Katkera Niinistö kostaa YKlle USAn ja NATOn avulla

Niinistö on katkera kun häntä ja Suomea ei kelpuutettu eikä valittu YK:n turvallisuusneuvostoon.

Niinistö on ilman minkäänlaista ulkopoliittista keskustelua ja eduskunnan käsittelyä muuttanut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme omin päin toki USA:n ja NATO:n kehoituksesta niin, että YK ei enää ole Suomen ulkopolitiikan yksi peruspilareista.

Niinistö on vaihtanut YK:n USA:n Pentagoniin (huom. ei Valkoiseen taloon, mihin Niinistöllä ei ole asiaa) ja NATO:on.

Niinistö ei osallistu, mutta YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon osallistuu toukokuun 9. päivänä voitonpäivän juhlallisuuksiin Moskovassa.
53258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Niinistö on koko presidenttikautensa ajan etsinyt ja etsinyt paikkaa ja sädekehää kansainvälisessä politiikassa mutta sitä ei vain ole löytynyt eikä löydy. Niinistö on mitäänsanomaton poliitikko.

Äänestä

Niinistö on loistava presidentti jolla on DEMOKRAATTISEN ja IHMISOIKEUKSIA KUNNIOITTAVAN Suomen kansan täysin vankkumaton tuki takanaan.

Venäjällä on muutamia hyviä jääkiekonpelaajia. Miksi Venäjällä ei ole ainuttakaan kunnollista poliitikkoa?

Äänestä
  • Yk ja sen jäsenmaat ovat everstiluutnantti kanssasi eri mieltä. Sinun on vaan pakko kehua esimiestäsi.

    Äänestä

  • YkEiArvostaNiinistöä kirjoitti:

    Yk ja sen jäsenmaat ovat everstiluutnantti kanssasi eri mieltä. Sinun on vaan pakko kehua esimiestäsi.

    Voi voi juttujasi :)

    Laatuero on musertava eduksemme verrattuna esimerkiksi Venäjän paidattomaan ja pähkähulluun tiikerinmetsästäjätsaariin Vladimir Putiniin.

    Moinen pelle ei lännessä kelpaisi edes pesemään parlamentin käymälöitä. :-D Mutta, Venäjällä kaikki muukin on enemmän tai vähemmän päin helvettiä. Lienee asioiden normaalitila sivistymättömässä kaalimaassa ;)

    Äänestä

  • 1plus20 kirjoitti:

    Voi voi juttujasi :)

    Laatuero on musertava eduksemme verrattuna esimerkiksi Venäjän paidattomaan ja pähkähulluun tiikerinmetsästäjätsaariin Vladimir Putiniin.

    Moinen pelle ei lännessä kelpaisi edes pesemään parlamentin käymälöitä. :-D Mutta, Venäjällä kaikki muukin on enemmän tai vähemmän päin helvettiä. Lienee asioiden normaalitila sivistymättömässä kaalimaassa ;)

    Mitähän sinä raukka yrität sanoa, kun te sotilaat ette osaa edes ilmaista itseänne. Mikä laatuero, kenen, keiden eduksi, mitä paidattomuus kuuluu YKhon tai Niinistöön tai Putin, kuka pesee käymälöitä ja missä parlamentissa?

    Äänestä

  • Ev.lutiIhanSekapää kirjoitti:

    Mitähän sinä raukka yrität sanoa, kun te sotilaat ette osaa edes ilmaista itseänne. Mikä laatuero, kenen, keiden eduksi, mitä paidattomuus kuuluu YKhon tai Niinistöön tai Putin, kuka pesee käymälöitä ja missä parlamentissa?

    Ilman muuta osaamme ilmaista itseämme.

    Eikä meillä ole mitään syytä valehdella tai kirjoitella hevonpaskaa muiden maiden keskustelusivuille kuten taas Venäjällä on tapana.

    P.S. Terveisiä vaan Tom of Russianille - Vladimir Putinille. Miehelle jota ei kansainvälisesti arvosteta lainkaan :-D

    Äänestä

  • 8plus2 kirjoitti:

    Ilman muuta osaamme ilmaista itseämme.

    Eikä meillä ole mitään syytä valehdella tai kirjoitella hevonpaskaa muiden maiden keskustelusivuille kuten taas Venäjällä on tapana.

    P.S. Terveisiä vaan Tom of Russianille - Vladimir Putinille. Miehelle jota ei kansainvälisesti arvosteta lainkaan :-D

    Minkä hevosen paskaa, minne keskustelusivuille, mikä Venäjän tapa, kuka on Tom Russian, miksi häntä ei arvosteta, kuka ei arvosta.

    Sinä everstiluutnantti et kansalaiskoulun ja maanpuolustuskorkeakoulun opeilla oikein selviä tuosta nettitrollauksesta.

    Eipä ihme että sinut otettiin kenttähommista pois nettiin. Tuolla sekopäällä ei edes ryhmän komentaminen onnistu.

    Äänestä

Niinistöllä oli täysin tiedossa osallistumispäätöstään Moskovaan tehdessään, että YK:n pääsihteeri osallistuu.

Niinistöllä ei vaan ollut selkärankaa eikä munaa tehdä itsenäistä päätöstä kun samaan aikaan USA ja NATO painostivat maita jäämään pois Moskovasta.

Äänestä

Se oli mieletön häpeä, että Suomea ei valittu YKn turvallisuusneuvostoon.

YK ja sen jäsenvaltiot kuitenkn tiesivät, mitä tekivät. Hylkäyksen jälkeen nimittäin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut yhtä Niinistön toilailua ja Niinistön ja perässähiihtäjien jälkeenpäin-selittelyä.

Viimeisin on tämä 900000 teserviläisen kutsuminen sotavalmiuteen, mistä hermotuivat USA, NATO ja Venäjä.

Äänestä
  • Se oli erinomainen onnenpotku Suomelle! Nyt emme joudu väkisin sotkeentumaan suurvaltapolitiikkaan!

    Suomen armeija ainoastaan tiedotti reserviläisten sodan ajan sijoituksista! Tiedotus EI OLLUT MIKÄÄN "kutsuminen sotavalmiuteen" kuten Tiltu haluaa asian nähdä!

    Tiltun päätehtävä on palvella valehtelemalla kaikessa Venäjää! Tiltu vihaa Suomea ja erityisesti sen armeijaa ja maanpuolustusta!

    Äänestä

Usa ja Nato pomputtavat tyhmää Niinistöä, Yk olisi antanut vakautta ja turvaa.

Äänestä

Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!

Maassa järjestettiin gallup-kysely, jossa kysyttiin Niinistön tehtävistä! Kyselyssä Suomen kansasta 79 % antoi hänelle arvosanan erittäin hyvä tai hyvä viranhoidosta! Hän on ennätyksellisen suosittu!

Äänestä
  • Ai Niinistö on johtanut ulkopolitiikkaa varmasti hänellä olisi kansan luottamus ja tuo kaikki perustuisi epätodelliseen gallup-kyselyn tulokseen?

    Ole ystävällinen ja lopeta tuollainen disinformaation levittäminen, todellisuus on nimittäin tässä:

    ""maassa järjestettiin gallup kysely" tuollaiset kyselyt on Niinistön itsensä masinoimia ja perustuu pelkkään Niinistön epätoivottomaan kalasteluun suosiosta ja äänestäjistä.

    Todellisuudessa Niinistön suosio on presidenttien historian pohjalukemissa. Tämän todistaa esimerkiksi viimeiset kolme itsenäisyyspäivän juhlaa ja niihin liittyvät mielenosoitukset. Miksi kansa osoittaa mieltä ja mellakoi? koskaan ennen kautta presidenttien historian ei ole ollut niin tuhoisia ja massiivisia itsenäisyyspäivän mielenosoituksia

    Kansa on vihdoin ymmärtänyt että heidät huijattiin äänestämään presidentiksi valtion petosmies Niinistö jolta puuttuu täydellisesti kaikki ne ominaisuudet jotka oli esimerkiksi Urho Kekkosella hanskassa. Tärkeimmät ominaisuudet ja velvoitteet jos mielii nostaa sadantonnin palkkaa kuussa esiintymällä presidenttinä.

    Niinistö on lisäksi tyrinyt täydellisesti ulkopolitiikassa tässä fakta kun selaat ja tutkit www.sauli-niinisto.blogspot.fi

    Äänestä

Presidentti Niinistö ei ole johtanut maamme ulkopolitiikkaa ollenkaan mutta on toki sitonut Suomesa sinne ja tänne Natoon sekä Usan armeijaan.

Kansainvälinen yhteistö, YK ei arvosta Niinistöä eikä luota Niinistöön eikä siksi valinnut Suomea YKn turvallisuusneuvostoon.

Äänestä
  • Niinistö on johtanut erinomaisella tavalla maamme ulkopolitiikkaa!

    Kansainväinen yhteistö ja YK arvostaa Niinistöä ja luotaa Niinistöön ja onneksi Suomi välttyi täpärästi JOUTUMASTA YKn turvallisuusneuvostoon!

    Äänestä

Katkera Niinistö mädättää Etykinkin.

Äänestä
  • HEHE! Älä nyt viitsi:-)

    Äänestä

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon on täällä Suomen vieraana, ei Niinistön.
Niinistö kieroilee YK:ta vastaan USA:n ja NATO:n puolesta.

Äänestä
  • Niinistö on täysin YK:n puolella eikä USA:n ja NATO:n mielipiteillä' ole Suomessa merkitystä!

    Äänestä

Niinistö on usalaisesta näkökulmasta enää pelkkä vitsi. Pentakon pisti ukon sulkulistalle jo keväällä eikä jenkit tee enää mielellään kauppaa sellaisen suomen kanssa jonka pressana on Sauli Niinistö

Äänestä

TODELLISUUDESSA sekä idässä että lännessä ollaan Niinistölle ylimpiä ystäviä!

Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!

Maassa järjestettiin gallup-kysely, jossa kysyttiin Niinistön tehtävistä! Kyselyssä Suomen kansasta 79 % antoi hänelle arvosanan erittäin hyvä tai hyvä viranhoidosta! Hän on ennätyksellisen suosittu!

Äänestä
  • Lopeta tuo kertosäkeily totuushan on tämä

    todellisuus:
    itä eikä länsi ei ole Niinistön ylimpiä ystäviä hän ei ole johtanut ulkopolitiikkaa uskotavasti eikä hänen takanaan ole enää koko kansan luottamusta. Edelleen mikään ei ole epäuskottavampi kuin tekaistu gallup-kysely. Kyseinen kysely kun on Niinistön itsensä masinoima ja perustuu pelkkään Niinistön epätoivottomaan kalasteluun suosiosta ja äänestäjistä. Totuus kuullaan kansan syvistä riveistä. Viimeisten kolmen itsenäisyyspäivän mielenosoitukset ja mellakat joita vastaavia ei ole ollut läpi Suomen presidenttien historian kielii ainoastaan että kansa on tyytymätöntä ja tajuaa että heidät huiputettiin äänestämään virkaan väärä henkilö jolla ei ole harmainta käsitystä presidentin statuksesta. Näin yksinkertaisesti pystytään todistamaan se että Niinistön " ennätyksellinen suosio" on kuvitteellinen ja valetta todellisuudessa hänen kannatuksensa on hiipumassa pohjalukemiin.


    "Niinistö pani itsensä paitsioon Moskovassa ja sitten Helsingissä Etyjissä. Armoton tohelointia mitä ei ollut pisaraakaan Kekkosen aikana kun presidentit vielät osasivat perusdiplomatiaa ja lakia.

    Venäjän media ei ollut kiinnostunut presidentti Niinistön vierailusta tai sanomisista Putinille ei edes kohteliaisuus syistä vaikka Putin oli kutsunut Niinistön. Niinistöä ei ole siteerattu juuri lainkaan.

    Jenkkejä kiinnostaa Niinistö ainoastaan kohtaa miten hän petoksella on uittanut maamme EU:n
    asiaa käsitelty kokonaisuutena http://www.uusisuomi.fi/raha/91202-amerikkalaislehdelta-jaatava-arvio-suomen-tilanteesta-katastrofi

    Jatkoa seuraa eräs yhdysvaltain laivaston veteraanin pahoinpitely Auroran sairaalassa keväällä 2014 jolle Niinistö käänsi selkänsä ja samalla syyllistyen rikokseen Yhdysvaltain kansalaisen ihmisyyttä vastaan
    https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=1622764917971039&id=1606003069647224

    Putinin ja Niinistön yhteiskuvasta näytettiin vain Putinin kuva koska Niinistö oli leikattu pois. Syy on selvä. Ketään ei jaksa kiinnostaa pienen naapurimaan presidenttiä, jolla ei ole mitään sanottavaa Putin oli toivonut keskinäisten taloussuhteiden olevan keskustelun aiheena, mutta näissä asioissa ei Niinistön kanssa edistytty, ilmeisesti koska Niinistö ei halunnut edistyä ja keskustella talousasioissa.Toista se oli Kekkosen aikana.Suomen presidentti halusi mieluummin puhua Ukrainasta kuin Suomen ja Venäjän taloussuhteista. Ihmeellistä on, ettei Suomen presidentti huolestu siitä, että Suomen vienti Venäjälle on romahtanut EU pakotteiden vuoksi. Tappiot Suomelle ovat vuositasolla jopa 5 miljardia euroa.
    Ukrainan konflikti tuntuu olevan tärkeämpi asia presidentti Sauli Niinistölle kuin oman maan taloustilanne ja suhteet naapuriin Venäjään.Minulle on entistä selvempää, että Niinistön ulkopoliittinen taitamattomuus on jo romahduttanut kaiken sen ulkopoliittisen viisauden jonka Paasikivi vaivalla ensin loi, Kekkonen sitten jatkoi, sekä myös Koivisto"
    Niinistö vieraantuu todellisuudesta päivä päivältä tässä esimerkiksi esimerkki hänen kannastaan hallitsemattomaan pakolaispolitiikkaan sananhelinää mutta ei mitään konkreettista. Eräs viisas on lausunut että on vain kaksi tapaa keittää kahvia sitä voi myös soveltaa pakolaiskiimaan nimittäin siihenkin on vain kaksi tapaa joko hallittu tai hallitsematon pakolaispolitiikka. Hallitusta pakolaispolitiikasta saa läheltä esimerkin Virosta ja kauempaa Texasin mallista"

    Äänestä

Aiemmin päivällä Suomi juhlii 60-vuotista YK-jäsenyyttään Finlandia-talolla. Juhlan pääpuhujana oli YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon.

Tilaisuudessa puhuneen presidentti Sauli Niinistön mukaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen on haastava tehtävä YK:lle. Tämä on vaikeaa etenkin Syyriassa.

Niinistö totesi puheessaan juhlan pääpuhujalle YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonille, että pääsihteeri voi luottaa Suomen tukeen rauhan ja vakauden edistämisessä Lähi-idässä. Niinistön mukaan Suomi antaa täyden tukensa tuleville neuvotteluille, joita käydään Syyriassa YK:n turvin.

Niinistö muistutti, että historiallisten syiden takia kesti peräti 8 vuotta, ennen kuin Suomi hyväksyttiin YK:n jäseneksi. Suomi pääsi jäseneksi yhdessä 15 muun maan kanssa 14.12.1955.

–YK:sta tuli nopeasti tärkeä osa Suomen ulkopolitiikkaa ja jopa kansallista identiteettiä, Niinistö sanoi tilaisuuden avauspuheessaan.

Niinistö korosti, että YK ei koskaan ole ollut Suomelle mikä tahansa kansainvälinen organisaatio.

Hän muistutti, myös Suomi sai YK:lta apua sotien jälkeisinä vuosina.

–Esimerkiksi suomalaiset lapset saivat 50 000 paria kenkiä Unicefiltä, jotta he voisivat käydä koulua talvella, Niinistö sanoi.

–Muutama vuosi sen jälkeen Suomi antoi ensimmäisen avustuksensa Unicefille, Niinistö lisäsi.

Niinistö kuvasi Suomen vahvaa sitoutumista maailmanjärjestöön alusta asti myös muistuttamalla, että Suomi osallistui ensimmäiseen rauhanturvaamisoperaatioonsa Suezilla jo 1956.


Mika Koskinen





YK:ta. Sen ilmoitti presidentti NIinistö,

"Aiemmin päivällä Suomi juhlii 60-vuotista YK-jäsenyyttään Finlandia-talolla. Juhlan pääpuhujana oli YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon.

Tilaisuudessa puhuneen presidentti Sauli Niinistön mukaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen on haastava tehtävä YK:lle. Tämä on vaikeaa etenkin Syyriassa.

Niinistö totesi puheessaan juhlan pääpuhujalle YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonille, että pääsihteeri voi luottaa Suomen tukeen rauhan ja vakauden edistämisessä Lähi-idässä. Niinistön mukaan Suomi antaa täyden tukensa tuleville neuvotteluille, joita käydään Syyriassa YK:n turvin.

Niinistö muistutti, että historiallisten syiden takia kesti peräti 8 vuotta, ennen kuin Suomi hyväksyttiin YK:n jäseneksi. Suomi pääsi jäseneksi yhdessä 15 muun maan kanssa 14.12.1955.

–YK:sta tuli nopeasti tärkeä osa Suomen ulkopolitiikkaa ja jopa kansallista identiteettiä, Niinistö sanoi tilaisuuden avauspuheessaan.

Niinistö korosti, että YK ei koskaan ole ollut Suomelle mikä tahansa kansainvälinen organisaatio.

Hän muistutti, myös Suomi sai YK:lta apua sotien jälkeisinä vuosina.

–Esimerkiksi suomalaiset lapset saivat 50 000 paria kenkiä Unicefiltä, jotta he voisivat käydä koulua talvella, Niinistö sanoi.

–Muutama vuosi sen jälkeen Suomi antoi ensimmäisen avustuksensa Unicefille, Niinistö lisäsi.

Niinistö kuvasi Suomen vahvaa sitoutumista maailmanjärjestöön alusta asti myös muistuttamalla, että Suomi osallistui ensimmäiseen rauhanturvaamisoperaatioonsa Suezilla jo 1956.


Mika Koskinen"

Tiltujen valeilla ei ole merkitystä.

Äänestä
  • Niinistö on tosisetä valehtelemaan, kiertelemään, kaartelemaan: "että Suomi ei päässyt historiallisten syiden takia 8 vuoteen YK:n jäseneksi BUAAAAHHAAAA."

    Oikea syy on että Suomi oli Natsi-Saksan vasallivaltio joka oli hävinnyt natsisotansa Neuvostoliitolle.

    Niinistö peittelee totuutta kun on itse natsimielinen.

    Äänestä

Käsky kävi: Niinistöltä ei saa kysyä mitään "USAn ISIS-pyynnöstä" YK:n pääsihteeri Ban-Ki moonin vierailun aikana.

Eikä mikään ihme, USA:n sotakoalitiolla, johon Niinistö panostaa, ei ole YK:n mandaattia.

Äänestä
  • Ei käynyt ja kysyä sai aivan mitä hyvänsä!

    Eikä mikään ihme, koska Suomi ei kuulu mihinkään sotakoalitioon jo yksin lainsäädäntömme vuoksi! Suomen laki kieltää EDELLEENKIN lähettämästä sotajoukkoja sotimaan ulkomaille muissa kuin rauhanturvatehtävissä!

    Äänestä

Raskasta oli seurata Niinistöä kun hän yritti sanoilla vakuuttaa Ban Ki moonia että YK voi luottaa Niinistöön kun:

1) Niinistön Suomea ei luottamuksen puutteen vuoksi valittu YK:n turvallisuusneuvostoon
2) Niinistö on ensimmäinen Suomen presidentti joka on asettanut USAn ja NATOn voimapolitiikan YKn rauhanpolitiikan edelle
3) Niinistö parhaillaan juonii ja harhauttaa Suomen kansaa lähettääkseen suomalaisia USAn sotakoalitiota, jolla ei ole YK:n mandaattia.

Äänestä

Oli iloista seurata kun Niinistö totesi Ban Ki moonille, että YK voi luottaatäysin Suomeen.

Meillä on YK:n suhteen onnistanut hyvin! EMME JOUTUNEET YK:n turvallisuusneuvostoon jäseneksi ja suurvaltojen etupiirinokittelun kohteeksi!

Niinistö on aina ollut rauhan mies ja asettanut YKn rauhanpolitiikan kaiken muun edelle!

Suomi pysyy erossa kaikenlaisista sotakoalitioista ja se on vieläpä helppoa! Suomen laki kieltää EDELLEENKIN lähettämästä sotajoukkoja sotimaan ulkomaille muissa kuin rauhanturvatehtävissä!

Äänestä
  • Laki kielttää. Mutta miten Hallitus Lakia soveltaa. On eri asia.

    Äänestä

Näemmä toveri "Ahdasmielinen" yrittää lakia levoittää sotimisen suuntaan! Asia ON TÄYSIN YKSISELITTEINEN! Rauhanturvatehtävä = YK:n valtuuttama rauhanturvatehtävä! Muu on sitten sen ulkopuolella!

EI hallitus yritä lakia koskaan venyttää SODAN suuntaan!

Ahdasmielisellä on kova hinku lähettää suomalaisia sotimaan ja näemmä suuri pettymys kun se ei onnistu!

Äänestä
  • "Ei Hallitus yritä lakia koskaan venyttää SODAN suuntaa" Sotaisa Ahtasmielinen on sitä mieltä että Hallitus on lähettämässä joukkoja sotatoimialueelle. Ja kyseinalastaa sen toimet. Tällä hetkellä NATOTTAJAT yrittää väittää että mitään joukkoja ei olla lähettämässä mihinkään. Natossa emme ole. Emmekä Venäläisiksi tule. Olkaamme siis Suomalaisia.

    Äänestä

  • "Sotaisa Ahtasmielinen on sitä mieltä että Hallitus on lähettämässä joukkoja sotatoimialueelle. Ja kyseinalastaa sen toimet."

    Ja väität, että hallitus tahallaan yrittäisi rikkoa samalla lakia?

    Suomen laki kieltää EDELLEENKIN lähettämästä sotajoukkoja sotimaan ulkomaille muissa kuin rauhanturvatehtävissä!

    "Tällä hetkellä NATOTTAJAT yrittää väittää että mitään joukkoja ei olla lähettämässä mihinkään. "

    Ei tietenkään! Natossa emme ole eikä laki salli! Eikä hallitus ja Suomen kansa HALUA!

    "Natossa emme ole."

    Onpahan edes yksi kohta oikein:-D

    Äänestä

  • SotaisaAhdasmieli kirjoitti:

    "Sotaisa Ahtasmielinen on sitä mieltä että Hallitus on lähettämässä joukkoja sotatoimialueelle. Ja kyseinalastaa sen toimet."

    Ja väität, että hallitus tahallaan yrittäisi rikkoa samalla lakia?

    Suomen laki kieltää EDELLEENKIN lähettämästä sotajoukkoja sotimaan ulkomaille muissa kuin rauhanturvatehtävissä!

    "Tällä hetkellä NATOTTAJAT yrittää väittää että mitään joukkoja ei olla lähettämässä mihinkään. "

    Ei tietenkään! Natossa emme ole eikä laki salli! Eikä hallitus ja Suomen kansa HALUA!

    "Natossa emme ole."

    Onpahan edes yksi kohta oikein:-D

    Mihin unohtui YK:oon mantaatti. mahdollisille joukkojen lähettämis toimille.

    Äänestä

Niinistö kostaa Yk:lle liittämällä Suomen sotavoimat Usan laittomaan sotaan Syyriaan.

Äänestä
  • Täysin typerä väittämä seuraavista syistä:

    1. Niinistö ei presidentin olemattomilla valtaoikeuksilla KYKENE liittämään mitään minnekään!

    2. Suomen hallitus (joka voisi) EI HALUA!

    3. Suomen laki kieltää EDELLEENKIN lähettämästä sotajoukkoja sotimaan ulkomaille muissa kuin rauhanturvatehtävissä!

    Äänestä

Koskeeko lait hallitusta sanopa se miten hallitus siis lakia soveltaa

Ei ollut ensimmäinen kerta kun ohitetaan marssijärjestys

Äänestä
  • Laki on yksinkertainen! Rauhanturvatehtävä on AINOASTAAN YK:n pyynnösdtä tehtävä rauhanturvatehtävä. Ei sitä "sovelleta" vaikka Tiltujen mieli palaa sotimaan??

    Syyria ei ole MISSÄÄN TAPAUKSESSA serllainen tehtävä!

    Äänestä

  • SotahullutTiltut kirjoitti:

    Laki on yksinkertainen! Rauhanturvatehtävä on AINOASTAAN YK:n pyynnösdtä tehtävä rauhanturvatehtävä. Ei sitä "sovelleta" vaikka Tiltujen mieli palaa sotimaan??

    Syyria ei ole MISSÄÄN TAPAUKSESSA serllainen tehtävä!

    TÄÄLLÄ YKSI SOTAHULLU TILTU. Eikö olisi parempi kun ei lähetettäisi ketään mihinkään, Näin olisi Suomalaisilla. TURVALLISEMPI KOTIMAA. NATOON EMME MENE. VENÄLÄISIKSI EMME TULE. OLKAANNE SIIS SUOMALAISIA.

    Äänestä

Ban Ki-moonilla oli selvästi raskas toimi tulla Niinistön USA-NATO-Suomeen.

Miesten välit olivat viileät ja etäiset.

Äänestä

Kuitenkin on niin että Niinistö on valittu demokraattisilla vaaleilla Maamme johtajaksi.
Joidenkin näyttää olevan vaikeaa hyväksyä kansan tahto. Sinä saat moittia Suomen tyhmää kansaa jos ne valitsevat demokraattisissa vaaleissa "väärin " .
Ei se ole ehdokkaan vika vaan valitsijoiden. Sinun täytyy kohdistaa kritiikkisi Suomen kansaa kohtaan!

Äänestä

Ban Ki-moonilla oli selvästi lysti ja mieluinens toimi tulla Suomeen, joka on vapaa kaikenlaisista konflikteista!.

Ban Ki-moon suhtautui erittäin lämpimästi Sauliin Tiltun raivoksi!

Äänestä

"Tiltu " tässä kirjoittelee. Onkohan minullä "väärä lääkitys " koska minun tekee mieli välillä kovasti olla kaikkia vastaan ? Sitten taas seuraavana päivänä olen hyvällä tuulella ja saatan kirjoitella mukavia. Ja taas päivän parin päästä tulee että ..voi..prr..le.

Äänestä
  • Jos tarkoitat Uudistusmielistä. Niin tarkistaisitko tietojasi, mitä tänne kukakin on kirjoitellut. Huomaatko kenen kommenteissa esiintyy "Sotahullu tiltu" "Sotaisa ahdasmielinen" Käänteisen informaation käyttössä, tulee muistaa. Että sen käyttöä pitää välttää johdannossa. Koska sillä ei ole vaikutusta asiaosaan. Yst. Terv. Uudistusmielinen.

    Äänestä

  • Uudistusmielinen kirjoitti:

    Jos tarkoitat Uudistusmielistä. Niin tarkistaisitko tietojasi, mitä tänne kukakin on kirjoitellut. Huomaatko kenen kommenteissa esiintyy "Sotahullu tiltu" "Sotaisa ahdasmielinen" Käänteisen informaation käyttössä, tulee muistaa. Että sen käyttöä pitää välttää johdannossa. Koska sillä ei ole vaikutusta asiaosaan. Yst. Terv. Uudistusmielinen.

    SE oli asiaa.

    Äänestä

Itävalta oli Moskovassa valtiovierailulla. Itävalta pitää kiinni liittoutumattomuudestaan ja puolueettomuudestaan ja alkaa vielä sotilasyhteistyönkin Venäjän kanssa.

Itävallassakin on ihmetelty Niinistön ulkopoliittista sekoilua. Suomi oli ennen arvostettu puolueeton sillanrakentaja.

Äänestä
  • Itävalta vain EI OLE PUOLUEETOIN vaan EU:n myötä se on sitoutunut länteen ja sen ulkopolitiikkaan!

    Itävalta muoistaa hyvin Punba-armeijan kymmenen vuoden miehityksen, joten mistään sotilasyhteistyöstä Venäjän kanssa ei voi olla puhettakaan!

    Itävallassa on ihailtu Niinistön hyviä välejä Venäjään! Suomi ON arvostettu sillanrakentaja vaikka onkin EU:n jäsenmaa!

    Suomen kansa näyttää Valkeakosken Tiltulle keskisormeaan!

    Äänestä

Sauli Niinistö sähelsi ETYKissäkin, nostatti Kanervan kanssa Venäjä-vihaa, nöyryytti Venäjä-delegaatiota ja sotki NATOn ETYKin asioihin.

Äänestä
  • Sauli Niinistö ei sähellä ETYK-kokouksissa. Venäjän delegaation kieltolistalla olleiden jäsenten osallistumisen esti Soini kuten kuuluikin!

    Äänestä

Kun Bush ja Blair hyökkäsivät Irakiin ne rikkoivat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa.

Sauli Niinistökään ei kunnioita YK:ta vaan Natoa.

Äänestä
  • Kun Putin hyökkäsi Ukrainaan ja Syyriaan ja miehitti Krimin hän rikkoivat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa.

    Putinn ei kunnioita YK:ta vaan vin Venäjää!

    Äänestä

Presidentti Sauli Niinistö halveksii YK:ta kun hävisi siellä turvallisuusneuvoston paikan ja kun Usakaan ei arvosta YK:ta.
Niinistö on syrjäyttänyt YK:n Suomen ulkopolitiikasta ja vaihtanut sen Usan sotilasliittoon Natoon ja sotaan.

Äänestä

Presidentti Sauli Niinistö arvostaaerityisesti YK:ta koska onnistui taitavalla diplomatialla välttämään YK:n turvallisuusneuvoston paikan eikä Suomi joutunut keskelle suurvaltojen ristiriitoja!

Niinistö noudattaa YK:n linjaa Suomen ulkopolitiikassa ja on saavuttanut siten Suomen kansan suosion!

Tuoreimman HS-gallupin mukaan 89 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Lähes puolet antoi hänelle erinomaisen arvosanan, ja huonon arvosanan kannalla oli vain prosentti vastaajista.

Äänestä

USA ja NATO hyökkäsivät Afganistaniin ja Irakiin ilman YK:n mandaattia.
Sauli Niinistö on katkera YK:lle ja haluaa hyökätä minne vain ilman YK:n mandaattia, mutta ei tietenkkän yksin vaan USA:n ja NATO:n suojissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KatkeraNiinistö kirjoitti:

Niinistö on katkera kun häntä ja Suomea ei kelpuutettu eikä valittu YK:n turvallisuusneuvostoon.

Niinistö on ilman minkäänlaista ulkopoliittista keskustelua ja eduskunnan käsittelyä muuttanut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme omin päin toki USA:n ja NATO:n kehoituksesta niin, että YK ei enää ole Suomen ulkopolitiikan yksi peruspilareista.

Niinistö on vaihtanut YK:n USA:n Pentagoniin (huom. ei Valkoiseen taloon, mihin Niinistöllä ei ole asiaa) ja NATO:on.

Niinistö ei osallistu, mutta YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon osallistuu toukokuun 9. päivänä voitonpäivän juhlallisuuksiin Moskovassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu