EU:sta pois potkittu "OLLI REHN "

Uhosi tänään uutosissa EU politiikka säilyy entisellään, rahaa lapataan sinne niin pajon kuin KREIKKA haluaa.
Ruotsinkieli säilyy entisellään tai jopa lisätään.
Tähän OLLI REHNIN lausumma hallituksen valmisteli
11113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Puhui varmaan mamujen määrän satakertaistamisestakin?

Ja avioliittolain muuttamisesta niin, että myös sikojen ja ihmisten väliset liitot sallitaan?

Sekä jätevesiviemärien korvaamisesta paskakaivoilla?

Ja ehkä vielä monista muistakin persuja vituttavista asioista?

Äänestä
  • "Puhui varmaan mamujen määrän satakertaistamisestakin?"

    Niin puhui.

    Ilmoitti kannattavansa taakanjakoa, eli Afrikasta Eurooppaan vyöryvän tulvan jakamista EU-maiden kesken.

    Sitäkö oikeasti haluat?

    Äänestä

Olli Rehn ei ole sopiva mies johtaviin virkoihin Suomessa tällaisinä aikoina. Ukko haluaa todellisuudessa pääministeriksi Sipilän tilalle. Sipilän fyysinen terveys ei tunnetusti ole kovin hyvä. Epäilen että kepulaiset joutuvat vaihtamaan Sipilän toiseen mieheen, luultavasti Olli Rehnin, kesken pääministeri kautta. Se on sen jälkeen kylmempää kyytiä luvassa.

Äänestä

Puhui vielä autoveron korottamisesta puolella. Kaikenlaisten EU maksujen korottamista ja muiden maiden jäsenmaksujen maksamisesta hän lupaili.

Äänestä

Aika törkeää Rehniltä kommentoida keskeneräisiä asioita. Käsittääkseni neuvotteluja ei ole vielä edes kunnolla aloitettu. Tämäkö on keskustan hallitusneuvottelustrategiaa? Ilmoitetaan valmiiksi asiat, jotka ei muutu: Eu-politiikka, ja maahanmuutto etunenässä. Ja vielä painotti Suomen vastuuta Välimeren pakolaistaakan jakamisestakin. Eli ei säästöjä luvassa sieltä päin ainakaan. Suomalaisten selkänahastahan ne revitään tietysti. Rehn, jota saamme kiittää mm. Helsingin kerjäläisistä, pääsi nipin napin Helsingistä kansanedustajaksi. Silti huseeraa Sipilän luotettuna hallitusneuvotteluissa. Eikö hänellä ole paikka EU-parlamentissa? Ministeripaikka luvattu?

Äänestä
  • Ollin oppivuodet EU-virassa eivät näytä parantaneen kykyjään ajaa Suomen etuja. Ylemmyydentunto näyttää nousseen pilviin ja suhteellisuudentaju vajonneen pohjamutiin. Noilla eväillä hänellä ei ole mitään asiaa ministeriksi.

    Ihan vaan Sipilälle tiedoksi...

    Äänestä

Soini on kyllä lujilla hallitusneuvotteluissa. Mistä säästöt, jos näistä EU-vastuistakin näyttää ainakin Rehnin puheista päätellen tulevan moninkertaiset.

Äänestä
  • Ehdotus: Myydään ministeriaudit ja irtisanotaan ministereiden autokuskit. Soini lupautuu ajamaan ajelunsa omalla punaisella Volvollaan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ehdotus: Myydään ministeriaudit ja irtisanotaan ministereiden autokuskit. Soini lupautuu ajamaan ajelunsa omalla punaisella Volvollaan.

    humalassa Audin takapenkillä, ei siitä ole ajomieheksi.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ehdotus: Myydään ministeriaudit ja irtisanotaan ministereiden autokuskit. Soini lupautuu ajamaan ajelunsa omalla punaisella Volvollaan.

    Jos kilometrikorvauksia leikataan niin ei kyllä aja.

    Äänestä

Onko Olli se kuuluisa Nato HAUKKA puolueen sisällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


holvihanti kirjoitti:

Uhosi tänään uutosissa EU politiikka säilyy entisellään, rahaa lapataan sinne niin pajon kuin KREIKKA haluaa.
Ruotsinkieli säilyy entisellään tai jopa lisätään.
Tähän OLLI REHNIN lausumma hallituksen valmisteli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu