Venäjän asevoimien ylpeydeksi mainostettu Armata T-14 -taistelupanssarivaunu on jumittunut voitonpäivän paraatin harjoituksissa jo ennen Punaista toria.
Gazeta.ru-lehden paljastuksen mukaan Armata on pysähtynyt ainakin kaksi kertaa Moskovan lähellä olevalla testialueella nimeltä Alabino.
Venäjän median tietojen mukaan Alabinoon rakennettu varta vasten tismalleen samankokoinen harjoitusalue kuin Punainen tori on oikeasti. Jopa Punaisen torin rakennusten, Leninin mausoleumin ja Pyhän Vasilin katedraalin paikat on merkitty erityisrakentein.
Alabinossa Venäjän asevoimat on siten pystynyt harjoittelemaan voitonpäivän paraatin ajoitusta ja ajolinjoja mahdollisimman autenttisissa oloissa jo ennen torstaista Punaisen torin kenraaliharjoitusta. Erilaisia harjoituksia on ollut maaliskuusta alkaen kolme kertaa viikossa, kertoo 5TV.ru-televisiokanava.
Gazeta.ru:n sotilaslähteistä saamien tietojen mukaan Armatassa ilmeni Alabinon harjoitusten aikana ongelmia voimansiirrossa. Lähde vielä tarkensi, että voimansiirtoon "kuuluu kaikki, mikä on moottorin ja vetävien pyörien välillä".
Me ehdotimme, että kokeneet omat kuljettajamme ohjaisivat tankkia, mutta puolustusministeriö sanoi, ettei se käy päinsä, vaan sotilaiden on ohjattava.
Panssarivaunun valmistaja, uralilainen puolustusalan tehdas, puolestaan väitti lehdelle, että ongelmia syntyi vain siksi, että tankin ohjaimiin päästettiin huonosti koulutettuja varusmiehiä.
Alabinon testialueella on ollut kevään harjoituksissa yhteensä 12 Armata-tankkia, joiden on määrä olla esillä Punaisella torilla myös tulevana lauantaina eli varsinaisessa voitonpäivän paraatissa.
Gazeta.ru:n käyttämän nimettömän lähteen mukaan Armatan kanssa oli Alabinossa ongelmia ”ainakin kaksi kertaa”. Lähteen mukaan kyse on välikohtauksista, jotka kirjattiin virallisesti ylös, mutta pienempiä häiriöitä on saattanut olla enemmänkin.
Uralvagonzavodin tehtaan edustaja kiisti kuitenkin lehdelle jyrkästi tiedot siitä, että tankin voimansiirrossa olisi ilmennyt jotain vikaa.
– Vakuutan teille, että se on täyttä hölynpölyä, mitään sellaista ei ollut, tehtaan edustaja sanoi Gazeta.ru:lle.
Joitakin ongelmia on tehtaan edustajankin mukaan ollut, mutta ne ovat johtuneet kokemattomista varusmiehistä.
– Upseerit eivät istu ohjaamossa. Jos vaunun kuljettaja on nukahtanut, miksi siitä pitää kirjoittaa, ketä se kiinnostaa? Jos joku on vääntänyt korkin auki ja tarkistanut jäähdytysjärjestelmän nesteen määrän, niin pitääkö siitä tehdä sensaatio? tehtaan edustaja kyseli lehdeltä.
Armata T-14 -taistelupanssarivaunun pitäisi olla Venäjän armeijan ylpeys. Armataa kuvataan täysin uuden sukupolven tankiksi, jossa on muun muassa tehokas itsepuolustusjärjestelmä. Sen pitäisi pysäyttää niin panssarintorjuntaohjukset kuin helikopterihyökkäykset. Tankin tähtäysjärjestelmä ja ammusten lataaminen ovat täysin automatisoituja. Armatan jousitus mukautuu automaattisesti niin tasaisiin kuin pomppuisiin maastoihin, mikä tekee siitä arvioiden mukaan myös hyvin liikkuvan verrattuna Venäjän aiempiin tankkeihin. Tosin Punaisella torilla tankki ei näyttänyt kovin hyvin liikkuvalta.
Armata T-14 -taistelupanssarivaunun pitäisi olla Venäjän armeijan ylpeys. Armataa kuvataan täysin uuden sukupolven tankiksi, jossa on muun muassa tehokas itsepuolustusjärjestelmä. Sen pitäisi pysäyttää niin panssarintorjuntaohjukset kuin helikopterihyökkäykset. Tankin tähtäysjärjestelmä ja ammusten lataaminen ovat täysin automatisoituja. Armatan jousitus mukautuu automaattisesti niin tasaisiin kuin pomppuisiin maastoihin, mikä tekee siitä arvioiden mukaan myös hyvin liikkuvan verrattuna Venäjän aiempiin tankkeihin. Tosin Punaisella torilla tankki ei näyttänyt kovin hyvin liikkuvalta. (KUVA: Yuri Kadobnov)
Gazeta.ru:n saamien tietojen mukaan käsky Armata-tankkien ottamisesta mukaan paraatiin tuli suoraan Kremlistä. Tämä puolestaan johti siihen, että vasta kokeilu- ja kehitysvaiheessa olevaa uuden sukupolven panssarivaunua ja sen miehistöä on jouduttu valmistelemaan paraatiin suurella kiireellä.
– Me ehdotimme, että kokeneet omat kuljettajamme ohjaisivat tankkia, mutta puolustusministeriö sanoi, ettei se käy päinsä, vaan sotilaiden on ohjattava, tehtaan edustaja sanoi nimettömänä lehdelle.
Torstain kenraaliharjoituksissa tapahtuneen sammumisen jälkeen julkisuuteen annettiin kuitenkin jo tieto, jonka mukaan lauantaina Amatan ohjaimiin saattavat tarttua kokeneemmat ohjaajat.
Gazeta.ru:n saamien tietojen mukaan Armatan ohjaimissa ei ole kuitenkaan tätäkään ennen ollut mitään ”kokemattomia varusmiehiä”, vaan varta vasten valittuja paremman luokan sotilaita, jotka ovat käyneet jopa tehtaan omalla koealueella Nizhni Tagilissa kuukauden mittaisessa koulutuksessa ennen voitonpäivän paraatien varsinaisia harjoituksia.
Arja Paananen, Moskova

Vastaukset 9
Vanhimmat
olla hyväkin vaunu, kun se joskus 2020 valmistuu.
Nyt se on vain yksi Venäjän ja tiltujen uhon symboli.
jumittunut voitonpäivän paraatin harjoituksissa jo ennen Punaista toria.
Pitäisikö lähettää muutama tiltu puhaltamaan henkeä Armaadaan?
Ihmisten tappamiseen tarkoitettu väline. Vai onko sillä muu funktio? Ryssä voisi keskittyä ihmiskuntaa hyödyttäviin välineisiin.
Tappaa ihmisiä jotka ovat tappamassa ihmisiä. Mielestäni reilua.
Olet idiootti kukaan muu ei tapa paitsi Ryssä. Sieltä kaikki pahuus alkaa. Kuka muu muka kouhkaa armeijallasn kuin ryssä on aina tehnyt. Reilua tappaa ihminen voi vittu tämmösten kanssa yritettävä täällä elää.
Aivasta ittes sitten hengiltä. Se olisi reilua!
Armatahan on "susi" jo syntyessään,yhtä nolo kun tämä kenossa kulkeva "taistelurobotti" joka oli hidas mutta kankea.
Miten nuo voisi kestää kovaa ajoa tositilanteessa kun eivät kestä rauhallista katuajoa.
Venäjän vanhat vehkeet oli paljon parempia,ehkä sieltä on kaikki pätevät koneinsinöörit muuttaneet ulkomaille.
Ei ne mihinkään oo muuttanu. Niille on tehty operaatio, jota kutsutaan niskalaukaukseksi. Edistyminen projektissa on ollut liian hidasta.....