Arhinmäki ja eläinlääkärivaimo asuvat loisimalla

-asuvat köyhille tarkoitetussa asunnossa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja ja ex-ministeri Paavo Arhinmäki on asunut vuodesta 2004 lähtien valtion korkotuella rahoitetussa osaomistusasunnossa Itä-Helsingissä. Asukkaiden valinta valtion korkotukilainalla rahoitetuissa osaomistusasunnoissa perustuu ARAn ohjeistuksen mukaan muun muassa "sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen", jota arvioidaan hakijan asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella. Käytännössä asukasvalinnassa, jota kunta valvoo, tulisi asettaa etusijalle pienituloisimmat ja vähävaraisimmat hakijat. Asunnontarvetta arvioitaessa otetaan erityisesti huomioon hakijaruokakunnan asunto-olot sekä niiden parantamistarpeen kiireellisyys.

Arhinmäki oli ARAn osaomistusasuntoon muuttaessaan Helsingin kaupunginvaltuutettu ja vasemmistonuorten puheenjohtaja. Kun Arhinmäki muutti vuonna 2010 puolisonsa kanssa saman talon sisällä toiseen, 92,5-neliöiseen osaomistusasuntoon, hän oli noussut jo kansanedustajaksi ja vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna Arhinmäki nimitettiin ministeriksi. Nimityksen myötä hänen kuukausitulonsa kohosivat lähes 15000 euroon. "Miksi muuttaa?" Arhinmäki huomauttaa Iltalehdelle.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onhan se jotenkin harmi ja säälittävää, että eläkkeesi ei moiseen kämppään riitä.

Äänestä
  • Nämä asunnot juuri tarkoitettu keskituloisille.
    Ministeri ja eläinlääkäri, varmaan tulot ainakin 25000 € kuussa.

    Äänestä

  • Ei ole ministeri ja vaimo on äitiyslomalla. Taitavat siis yhteenlasketut tulot olla ihan keskimääräiset. Ja ymmärräthän, että osaomistusasunto maksaa 30 000-60 000 euroa. Ja ainakin tonnin ellei kalliimpikin vuokra. Eli turha on köyhän kadehtia!

    Äänestä

Haloskakin ajaa vapaalipulla HKL.n liikennevälineissä;)))

Ja tonkii roskiksista parhaat osumat, köyhien nokan alta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JotainJärjestystäSentään kirjoitti:

-asuvat köyhille tarkoitetussa asunnossa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja ja ex-ministeri Paavo Arhinmäki on asunut vuodesta 2004 lähtien valtion korkotuella rahoitetussa osaomistusasunnossa Itä-Helsingissä. Asukkaiden valinta valtion korkotukilainalla rahoitetuissa osaomistusasunnoissa perustuu ARAn ohjeistuksen mukaan muun muassa "sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen", jota arvioidaan hakijan asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella. Käytännössä asukasvalinnassa, jota kunta valvoo, tulisi asettaa etusijalle pienituloisimmat ja vähävaraisimmat hakijat. Asunnontarvetta arvioitaessa otetaan erityisesti huomioon hakijaruokakunnan asunto-olot sekä niiden parantamistarpeen kiireellisyys.

Arhinmäki oli ARAn osaomistusasuntoon muuttaessaan Helsingin kaupunginvaltuutettu ja vasemmistonuorten puheenjohtaja. Kun Arhinmäki muutti vuonna 2010 puolisonsa kanssa saman talon sisällä toiseen, 92,5-neliöiseen osaomistusasuntoon, hän oli noussut jo kansanedustajaksi ja vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna Arhinmäki nimitettiin ministeriksi. Nimityksen myötä hänen kuukausitulonsa kohosivat lähes 15000 euroon. "Miksi muuttaa?" Arhinmäki huomauttaa Iltalehdelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu