Suomi jatkaa aseiden kalistelua Venäjälle

Kahdeksan maan, joista suurin osa NATO-maita osallistuu Suomen, Ruotsin ja Norjan lapissa pidettäviin ilmasotaharjoituksiin, Suomi mukaan lukien. Harjoitukset ovat toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa.
Venäjää ei tiettävästi ole kutsuttu harjoituksiin, mikä on merkki sitä vastaan harjoitetusta rasismista. Toiseksi se todistaa, että kyseiset harjoitukset ovat tarkoitetut Venäjää vastaan. Harjoituksilla kiihotetaan kansaa venäläisvastaisuuteen ja yritetään uskotella ihmisille, että Venäjä olisi uhka. Itse asiassa harjoituksilla vain lisätään uhkaa ja jännitystä idän ja lännen välille.
11134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ylipäälikkö presidentti Niinistö ilmoitti Suomen tuohon Venäjän vastaiseen USA:n ja NATO:n Pohjolan ase-sotauhitteluun keskustelematta siitä eduskunnassa ja mediassa.

Päinvastoin Niinistö salasi koko harjoituksen yli vaalien.

Äänestä
  • Harjoituksesta oli tiedot kaikissa lehdissä!

    MIKSI Venäjä PIUTÄISI kutsua mukaan?

    Tiettävästi Venäjä ITSE piti jättimäiset harjoitukset pari kuukautta sitten Kuolassa!

    - ei sinne suoimalaisia kutdsuttu
    - ei kukaan Tiltu syyttänyt venäläisiä rasimista
    - kukaan lännessä ei pitänyt niitä harjoituksia provokaatioina!

    Tiltuilla on merkilliset kaksoisstandardit! Venäjän toimissa he eivät näe mitään väärää! Sen sijaan tavalliset harjoitukset lännessä ovat SUURI PROVOKAATIO!

    Äänestä

  • Voit olla varma, että kun Usa, Nato, Niinistö aloittavat hyökkäykset Venäjälle, Usa, Nato, Niinistö eivät ole tervetulleita.

    Äänestä

Voit olla varma, että kukaan ei aloita hyökkäystä Venäjälle! Ei vaikka Tiltu itkisi ja potkisi! Tiltun tuska on suunnaton kun mitään sotaa ei ala vaikka hän sellaisia kuinka keksii!

Ennustajaeukkona on Tiltu täysin onneton! Tosin sitä hän on myös Venäjän Tiltuna ja jos Venäjä joskus tänne saakka pääsee saapi Tiltu FSB:n Makarov-pistoolista luodin selkäänsä!

Äänestä
  • Kaikki viittaa siihen, että sotaa ei saa aikaiseksi kukaan muu kuin Putin.

    Äänestä

Näkyy olevan ainoastaan pikkukalistajain joukko joka pyristelee karvat pys-
tyssä ja visusti puskanlymyssä päin inhaa itäänsä :) Pulinaa piisaa puskapö-
risijöillä,meinaatteko kestää koko paarma/hyttyskesän puskassa p--lla? Vot!

Äänestä

Venäjä katsokoon peiliin.

Sitähän se tosin ei ole ikinä osannut tehdä.

Äänestä

Mistähän mielisairaalasta teikäläiset ovat karanneet?

Äänestä

Suomen pikku aseista ei kalinaa niin paljon synny että se Venäjälle asti kuu-
luisi saati aiheuttaisi paniikinomaisen sätkyilyn suurvallan rutiineissa.Tämä
kannattaa muistaa kaikkien pikkuarmeijamme sankareiksi pyrkivien tieto-
konenörttipoikien.Sodassa voi kuolla nassikat ;) Vot!

Äänestä
  • Toistan kysymykseni: Mistä mielisairaalasta olette karanneet?

    Äänestä

  • Älä toista kun et kerran osaa kertoa kantaasi ja perustella sitä! Tuollinen puskista ammuskelu ei ole mistään kotoisin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sakari42 kirjoitti:

Kahdeksan maan, joista suurin osa NATO-maita osallistuu Suomen, Ruotsin ja Norjan lapissa pidettäviin ilmasotaharjoituksiin, Suomi mukaan lukien. Harjoitukset ovat toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa.
Venäjää ei tiettävästi ole kutsuttu harjoituksiin, mikä on merkki sitä vastaan harjoitetusta rasismista. Toiseksi se todistaa, että kyseiset harjoitukset ovat tarkoitetut Venäjää vastaan. Harjoituksilla kiihotetaan kansaa venäläisvastaisuuteen ja yritetään uskotella ihmisille, että Venäjä olisi uhka. Itse asiassa harjoituksilla vain lisätään uhkaa ja jännitystä idän ja lännen välille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu