YLEn keskustavastainen kampanja loputtava!

Koko vaalikampanjan oli nähtävissä, että verorahojamme käytettiin sumeilematta Suomen Keskustaa vastaan.
YLEn toiminta on tutkittava ja väärinkäytöksiin on suhtauduttava vakavasti - kyseessä on kansanvallalle tärkeä asia.
Erityisesti huomion kohteen on Pekka Ervasti (http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervasti), joka tunnetaan erityisesti Keskustavastaisen propagandan ytimestä. Olihan juuri Ervasti, jonka toiminta johti mm. Jäätteenmäen hallituksen kaatamiseen. Vastaavaa ei saa tapahtua.
Yleisradio ei ole agitaatiovälinen vasemmistopiireille. Keskustapuolueen johdon on puututtava tähän ponnekkaasti.
3368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Tuohon on monta näkökulmaa. Jotkut ovat sitä mieltä, että Yleisradio nimenomaan oli petaamassa keskustalle vaalivoittoa, kun se ei ottanutkaan vaalien alla esille heidän tällä palstalla väittämiään asioita Juha Sipilästä.

Itse olen juuri noiden Jäätteenmäen aikaisten tapahtumien vuoksi ollut myönteisesti yllättynyt nykyisen Pekka Ervastin puolueettomasta kommentoinnista.

Äänestä

Hheheheee

Jäättemäen eroon ei tietenkään johtanut Ervastin vaan Jäätteenmäen toiminta, jonka Ervasti paljasti, tästä kunniakkaasta journalismista annettiin Ervastille myös tunustusta journalistipalkinnon muodossa.

Ymmärrän kyllä että Kepulaisessa ihanneyhteiskunnassa keput saavat vapaasti kenenkään puuttumatta rikkoa lakia ja toimittajat on Kepun talutushihnassa. Mutta onneksi tällaista Kepulais-Putinilaista yhteiskuntaa ei Kepu onneksi ole onnistunut rakentamaan koska Suomessa on myös lehdistönvapauteen ja sananvapauteen uskovia puolueita.

Äänestä
  • mikä toiminta ? Jäätteenmäki joutui eroamaan SDP:n selkäänpuukotuksen vuoksi!!! halpamainen teko!!!

    Äänestä

  • Toimintako kirjoitti:

    mikä toiminta ? Jäätteenmäki joutui eroamaan SDP:n selkäänpuukotuksen vuoksi!!! halpamainen teko!!!

    Harhauttiko SDP Jäätteenmäkeä ja yllytti toimimaan siten, että J-mäki joutui eroamaan???

    Äänestä

  • Lepakko ilmoitti vain ettei SDP luota enää Jäätteenmäkeen, ilman mitään perusteita!!!

    Äänestä

  • Etkömuista kirjoitti:

    Lepakko ilmoitti vain ettei SDP luota enää Jäätteenmäkeen, ilman mitään perusteita!!!

    Luottamus ei katoa ilman syytä. Jotain Jäätteenmäki teki tai sanoi ja muut katsoivat viisaammaksi vetäytyä. Viisas veto.

    Äänestä

  • Ei_savua_ilman_kepua kirjoitti:

    Luottamus ei katoa ilman syytä. Jotain Jäätteenmäki teki tai sanoi ja muut katsoivat viisaammaksi vetäytyä. Viisas veto.

    harjoitti likaista poliittista peliä, nyt voi vain kysyä kannattiko ?

    Äänestä

Wikipediasta Ervastista:
"Ervastin paljastusuutisilla oli merkittävä osuus siihen, että pääministeri Anneli Jäätteenmäki jätti eroanomuksensa jo ennen juhannusta 2003."

Usko huviksesi: keskustavavastaisuus on todella yleistä ja aikalailla vastenmielistäkin YLEssä. Keskustalaiset kuvataan "sisäsiittoiseksi" landepaukuiksi jne

Äänestä
  • En ole huomannut, että Yleisradiossa keskustalaisia olisi kuvattu "sisäsiittoisiksi" landepaukuiksi. Tällä tanskalaisen perheyrityksen nettisivustolla kylläkin ja paljon pahempaakin. Mikä lie perheen motiivi asiassa? Vähän samanlaista henkeä on lisäksi suomalaisissa aikakauslehdissä ja osassa sanomalehtiäkin. Niiden motiivin ymmärtää kyllä.

    Äänestä

  • Olen yli vuoden pitänyt kirjaa aamutv:n haastateltavista. Politiikan osalta demareita on ollut yli kolmasosa. Eikö se vielä todista mitään?

    Äänestä

  • Haastatehtavia yli kolmasosa - siis n. 40%. Ja vaaleissa sdp sai vain alle 17% ääniä. Mitä tämä kertoo??!!

