Kun joku esiintyy maailmanparantajana taikka muistuttaa Jumalan käskyistä, häntä saatetaan moittia ”jeesustelusta”. Alatyylisellä ilmaisulla halutaan pudottaa itsensä toisten yläpuolelle nostanut ihminen alas muiden maata pitkin kävelevien tasolle.
Vain Jeesus saa pitää vuorisaarnan. Jeesus on ihminen, mutta yhtaikaa hän on Jumala.
Kertomus Jeesus Nasaretilaisesta ja hänen elämästään löytyy Uuden testamentin neljästä evankeliumista. Kolmessa näistä – synoptikot Matteus, Markus ja Luukas – katselukulma on inhimillinen ja raportoiva. Neljäs evankeliumi, Johanneksen mukaan, liitelee kotkan lailla korkeuksissa ja avaa näkymiä tuonpuoleiseen. Kaikki ei alkanutkaan siitä, kun Marialle syntyi esikoinen. Eikä vasta siitäkään, kun profeetat Israelille ennustivat. Sana, Kristus, oli Jumalan luona jo alussa ja oli Jumala (Joh. 1). Tämä Sana tuli lihaksi, Jumalan Poika syntyi ihmiseksi, kun Kristus otti ihmisluonnon ja sikisi Pyhän Hengen vaikutuksesta Neitsyt Marian kohdussa. Siksi Jeesus saattoi puhua itsestään aivan kummasteltavia asioita: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi -- minä olin.” (Joh. 8:58).
Yhtä hyvin kaikkien evankeliumien äärellä lukija kummastelee kuin opetuslapset: "Mikä mies tämä oikein on? Häntähän tottelevat tuuli ja aallotkin.”
Lue lisää..
http://sley.fi/sanansaattaja/viikon-poiminta/tiesitko-taman-uskosta-kuka-jeesus-oikein

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja vielä loput tekstistä...
Ihmeet ja voimateot todistivat Jeesuksen jumalallisista voimista. Mutta oliko niissä kysymys vain ylhäältä annetuista voimista vai oliko itse Ylhäisyys astunut maan päälle? Tämä onkin ratkaiseva kynnyskysymys! Buddhalaiset, muslimit, jehovantodistajat ja areiolaiset pitävät kyllä Jeesusta pyhänä ja hurskaana ihmisenä, jolle Jumala antoi erityisen tehtävän sekä siihen tarvittavat valtuudet ja varusteet. Mutta jumalana he eivät Jeesusta pidä. Kristillinen usko on alusta saakka vastannut tähän väitteeseen tunnustamalla: Jeesus on Herra. Emme ymmärrä armon salaisuutta, mutta uskomme, että Jeesuksessa Kristuksessa Jumala tuli ihmiseksi – meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden.
Joka haluaa tietää millainen Jumala on, tutustukoon evankeliumien kertomaan Jeesukseen. Mitä Jeesus tekee ja miten kohtaamiinsa ihmisiin suhtautuu, juuri siinä me pääsemme tuntemaan taivaallisen Isän.
Jumalan Pojan häpeällinen kuolema ristin puussa on monille mahdoton sanoma vastaanotettavaksi. Mutta hyvä uutinen nyt vain on niin mahdottoman hyvä: Jumala rakasti meitä synnin ja kuoleman orjia niin, että lähetti rakkaan Poikansa.