasvoihin nähnyt ja vaikka en vaella kuten hän niin voin mitä jyrkimmin kutsua sinua etsimään Herraa ja Hänen tuntemistaan.
Sillä Herran pelko on sitä että pitää Hänen käskynsä ja käsky sana on Rakkaus.
Ja tämän käskyn on antanut Isä Kaikkivaltias Jumala:
Rakasta Isää kaikkivaltiasta Jumalaa kaikesta sydämmestäsi, sielustasi ja ruumiistasi ja lähimmäistä kuten itseäsi.
Se että teet itsellesi mitan ja tuomion julistuksellasi ei riitä, vaan puhut Jumalamme armoa ja pyhyyttä vastaan !
Etkö näe varoituksia jotka koskevat armon ja pyhänhengen pilkkaa ja vastaan julistamista ?
Etkö ymmärrä jaetta, se millä te tuomitsette tullaan teitä tuomitsemaan ja sama löytyy mitasta jolla mitataan.
Mutta rakkauden Jumala on myös pahoillekkin hyvä, Hän ei pidä ikuisesti vihaa.
Mutta millaista on joutua elävän Jumalan käsiin tuomittavaksi ?
Jumala rakastaa sinua, miksi kääntelet jakeita omassa ymmärryksessäsi itseäsi vastaan ?
Paljonko taakkoja päällesi kannat jos yhdenkin heikon omantunnon käännät pahuuteen ?
Käännä sydämmesi rakkauteen niin saat rauhan.
Suurin valhe on se ettei ole väliä onko Jumalamme Rakkaus vai viha.
Kuka sanoi ettete suinkaan kuole ?
Kuka sanoi kuolemalla kuoleman ?
On merkitys palveleeko hyvää vai pahaa, ei voi palvella molempia !
Alexi ja Nimetö ne yhteen soppii kohta ne pannaan pussauskoppiin.
Näin se on .. ei tässä kukaan ole mitään muuta kuin syntinen ja armon tarpeessa, mutta se ei tarkoita että me voisimme puhua Jumalasta mitä vain ja varsinkaan sillä perusteella että sanotaan "koska emme tiedä" tai että "tämä ei ole pelastuskysymys" .. Jeesus sanoi "etsikää niin te löydätte" - mutta siihen tarvitaan vastaan ottavaa sydäntä joka voi ottaa vastaan ...
No ainakin nuo kirjoitukset ovat raamatullisia ja oikeita - niiden kirjoittajaa en tiedä - tuttuko vai vieras ? Mutta sillä ei nyt näissä keskusteluissa ole suurtakaan merkitystä.
Voi, voi, ja vielä voi, kun täällä kirjoittelee noita ymmärtämättömiä jotka eivät ole omaa Raamattuaan edes availleet, ja sitten kirjoittelevat kuin jotakin tietäisivät. Jotakin harhaoppeja ovat uskoneet, ja niissä kuvittelevat olevan elämän ja tiedon sanat, mutta oman Raamattunsa ovat hyllylleen unohtaneet, Elämän Sanan harhaisiin oppeihin vaihtaneet.
---
Tuo itseäsi ylentävä kirjoitustapasi on kyllä huvittava, joskin lapsellinen. Mutta kirjoituksesi ei pyrikään asiasta keskusteluun, vaan toisen alentamiseen.
Ai että minulleko ei olisi väliä onko Jumala rakkaus vai viha ? Olenko ikinä muka sanonut että Jumala olisi viha ??? Ei, vaan Rakkaus. Mutta astupa nyt alas tuolta korokkeeltasi ja avaa hieman sitä Raamattuasi, jos vaikka löytäisit tällaisia kohtia jotka kertovat siitä, millainen Jumala ON; Hän rakastaa oikeutta ja vihaa vääryyttä, rakastaa omiaan ja vihaa niitä jotka Hänet hylkäävät.
Jollet ole tosiaan Herran Pyhää ja oikeamielistä vihaa Raamatusta löytänyt, tässä pari esimerkkiä satojen joukosta:
5 Moos 32:22 "Sillä minun vihani tuli on syttynyt, ja se leimuaa tuonelan syvyyksiin saakka; se kuluttaa maan kasvuinensa ja polttaa vuorten perustukset"
Hes 7:
"2 "Sinä, ihmislapsi, näin sanoo Herra, Herra Israelin maalle: Loppu! Maan neljälle äärelle tulee loppu. 3 Nyt tulee sinulle loppu, ja minä lähetän vihani sinua vastaan, tuomitsen sinut vaelluksesi mukaan ja annan kaikkien kauhistustesi kohdata sinua. 4 En sääli sinua enkä armahda, vaan annan vaelluksesi kohdata sinua, ja kauhistuksesi tulevat sinun keskellesi, ja te tulette tietämään, että minä olen Herra. 5 Näin sanoo Herra, Herra: Onnettomuus! Yksi ja ainoa onnettomuus! Katso, se tulee! 6 Loppu tulee, tulee loppu! Se heräjää sinua vastaan! Katso, se tulee! 7 Vuoro tulee sinulle, maan asuja. Aika tulee, päivä on lähellä: hämminki, ei ilohuuto vuorilta. 8 Nyt minä kohta vuodatan kiivauteni sinun ylitsesi, panen vihani täytäntöön sinussa, tuomitsen sinut vaelluksesi mukaan ja annan kaikkien kauhistustesi kohdata sinua. 9 En sääli enkä armahda; minä annan vaelluksesi kohdata sinua, ja kauhistuksesi tulevat sinun keskellesi, ja te tulette tietämään, että minä, Herra, olen se, joka lyön."
Tuo antamasi jae nyt ei puhu mistään annihilaatiosta; joten jos se oli ainoa jolla kantaasi perustelet, niin ehkä sinun pitäisi tutkia asiaa itse tarkemmin, eikä "surkutella" sitä miten "sinua huonommin ymmärtävät" ovat väärässä ?
Nyt todella täytyy miettiä sanojen paikkoja kirjoituksissani, en todellakaan näe itsessäni mitään hyvää tai korottamisen aihetta.
Mutta todellakin olen ylpeä Jumalasta joka on johdattanut tämän syntisen, todellakin synnin täyttämän ihmisen Jeesuksen Kristuksen eteen.
Olen todellakin ollut paatunut, itsekeskeinen, rahan ahne, veljensä vihaaja, kieroillut, harrastanut sitä mikä todellakin on iljetys Jumalan silmissä.
On suuri Jumalamme armo meitä synnin täyttämiä ihmisiä kohtaan.
Mietin, todellako Herra, suuri on armosi, mitä olen tehnyt saavuttaakseni tälläisen armon. En todellakaan ole ollut kuin rikkinäinen avionrikkoja joka löysi aina perustelun teoilleen.
Rukoilin Isä jos olet olemassa, Isä jos rakkaus, Isä kidutatko luotujasi loputtomasti ilman armoa ?
Aikaa kului useampi vuosi, ajoittain, kuitenkin melko usein luin raamattua.
Luin samoja tekstejä kuin sinä ihmetellen Jumalaa joka on Pyhä, Oikeudenmukainen, Armollinen ja maksaa jokaiselle tekojensa mukaan. Puhumattakaan kuolemasta joka sittenkin on elämä.
Kadotuksesta jossa ollaan.
Hukkumisesta.jokabon elämää.
Ei jää oksaa eikä juurta joka onkin kitumista.
Sodomaa ja komoraa jotka.tuhottiin ikuisen tulen vaikutuksesta, joista.ei jäänyt mitään.
Herramme avaa silmät ja korvat voimallisesti.
Näyttää ns. synnittömällekkin pahuuden missä on elänyt, sillä kukaan meistä ei ole vanhurskas Isämme edessä.
Jeesus Kristus ei tullutbsynnittömiä vaan syntisiä varten.
Danielkin, kuinka hän tunnusti syntinsä ja kansansa.synnit Herramme edessä.
Ja.se.kun käymme Herramme eteen tunnustaen syntimme katuen, saamme armon.
Sillä Herra on ylpeitä vastaan.
Jumalan kunnia, pyhyys ja rakkaus on tärkeimpiä asioita.
Etsivä löytääja anovalle annetaan.
Mutta jos et erota oikeaa väärästä niin mihin olet joutunut ?
Eihän oikeudenmukaisella ja väärällä tuomiolla ole mitään tekemistä keskenään.
Rukoile Herraa ja pyydä synnintuntoa jos et sitä itse löydä.
Ja pyydä voidetta jotta.näkisit.
Koko raamattu julistaa Jumalan rakkaudesta ja vanhurskaudesta.
Mutta se on kuin peite joka ei aukea ilman Herran etsimistä ja syntien tunnustamisen kautta.
Jumalan rakkaus on parempaa kuin pahuus, Jeesus Kristus antaa rauhan.
Jumalan siunausta Herrassa Jeesuksessa Messiaassa ja kiitos kun annoit palautetta ylpeästä tekstistä.
Ja älä vaan astu Jumalamme pyhyyttä ja armoa vastaan ellet sydämmestäsi, sielustasi ja ruumiistasi tiedä olevasi oikeassa.
Siunausta myös sinulle. Tarkoitukseni ei myöskään ollut loukata.
Tällä palstalla on myös näkynyt niitä, jotka aiheesta kuin aiheesta keskustellessaan ottavat puskasta (asiaan liittymättä) tuon A-kirkon "piina-kortin"; eli julistavat toisen "ikuiseen piinaan uskovaksi" ja sen takia automaattisesti milloin ymmärtämättömäksi, milloin Jumalasta luopuneeksi, milloin miksikin ajatuksiltaan arvottomaksi. Sinä et ole tätä kirjoituksissasi suoraan tehnyt... mutta aloit päästä jo sen tuntumaan 21:50 :)
Jumalan rakkaus on jotain aivan suunnatonta ja todellakin Isä rakastaa meitä ja Herramme Jeesuksen Kristuksen johdolla oikeus voittaa.
Usko Herraan Jeesukseen on Jumalan rakkautta, todellakin rakastaa meitä.
Riivajat yrittävät eksyttää meidät julistamaan ja pitämään valhetta että iankaikkinen Jumalamme vihaisi meitä suunnattomasti.
Ei jumala meitä vihaa, todistuksena on Jumalan sana Herramme Jeesus Messias, Isämme vihaa syntiä, ei meitä.
Jumalan rakkauden vastakohta on Pedon viha.
Älkää eksykö sillä Isä rakastaa meitä, testamentti on jaettu kaikkien kesken jotka tekevät Isänsä tahdon.
Me emme voi rakastaa ellemme näe sitä että Jumala on rakastanut meitä ennen kuin olemme syntyneetkään !
Jumala rakastaa jokaista ja haluaa että etsisimme Hänen tuntemistaan täydestä, sielusta, ruumiista ja mielestä.
Isämme ei tahdo että kukaan kuolisi, vaan että kaikki pelastuisivat.
On myös valitettavasti valheen isä joka vääristää totuuden, oikeudenmukaisuuden ja Isän kaikkivaltiaan Jumalan kuvan.
Piinahelvettioppi on niin kaukana Jumalan ja lähimmäisen rakkaudesta että Isämme sallii sen heille jotka eivät tahdo Häntä seurata ja Jumalamme on pyhä, armollinen, Hänessä ei ole vääryyttä, Hän on pahoillekkin hyvä, Hän on vanhurskas tuomari.
Ja hänen edessään ei vääryys kestä.
Laitan jakeen alle joka kertoo oikeasta aiheesta ja siitä että on parempi turvautua rakkauteen ja Herraamme aina ennen ihmistä.
Ihmistä todellakin koetellaan ja paha tekee kaikkensa jotta pelko ja pahuus pysyisi ja kasvaisi sydämmessä.
Mutta paha perääntyy ja koettelemuksista selviää kunhan kompuroinnin jälkeen tunnustaa Jumalalle syntinsä ja halunsa luopua niistä, sillä Isämme ei meitä vihaa, vaan sitä syntiä mitä me teemme ajatuksissa ja teoissa.
Kasvu Jumalassa on koko elämä, ja se on hyvä elämä Jumalan rakkauden ja armon alla.
Jeesus Kristus, Jumalan sana ei tullut meitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan.
Jeesus tuli rakkauden saattamana julistamaan rakkautta, armoa ja oikeudenmukaisuutta.
Viha, väkivalta, pahuus, valehtelemine, ylpeus, välinpitämättömyys lähimmäisiä kohtaan ovat isästä perkeleestä.
Älkää langetko pahaan sillä Jumalamme on hyvä, joten pyrkikäämme mekin siihen Herrassa Jeesuksessa Messiaassa.
43 "Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. [Luuk. 11:24-26]
44 Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa tyhjillään, lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä,
45 silloin se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa. Samoin käy tämän pahan sukupolven." [2. Piet. 2:20]
Siis Jumalamme rakastaa, kasvetaan Jumalamme rakkauteen, meissä sitä ei luonnostaan ole
Muuten panin merkille että se joka uskoo ikuisen piinaan - ei voi vastata aloituksen kysymyksiin. Minulle on selvä asia että niihin vastaamalla käy jo selväksi että mitään ikuista piinaa ei ole olemassakaan..
Kysyin aloituksessa: KUKA on maksamassa ikuiseen piinaan uskojien syntejä siellä ikuisessa piinassa ? Itsehän he eivät siellä ole tai ole sinne menossa ja Jeesus siellä ei ole .. siis kuka maksaa ikuisen piinan oppiin tunnustautuvan syntivelat ?
alex
Niin, usko tai älä me häviämme kiistoissa aina maailmalle, ellei hetkellisesti Jumalalla ole jotain isompaa tarkoitusta mihin johdattaa.
Pilkka, vainot, jopa mahdollinen hengen riisto kohtaa sanan tähden jos Jumalamme suo vahvan julistuksen ja uskon.
Maailma kääntyy sen mukaan vastaan mitä enemmän Rakkaus Jumalaan kasvaa.
Jos yhdelle puhumme, hyökkäys alkaa ja siinä yrittää hallita muu kuin Jumalan henki.
Mutta kaikki muuttuu kun Herra tulee kirkkaudessa ja sen jälkeen hallitsee ikuinen vanhurskaus.
Luottamus tulevaan hyvään kun pysyisi, sisältönä Pyhä Jumala.
Voimia ja Jumalan rauhaa elämääsi.
Hienoa seurata keskusteluasi.
Kiitos sinulle -- kuka oletkin .. ja siunausta sinunkin elämääsi .. Nyt ei minua nämä ihmisten vastaväitteet paljoa häiritse (enää :) - ihmetyttää enemmänkin, varsinkin os on keskustelua Jumalasta - kuinka voi olla mahdollista, että Raamatun Jumalaa ei tämän paremmin tunneta?
Jeesus sanoi : Matt. 6:33 - "Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen VANHURSKAUTTANSA, niin myös kaikki tämä teille annetaan. "
Ja siitä tässä on kysymys, etsiä Jumalan vanhurskautta - ei omaansa ..
alex
Vuosia sitten olin A-kirkossa omaksunut tuon ellenistisen kannan ja olin itsekin niin ylpeä ja varma kannastani. Kun keskustelin asiasta monien muiden seurakuntien pastoreiden kanssa, en pystynyt kuitenkaan kantaani perustelemaan. Edes alkutekstin tunteminen ei auta siihen tosiasiaan, että Raamattu ei yksinkertaisesti anna tukea millekään aikamäärälle rangaistuksen pituudesta.
Kun aikani olin kipuillut ja potkinut tutkainta vastaan, jouduin lopulta hyväksymään sen ettei Ellen ollut oikeassa, ja sillä siisti.
Minulla ei ole mitän sitä vastaan että joku puhuu asiasta. Mutta ei pidä puhua asian vierestä. Me yksinkertaisesti emme löydä Raamatusta vastausta tuohon kysymykseen - ainoa varma asia on se, että rangaistus ON (ei mikään annihilaatio).
Ei kukaan meistä ole oikeutettu tuomitsemaan toista. Siksi, älkää puhuko ikäänkuin olisitte toista ylempänä, epäillen sitä onko toinen uskossa, tai pelastettu, jos hän tuo esiin oman kantansa rangaistuksen pituuteen.
On myös väärin tuomita ihmisen muita ajatuksia tai niiden oikeellisuutta sen perusteella onko hän samaa mieltä kanssanne tästä rangaistuksen pituudesta.
Se, että liitätte tähän kysymykseen ensisijaisena "ratkaisijana" Jumalan rakkauden, on itse asiassa vaarallisen harhaopin alku: Siitä että rangaistusta ei muka olisi, ei ole enää kukonaskel - vaan korkeintaan hyttysen siivenisku siihen harhaoppiin, että pelastus olisi avoin kaikille... koska Jumala NIIIIIINNN rakastaa KAIKKIA ihmisiä, ettei Hän nyt muka sitten viitsisikään tuomita ketään...
Valitettavasti puhut Ellen Whitestä, kun sinun tulisi puhua Raamatusta - ei minulla ole edes tietoa kaikista Ellen Whiten ajatuksista .. minä puhun vain Raamatun opetuksista. Ei se että sinä et ehkä "voittanut" keskustelujasi eri pappien kanssa (jotka selvästi uskovat ikuiseen piinaan) tarkoita mitään .. Ota Raamattu käteesi ja lue sieltä .. ja vastaapa nyt ihan rehellisesti KUINKA Jeesus maksoi sinun syntivelkasi ?
Ei se minua harmita että sinä pidät kantasi - en minä ole kenenkään tuomari - mutta minua ihmetyttää, että se todistus jonka Jeesus antoi kuolemalla syntisten edestä - ei riitä sinulle. Se riittää Jumalalle, mutta ei sinulle? kuinka tämän voi käsittää?
Itsepäisyyttä? tai pelkoa? tai mitä..?
alex
Mainitsin tuon Ellenin nimeltä; tämä nyt sattuu olemaan adventismi-palsta, olen edelleen A-kirkon jäsen, ja viittaukseni ilmaisi aivan selkeästi sen mitä olin hänestä sanomassa, joten miksi ihmettelet ?
Äläkä väitä ettet hänen kirjoituksiaan olisi lukenut - tosin et ehkä paljoa. Mutta koska A-kirkko ei osaa oppiaan Raamatulla perustella, ja sinä aina, kaikessa ja joka kerta peesaat täysillä A-kirkon kantaa, jopa ylistät Timoakin hartaasti, niin miksi esität kuin olisit jotenkin "maagisesti" löytänyt ihan itse Raamatusta nuo A-kirkon opit ? Mutta asiaan:
"ja vastaapa nyt ihan rehellisesti KUINKA Jeesus maksoi sinun syntivelkasi ?"
" että se todistus jonka Jeesus antoi kuolemalla syntisten edestä - ei riitä sinulle. "
En nyt toellakaan ymmärrä mitä haet.
Olen vastaillut sinulle jo monet kerrrat, mutta koskaan sinä et perustele omaa vastaustasi sen kummemmin - toteat vain että olen taas väärässä.
Nyt olisi kyllä sinun aikasi vastata näihin kysymyksiin ja termeihin jotka olen itse kirjoituksissani jo selvittänyt, mutta et ole niitä edes kommentoinut; Määrittele:
Mitä on synti ? Mikä on syntivelka ? Miten "teot" liittyvät mielestäsi edellisiin ? Miten mielestäsi Jeesuksen sovitustyö liittyy pelastumattomille tulevaan rangaistukseen ?
Ja sen jälkeen itse tähän: " KUINKA Jeesus maksoi SINUN syntivelkasi ?
Näin voimme päästä johonkin järkevään keskusteluun asiasta.
Alexin jutuista nyt menee kaikki sekasin. Bushmannin tieteellinen tutkimuskaan ei voi sitä selvittää. Se kun ei itsekään ymmärrä mitä puhuu ja selittelee. Kauhea tarve vaan kirjoittaa mitä sattuu muka raamatusta mutta kuitenkin aivan ohi raamatun.
Ja sinä uskot että jumalasi kiduttaa omia luomuksiaan ikuisesti helvetin tulessa? selvä ja kirkas oppi jonka tämän maailman hallitsija on maailmaan iskostanut. On selvääkin selvempi. että sinä olet oikeassa ja Alex joka ei usko helvetin ikuiseen piinaan on väärässä. Niin selvä on tuo oppisi joka sanoo: "Ei, ette te kuole, vaan Jumala tietää että teistä tulee Jumalan kaltaisia..
Jumala tuomitsee ja helvetti on.
Nyt tarvitset Herraa, niin kuin me kaikki joka hetki.
Raamatusta löytyy sana paasto.
Nyt lopetan, ohjatkoon Herra sinut kaikkeen totuuteen.
Nähdään perillä :)