Evakot ja sauvakävelijät talouspoliitikkoina

Rutiini, pökkelöityminen, on suurin syy siihen, miksi uudistusten syntyminen on joissakin tapauksissa suorastaan ylivoimaista. Tämä pätee paitsi Lidlin kassaan, jääkiekkojoukkueeseen kuten myös mitä suurimmassa määrin politiikkaan. Erityisesti talouspolitiikassa pökkelöityminen on suorastaan kohtalokasta, koska taloudestahan elää koko ihmiskunta. Siitäkin huolimatta, että kapitalistinen talous on vain osa maailman taloutta. Suorastaan valtaosa, mutta kumminkin. Jossakin sademetsien kätköissä saattaa vielä elää alkuperäiskansoja, jotka eivät ole kuulleet kapitalismista mitään. Mutta jahka sinnekin saadaan televisio ja matkapuhelin, niin johan sielläkin alkaa ”oikean tiedon” levittäminen länsimaisten arvojen ylivoimaisuudesta.

Erityisesti Ruotsiin viimeaikoina muuttaneet suomalaisevakot ovat kunnostautuneet jälkeenjääneine ajatuksineen, joiden mukaan jälkiteollisessa informaatioyhteiskunnassa työ olisi kaiken a ja o. Työllä nämä evakot tarkoittanevat liukuhihnan ääressä suoritettavaa kapitalistista teollisuustyötä eikä banaanien keräämistä tai perunan kasvattamista pihatontilla. Luultavasti myös Lidlin kassa lukeutuu tähän samaan kapitalistiseen kategoriaan. Sen sijaan jääkiekon pelaaminen on jo monimutkaisempi ilmiö joskin kapitalismi on siinäkin päällimmäisenä. Mutta onko mailalla huitominen varsinaista työtä on jo moniulotteisempi kysymys. Informaatioyhteiskunnassa tulostin korvaa ennen pitkää koko liukuhihnan ja Lidlin kassakin voi tulostaa ostoksensa suoraan keittiön tulostimella. Jääkiekkoilijan tulostaminen on ainakin eettisesti monimutkaisempaa, mutta kloonaamisen tekniikka kehittyy koko ajan.

Paitsi että evakot ovat ajastaan jälkeen jääneitä, he ovat myös epäloogisia väittämissään. Ensin he väittävät, että globaalissa taloudessa ei voi elvyttää, mutta samaan hengenvetoon he vaativat työn verotuksen helpottamista. Miksi? Jos ei voi elvyttää, niin miksi työn verotusta pitäisi keventää?

Verojen alentaminen merkitsisi velkaisen kansantalouden velkaantumista edelleen edellyttäen, että entisenkaltainen elintaso säilytettäisiin. Verojen alentaminen työmotivaation näkökulmasta ei sekään toimi, koska veroista ei päätä työnantaja, vaan kansalaisten vaaleilla valitsemat päättäjät. Kannustinloukkuongelma puolestaan on työnantajan ongelma, ei julkisen vallan. Kapitalistisen työnantajan pitäisi toimia vain sitten, ettei köyhiä syntyisi, vaan kaikille olisi työtä ja toimeentulo.

Optimaalisessa taloudessa vallitsee täystyöllisyys. Sen täytyy merkitä sitä, että alinkin palkka on sellainen, jolla ihminen tulee toimeen, koska muutoin köyhimpien kuoleminen nälkään johtaa aina myös seuraavien köyhimpien nälkään kuolemiseen jne. Markkinoiden epätäydellisyyttä kannattaakin etsiä yritysten johdosta pikemminkin kuin työntekijöistä tai sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävistä. Yksi johtavassa asemassa oleva tumpelo saa enemmän tuhoa aikaan kuin lukemattomat työläiset tai sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävät.

Pökkelöitymisen yhtenä mallimaista voidaan pitää Suomea. Erityisesti suomalainen koulumaailma on syy siihen, miksi uutta ei synny. Täällä on lähes vuosisatojen ajan totuttu siihen, että ensin pitää oppia vain ja ainoastaan ”tosiasiat”. Ja se, jolla on tosiasioita vähiten hallussaan, ei kelpaa mihinkään. Pahimmassa tapauksessa tämä vähiten tosiasioita osaava leimataan kommunistiksi.

Toinen ääripää, joka on aivan viimeaikoina päässyt valloilleen, on se, ettei tosiasioita ole enää ollenkaan, vaan jokainen voi nimittää tosiasiaksi aivan mitä sattuu tosiasiana pitämään. Ei tälläkään menetelmällä mitään käyttökelpoista synny. Päinvastoin. Vaarana on, että vapaa mölyäminen hävittää niin omat kuin varastetutkin aikaansaannokset.

Luovuuden puute näkyy talouspolitiikassa jo siinä miten vaikkapa julkiset menot tulkitaan. Erityisen suosittu kapitalistinen tulkinta on pitää julkista sektoria kapitalistisen talousjärjestelmän loiseliönä. Tästä näkökulmasta koko julkinen sektori olisi vain yksi iso tulonsiirto. Suosittua on myös erilaisten velkakellojen nikkarointi vain sen osoittamiseksi miten haitallisia julkiset menot ovat.

Kuitenkin edes jonkinlaista älyllistä toimintaa osoittaisi, jos julkisten menojen ohella tarkasteluun otettaisiin myös julkisilla menoilla saatavat hyödyt ja menojen säästöt koko kansantalouden osalta. Siksi julkiset menot pitäisi nähdä pikemminkin investointeina kuin niin sanottuna syömävelkana, joka lienee yksi suurimpia porvarillisen takapajuisuuden ilmentymiä mitä suomalainen kulttuuri on olemassaolonsa aikana tuottanut.

Esimerkiksi terveydenhoitomenot tuottavat sairauksien vähentymisenä ja toimintakyvyn palautumisina, koulutusmenot tuottavat osaavana työvoimana ja erityisesti työttömien kouluttautumiseen ja kuntoutukseen suunnatut varat olisivat kaikkein parasta talouspolitiikkaa, joka ei ole välähtänyt edes pääkaupunkilaisten sauvakävelijöiden kapitalistisliberalistisiin ajatteluelimiin.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        841
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        84
        786
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        696
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        2
        654
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        564
      6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        541
      7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        184
        529
      8. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        523
      9. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        24
        486
      10. Meinasin tukehtua juomaan :D

        ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
        Ikävä
        58
        480
      Aihe