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    En ole huomannut, että Yleisradiossa keskustalaisia olisi kuvattu "sisäsiittoisiksi" landepaukuiksi. Tällä tanskalaisen perheyrityksen nettisivustolla kylläkin ja paljon pahempaakin. Mikä lie perheen motiivi asiassa? Vähän samanlaista henkeä on lisäksi suomalaisissa aikakauslehdissä ja osassa sanomalehtiäkin. Niiden motiivin ymmärtää kyllä.

    Viimeinen YLEN ulostama, sisä siittoinen aprillijuttu tuli aamu-tv viime maanantaina. Asia koski Pisara-ratahanketta. Siinä lopattiin, kuinka 1 miljardin hankkeesta koituu 600000 milj. hyöty ensi sijaisesti maakunnille lähi tulevaisuudessa ja koko hanke maksaa itse itsensä. Sanan käyttö ja asian tuputtaminen oli vuolasta manipulointia, lähes kymmenen minuutin jaksossa.
    Ps.Aamu-tveessäkin näitä joutilaita toimittajia parveilee saman pöydän ääressä parhaillaan kuusi kappaletta.Heittävät huulta ja typeriä puujalka vitsejä, tarkoituksena lienee viihdyttää katselijoita.

    Äänestä

  • tanaYle kirjoitti:

    Haastatehtavia yli kolmasosa - siis n. 40%. Ja vaaleissa sdp sai vain alle 17% ääniä. Mitä tämä kertoo??!!

    Keskustalaisia on haastateltu vain aivan maginaalinen määrä, jos ollenkaan, demareihin verrattuna.

    Ervasti on ollut Keskustaa halveeraava. Tosin on nyt siistinyt, sinällään osin objektiivistakin turpaansa.

    Äänestä

  • vai-kuinka kirjoitti:

    Viimeinen YLEN ulostama, sisä siittoinen aprillijuttu tuli aamu-tv viime maanantaina. Asia koski Pisara-ratahanketta. Siinä lopattiin, kuinka 1 miljardin hankkeesta koituu 600000 milj. hyöty ensi sijaisesti maakunnille lähi tulevaisuudessa ja koko hanke maksaa itse itsensä. Sanan käyttö ja asian tuputtaminen oli vuolasta manipulointia, lähes kymmenen minuutin jaksossa.
    Ps.Aamu-tveessäkin näitä joutilaita toimittajia parveilee saman pöydän ääressä parhaillaan kuusi kappaletta.Heittävät huulta ja typeriä puujalka vitsejä, tarkoituksena lienee viihdyttää katselijoita.

    Pisara-ratajuttu ei ollut sisäsiittoista hankkeen ajamista, vaan härskiä Ylen ulkopuolelta tullutta lobbausta. Keskustaanhan juttu ei liittynyt muuten kuin tietysti lobbajat toivovat, että hanke saisi tulevalta hallitukselta rahoituslupauksen. Sellaista se ei kuitenkaan nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tule saamaan. Katsotaan neljän tai kahdeksan vuoden kuluttua uudelleen, jos ei ole päädytty kokonaan toisenlaiseen ratkaisuun.

    Äänestä

  • siltarumppu !

    Äänestä

  • Ykspääll kirjoitti:

    Keskustalaisia on haastateltu vain aivan maginaalinen määrä, jos ollenkaan, demareihin verrattuna.

    Ervasti on ollut Keskustaa halveeraava. Tosin on nyt siistinyt, sinällään osin objektiivistakin turpaansa.

    Sellaiseen mieheen ei voi luottaa. Ervasti pantava pihalle ja heti.

    Äänestä

Täyttä sontaa...toimittajat ovat rkp ja kok. asialla.

Äänestä
  • YLEn pohjanoteeraus tuli siinä kun Sipilän uskonnollinen vakaumus yhdisteltiin erilaisin aasinsilloin Vanhalestadiolaisessa liikkeestä levitetettyihin perättömiin häpäisyloanheittioon.
    Vaalikauden aikana YLE haastetteli kovin mielellään nimenomaan keskustaa panettelevia henkilöitä. Kaikki tietysti verorahoilla.

    Äänestä

  • Ylentutkittava kirjoitti:

    YLEn pohjanoteeraus tuli siinä kun Sipilän uskonnollinen vakaumus yhdisteltiin erilaisin aasinsilloin Vanhalestadiolaisessa liikkeestä levitetettyihin perättömiin häpäisyloanheittioon.
    Vaalikauden aikana YLE haastetteli kovin mielellään nimenomaan keskustaa panettelevia henkilöitä. Kaikki tietysti verorahoilla.

    .

    Jos joku ei ole vielä muka huomannut niin YLE on täysin ruotsalaisten miehittämä

    On suoritettava puhdistuksia

    .

    Äänestä

  • Ylentutkittava kirjoitti:

    YLEn pohjanoteeraus tuli siinä kun Sipilän uskonnollinen vakaumus yhdisteltiin erilaisin aasinsilloin Vanhalestadiolaisessa liikkeestä levitetettyihin perättömiin häpäisyloanheittioon.
    Vaalikauden aikana YLE haastetteli kovin mielellään nimenomaan keskustaa panettelevia henkilöitä. Kaikki tietysti verorahoilla.

    Lestadiolais ohjelmia ennen vaaleja "äidit väsyvät synnytyksiin" ja sen sellaista, jokainen tajusi mistä on kyse!!!

    Äänestä

pitetään ylen rahoitus uusiksi ja kolomesataa puniikkia ulos. Siis ensialkuun.

Äänestä

YLEHÄN natottaa, ajaa homojen asioita. Nyt lisänä maltaita maksava keskustatunneli, Luuvin ruhjeeseen!

Äänestä
  • Homojen asioita onkin syytä ajaa
    kunnes tasa-arvo on saavutettu.

    Äänestä

  • arvoa tarkootat ?

    Äänestä

Sanna Ukkola pitää erottaa myös. Lukekaa Ukkolan Suomi24 -vihamielinen kirjoitus:
http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_suomi24__vihaa_kellon_ympari/7856685

Teksti suoratsaa tihkuu vihaa ja inhoa Suomi24 kirjoittajai kohtaan:
"Tällaista opin tänään Suomi24-foorumilta. Kyseinen foorumi on täynnä vastaavaa kuraa ja valheita, tuhansien ja taas tuhansien viestien verran herjauksia, solvauksia ja uhkauksia."

ja

"Mutta puheesta huolimatta mikään ei muutu, sillä keskustelu on ollut jo vuosia täysin väärillä raiteilla. Syynä eivät ole netissä pahaa oloaan huutavat mielenterveyshäiriöiset ja onnettomat ihmiset."

Ahaa? Mistä Sanna Ukkola on saanut selville, että kirjoittajat ovat mielenterveyshäiriöisiä? Ei tietenkään mistään, mutta kirjoittaa silti niin YLEn sivuilla. Eikö tuo ole sitä herjausta?

Äänestä

YLE harrastaa siis vihakirjoituksia Suomi24:ää vastaan.

Äänestä

ei onneksi ole lähteneet vihakirjoittajien kelkkaan..

Äänestä

Hallitukselle on saatava työrauha varsinkin kun sitä vasta valmistellaan. YLE voisi lopettaa kampanjan Sipilää vastaa. Muissa maissa sentää aina on tapan antaa ns 100:n päivän kuherruskuukausi.

Äänestä

Nyt YLE yrittää Keskustan kimppuun Nuorisosäätiötä ja Kekkosta käyttäen.
Punatoimittaja haastattelee kohta Tyrkköä, joka saa ilmaista puffia kirjalleen.

Äänestä
  • "Johtajalla" on nyt paha vainoharhaisuuskohtaus meneillään.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    "Johtajalla" on nyt paha vainoharhaisuuskohtaus meneillään.

    Miten Kekin touhut liittyvät Sipilän hallitukseen? Mutta kuten olen aiemminkin ymmärtänyt "Länsidemokratia" ei taida olla ihan "Johtajan" juttu. "Johtajahan" ylisti tässä keväällä kritiikittömästi Ryssän propagandaohjelmaa A-Studiossa.

    Äänestä

  • YLE ei puffaa Maarit Tyrkköä, vaan Alma Media, joka on YLE:n kilpailija. Alma Media on julkaissut Tyrkön Kekkos-kirjasta aikakauslehtityyppisen erikoisnumeronkin, jonka saat jokaisesta lehtipisteestä 3,90 euron hintaan.

    Äänestä

Olisiko syytä laittaa Ylen toimittajat jatkuvaan tarkkailuun. Kaikki materiaali laitettava julkisuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLEpuhdistettava kirjoitti:

Koko vaalikampanjan oli nähtävissä, että verorahojamme käytettiin sumeilematta Suomen Keskustaa vastaan.
YLEn toiminta on tutkittava ja väärinkäytöksiin on suhtauduttava vakavasti - kyseessä on kansanvallalle tärkeä asia.
Erityisesti huomion kohteen on Pekka Ervasti (http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Ervasti), joka tunnetaan erityisesti Keskustavastaisen propagandan ytimestä. Olihan juuri Ervasti, jonka toiminta johti mm. Jäätteenmäen hallituksen kaatamiseen. Vastaavaa ei saa tapahtua.
Yleisradio ei ole agitaatiovälinen vasemmistopiireille. Keskustapuolueen johdon on puututtava tähän ponnekkaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu