Venäläisten syrjintä

Sakari42

Tänään 7.5.15 sanomalehdet kertoivat, että Suomen Rajavartiosto on evännyt maahan pääsyn venäläiseltä motoristilta. Miehen paperit olivat kunnossa. Maahan tulon kiellon syyksi on ilmoitettu "kokonaisvaltainen harkinta."
Näyttää siis siltä, että Suomeen ei enää välttämättä pääse, vaikka viisumi olisi kunnossa, vaan henkilön pääsy maahan voidaan estää käytännössä aivan mielivaltaisesti ns. "pärstäkertoimen" mukaan. Tässä tapauksessa maahan pääsy estettiin todennäköisesti vain siksi, että henkilö oli venäläinen. Hän on ilman omaa syytään syntynyt venäjällä venäläiseksi ja sen perusteella Suomen viranomaiset katsovat oikeudekseen estää häneltä maahan pääsyn.
Viisumi ja "kokonaisvaltainen harkinta" ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Jos henkilölle on myönnetty viisumi Suomeen, sen pitäisi olla jo kaiken järjen mukaan, todiste siitä, että kokonaisvaltaisen harkinnan mukaan hänellä on oikeus tulla maahan. Nyt viranomaiset voivat kuitenkin käyttää mielivaltaansa miten tahtovat. Kuinka kukaan uskaltaa kohta tulla Suomeen tai johonkin muuhun EU-maahan, jos rajalla hänet voidaankin "kokonaisvaltaisen harkinnan" perusteella käännyttää takaisin, vaikka kaikki paperit olisivat kunnossa?
Suomen viranomaisten käytös tässä tapauksessa on selvää rasismia venäläisiä kohtaan.

18

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PysyköötPOIS

      Ei suomeen tarvitse päästää YHTÄKÄÄN ryssää !!!
      Vitttuako ne täältä hakee, pysykööt omassa maassaan, kyllä heillä siellä tilaa riittää.
      Ryssät käyvät rosvoretkillä suomessa.
      Uutisissa oli jokin aika sitten, että ryssät rosvoavat esim. 1000 veneen perämoottoria suomalaisilta vuodessa.
      Ja kaikkea muutakin tavaraa ne rosvoavat täältä.
      Tullissa on löydetty ryssiltä paljon aseita, joiden kanssa he olivat tulossa suomeen.
      Suomalaisille ei tulisi mieleenkään mennä venäjälle aseiden kanssa, eikä mihinkään muuhunkaan maahan.
      Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistais,,,,,,pitää ikuisesti paikkansa.

    • appisasss

      Erinomaista! Maahan ei tarvita yhtään uutta ryssää sen enempää asumaan kuin käymään!
      Seuraavaksi vaan miettimään, että miten vanhoista jo maassaolevista putinisteista päästään eroon?

    • Sylettää Puuttinin propagandapellet.

      Myös venäjämieliset umpihullut trollit, kuten sinä.

    • FUCKCYNDER

      Terve vaan sinne tehtaankadulle

    • Sakari42

      Kylläpä tällä palstalla onkin paljon rasisteja! Minä tunnen monia venäläisiä ja he ovat mitä parhaimpia ihmisiä. He ovat rehellisiä, ystävällisiä, kohteliaita ja kaikin puolin kunnon kansalaisia. Vaikka monet suomalaiset nimittelevät heitä "ryssiksi", en ole kuullut, että kukaan olisi ryhtynyt vastasyytöksiin. Heillä on todella hienotunteisuutta meitä suomalaisia kohtaan. Kiitos kaikille venäläisille ystävällisyydestä! Arvostan suuresti teitä!

      • muutama kiltti ryssä ei tee Puuttinista pyhää miestä, eikä idioottikansasta viisasta.

        Sulla on nuppi sekasin pahasti. Mee Siberiaan nuolemaan eskimoitten perseitä, kun niistä niin tykkäät(!)OK


      • YmmärtäkääJO

        Sakari42
        Ei tajua yhtään mistään mitään.
        Venäläisillä on selvä päämäärä VALLOITTAA SUOMI.
        Sen he tekevät nyt käyttäen aikaa ja juonittelemalla suomalaiset vastustuskyvyttömiksi.
        Mairittelu ja mielistely on juonittelua myös.
        Venäläisillä on nyt suomessa jo aivan hirveästi ja heitä tulee kokoajan mielettömiä määriä.
        Ei se ollut koskaan meidän kunnioitettujen sotaveteraanien tarkoitus, että suomi ensin TAISTELLAAN VAPAAKSI ja sitten ANNETTAISIIN se pois.

        Nyt hyyssäripellet ovat aivan liikaa äänessä ja isänmaalliset suomen puolustaja ovat hiljaa.
        Nyt olisi jo korkea aika palauttaa venäläiset rajan taa ja SULKEA itäraja.

        Eihän venäläisten TARVITSE tulla tänne, kun heillä on omaa maata ihan riittämiin hyvään elämään.
        Suomalaisiltakaan heidän ei tarvitse saada YHTÄÄN mitään.
        SE ON TOTUUS, ETTÄ HE VALLOITTAVAT SUOMEA !


      • iSÄNMAALLINEN

        Olet maanpetturi Sakari42 !!!
        HÄIVY SUOMESTA !!!


    • näin.vasallivaltiossa

      Jos täällä esitetyt purkaukset edustavat kansaa niin ei kai voi sen johtajiltakaan parempaa odottaa.
      Tänne otetaan kyllä avosylin varsinkin Afrikan-Sarvikansaa tuhansin loisimaan ja vaikka millaisen rikossarjan jälkeenkään ei hevin ainoatakaan pois laiteta.
      Mutta Nato-usa komennolle nöyränä ei uskalleta päästää muutamaa motoristia läpikulkumatkalle vaan jopa löytyy tiukkaa asennetta viranomaisilta.
      Ei ole Suomesta vieläkään itsenäiseksi eläjäksi. Ohjeet otetaan aina joltakin taholta ja orjansieluisesti pokkuroidaan, ketä milloinkin.

      • brysselin

        Neukkujen viimeinen lahja Suomelle ne sarvipäät muuten.
        Samaa mieltä siitä, että suomalaiset ovat munattomia nössöjä. Joku Putinin rikollisjengiläinenkin päästettiin maahan, kun taas esimerkiksi Puola antoi stalinistipaskoille suorat pakit.


    • oikeintekivät

      Entäpä virolainen poliisi, joka on kaapattu Venäjälle eikä päästetä vapaaksi? Entäpä toisen valtion maaperän sotilaallinen haltuunotto (Krim) - eikö nämä ole riittäviä syitä pitää jokainen "rikollisvaltion" soluttautuja euroopan ulkopuolella?

    • karjalatakaisinheti

      Ryssä mikä ryssä

    • StopRikollisuusJoRajalle

      Jaa.... onko se turvallisuus uhka joka on turvallisuus uhka?

    • 1719

      loistavaaa

    • Venäjänvenäläinen

      Jos mun mutsi ei ois tuonut Suomeen kun olin pieni niin vitut tänne ikinä muuttais. Olen tavannut paljon ihmisiä elämäni aikana ja Suomalaiset ovat kylmää kansaa, olen monta kertaa pelastanut teikäläisen lumihankeesta kun teikäläinen osaa vaan puhua isänmaalisuudesta mutta olette myös kovia heitteleen jättäjiä ja mietitte aina vaan itseään ettekä läheisiä tai ystäviä, vasikoidaan työpaikalla toisistaan, jatkuvasti puukotetaan selkään ja sit haukutaan venäläisiä. Cmon give me a break, teidän pitäis saada itteene kuntoon ennenkuin alatte katseene kääntää itään, teidän politiikot ovat korruptuneimpia kuin missään muussa maassa kun on tämä "hyvä veli järjestö". Älkää hyvät ihmiset syyttäkö meitä siitä mitä itse aiheutatte ja enemmän rikoksia kantaväestö tekee kuin venäläiset jopa suhteutettuna. Olen aina ollut rehellinen veronmaksaja enkä edes tiedä miten sossu tai kela toimii mut ois kiva jos ihmiset lopettais ryssittelyn vaan sentakia koska sota on ohi ja kukaan teist paskahousuist ole ees sotinut ja moni lässyttäjä tääl tuskin edes käyny intis ja mä oon ja mä olen teidän perseitä puolustamassa jos sota syttyy joten miettikää sitä

      • miksi mutsisi toi sut Suomeen?


      • Venäjänvenäläinen1
        Cintti kirjoitti:

        miksi mutsisi toi sut Suomeen?

        Koska isä on inkerisuomalainen. Mä en vaa jaksa tätä paskaa, jonkun vitun politiikan takia leimataan koko kansa paskaks. Miks te ette laita rajat kiinni ja elä niinkuin pohjoiskorealaiset, sit voitte ite miettiä mistä leipänne saatte mut ei tarvi ainakaan katella ryssiä tai muita maahanmuuttajia. Mä lähtisin vittuun täält vaik samantien mut kun on perhe, työ ja velat nii ei se oikein onnistu. Eikä tämä maa ole enään samanlainen mimmonen tää oli markan aikana.


    • Anonyymi

      Törkeää kyllä rehellisen venäläisen tulee päästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      22
      2297
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      87
      1413
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      116
      1208
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1110
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      889
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      249
      831
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      822
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      202
      799
    9. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      17
      792
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      765
    Aihe