Raamatun sana otettava kirjaimellisesti?

mitensiis

Raamatussa on muutamia kohtia joiden ottaminen kirjaimellisesti tuottaa päänvaivaa kun mukaan otetaan arkikokemus ja järki. Esim. vuorikin siirtyisi paikaltaan ja paiskautuisi mereen jos olisi uskoa ja käskisi vuorta tekemään niin. Ja että mitä ikinä kaksi tai kolme rukoilee niin he saavat sen Jumalalta. Joku sitten ihmettelee kun ei tapahdukaan niin ja alkaa miettiä onko Raamatussa virhe? Jonkun usko voi kriisiytyä tälläisestä. Mikä neuvoksi?

14

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus puhui paljon totuutta vertauksin. Tässä sinulle hänen yksi vertaus, ja todistus siitä, miten se kävi toteen omassa elämässäni tammikuun viimeisenä viikonloppuna 1988:

      Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

      "Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.

      Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'

      Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

      Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

      Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

      "Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

      Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Kerran komennuksella siihen tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tiesin kostaneeni pahan pahalla. Ja sekin oli tapahtunut jo lähes 20 vuotta sitten.

      Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuoleman tuomion: "Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

      Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hyvä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?

      "Minä olen tämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

      Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.

      "Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

      En ole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?

      "Minä olen sinut niistä varjellut."

      Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 10 vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

      "Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niin muodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

      Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

      Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuoden kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

      Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydämeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

      "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
      Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

      Jatkuu

      • Jatkoa

        "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

        Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.

        Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten nolin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

        Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

        Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

        "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.

        Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

        "Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

        HUOMAA NÄMÄ TOTUUDET:

        "Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

        "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta."

        "Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä."

        " Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä."


    • Olen lukenut, että vuori on rabbiinisessa kirjallisuudessa usein käytetty metafora vaikeuksista. En usko, että rukouksen tarkoitus olisi saada ihmisen tahtoa läpi Taivaassa, vaan enemmänkin edistää Jumalan tahdon toteutumistamaan päällä. Jo se, että Jeesuksen nimessä rukoilemme, pitää sisällään ajatuksen, että Herramme tahdon mukaisia asioita anomme, emme omissa nimissämme omia juttuja aja. Raamattua ei tule aina tulkita kirjaimellisesti, esim. runous on tulkittava runoutena. Terve järki on hyvä tulkintaprosessissa ja tutkimuskirjallisuus laajentaa perspektiiviä.

      • free-witch

        Kerrotko siis järjellä, mitenkä on niin että "Kaikkivaltias" tarvitsee tahtonsa edistämiseen tällaisia tomuhiukkasia? Taitaa olla aika riippuvainen meistä?

        Selitys on todella huono, anteeks vaan.

        Ja raamatut ovat kanssasi toista mieltä:
        "20 Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä."
        Tulkintakielto.


      • En usko, että Jumala tarvitsee ihmisiä. Jostain syystä hän kuitenkin haluaa tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa. Ajattelen mainitsemasi jakeen 2. Piet. 1:20 liittyvän Raamatun oikeaan tulkintaan. Jokainen meistä tulkitsee kaikkea lukemaamme ja kokemaamme. Jo raamatunkäännös sisältää tulkintaa alkukielistä (heprea, aramea, kreikka).


      • free-witch
        jmmikkonen kirjoitti:

        En usko, että Jumala tarvitsee ihmisiä. Jostain syystä hän kuitenkin haluaa tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa. Ajattelen mainitsemasi jakeen 2. Piet. 1:20 liittyvän Raamatun oikeaan tulkintaan. Jokainen meistä tulkitsee kaikkea lukemaamme ja kokemaamme. Jo raamatunkäännös sisältää tulkintaa alkukielistä (heprea, aramea, kreikka).

        Jumala haluaa yhteistyötä -> sen on oltava paras mahdollinen vaihtoehto -> jumala tarvitsee ihmisiä.

        Niin tulkitsemme. Sehän se "ongelma" (kristinuskossa) onkin - jos kaikkivoipa jumala olisi pyhän kirjan kirjoittanut, siinä ei olisi varaa eikä tarvetta tulkinnalle.


      • Ajattelen, että Jumala ei tarvitse ketään mihinkään, hän on itsessään täydellinen olento. Apt. 17:24-25: "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin -- itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."

        En oikein ymmärrä tuota "ei tarvetta tulkinnalle" ajatusta. Millainen on se kirja tai puhe, jota ei tarvitsisi tulkita? Nämä merkit, jotka kirjoitan tähän ruudulle, muodostavat sanoja. Jo se, että ymmärtää niiden merkityksen, on tulkinnallinen prosessi. Kieli on symbolijärjestelmä, joka täytyy opetella. Kaikkeen viestimiseen liittyy tulkintaa. Ehkä tarkoitat, että pyhän kirjan tulkinnan täytyisi olla täysin yksiselitteistä? Itse en näe, että pyhän kirjan tarvitsisi olla helppotajuinen ollakseen sanomaltaan relevantti. Filosofi Marianne Talbot on sanonut: "Jos olisin Jumala, antaisin ihmisille paljon moraalisia ongelmia, koska sillä tavoin saisin heidät ajattelemaan." Jos kaikki annettaisiin valmiina, niin kasvaisimmeko me aikuisiksi ja vastuullisiksi ihmisiksi? Ajattelen, että ehkä pikemminkin laiskoiksi ajattelemaan yhtään syvällisemmin mistä on kysymys. Oppimisprosessi sisältää sen, että omaksuu asioita, ei vain toista niitä ulkoa. Todellisuus on monimutkikas kokonaisuus, josta opimme yksilöinä ja koko ihmiskuntana lisää jatkuvasti.

        Kristityillä on toki yksityiskohdista moniakin tulkinnallisia eroja Raamatun äärellä, mutta valtavasti on roomalaiskatolisilla, ortodokseilla ja protestanteilla myös yhteistä pohjaa. Tämä on tullut erityisen selvästi esille 1900- ja 2000-luvuilla, jolloin ollaan käyty paljon ekumeenista keskustelua eri kirkkojen välillä. On huomattu puolin ja toisin, että sitä mikä meitä yhdistää, on enemmän kuin sitä, mikä meitä erottaa.


      • taneko
        free-witch kirjoitti:

        Jumala haluaa yhteistyötä -> sen on oltava paras mahdollinen vaihtoehto -> jumala tarvitsee ihmisiä.

        Niin tulkitsemme. Sehän se "ongelma" (kristinuskossa) onkin - jos kaikkivoipa jumala olisi pyhän kirjan kirjoittanut, siinä ei olisi varaa eikä tarvetta tulkinnalle.

        Jumala ei ole kirjoittanut Raamattua, vaan antanut sen tehtävän niille, jotka Hän on siihen tehtävään valinnut. Ja se tehtävä nimike tai seurakuntavirka, kuten tahdotaan sanoa, ovat profeetat. Profeetoille Jumala antaa sanansa, ja Isä Jumala valitsee ne ihmisten joukosta, joille Hän sanansa antaa. Tässä on mielenkiintoinen asia se, että profeettoja ei siis valitse seurakunta tai apostolit, vaan Isä Jumala. Apostolit valitsi Jeesus, ja apostolit tai profeetat valitsivat seurakunnan vanhimmat, jotka ovat samat kuin paimenet, jotka ovat seurakunnassa hierarkisesti suurempia kuin apostolit tai profeetat. Tietysti riippuen tilanteesta. Sillä seurakunnan vanhimmat ovat sama asia kuin seurakunnan paimenet; ja seurakunnan pää on Kristus. Seurakunnan vanhemmistossa saattaa olla myös profeettoja tai apostoleja, mutta sillä ei ole siihen virkaan merkitystä hierarkisesti. Kirjoitin tämän, koska ihmiset tahtovat aina olla suuria, eivät toistensa palvelijoita, joka on todellisuudessa kristillisen seurakunnan peruslähtökohta. Jumala antaa virkoja ja lahjoja mutta ei sen tähden, että olisimme suurimpia, jos niin menee, sellainen on lihallisuutta, eikä sellainen ole Jumalasta. Jumala, joka on rikas antaja kaikille, antaa kyllä virkoja ja lahjoja, mutta ei että me niillä ylpeilisimme vaan auttaisimme lähimmäisiämme, niin kuin on Jumalan tahto.


      • taneko
        free-witch kirjoitti:

        Jumala haluaa yhteistyötä -> sen on oltava paras mahdollinen vaihtoehto -> jumala tarvitsee ihmisiä.

        Niin tulkitsemme. Sehän se "ongelma" (kristinuskossa) onkin - jos kaikkivoipa jumala olisi pyhän kirjan kirjoittanut, siinä ei olisi varaa eikä tarvetta tulkinnalle.

        Mielestäni Jumalan sanassa ei ole varaa tulkinnalle. Kuka sen tulkinnan tekee, jos eivät ihmiset? Jumalan sanassa on kuitenkin variaatioita ymmärtää totuus, sillä meidän eksaktin tiedon rajallinen vaatimus totuudesta on hyvin yksipuolinen, eikä se ole totuutta, vaan meidän ihmisten rajallisen järkemme asettamia ehtoja, miten tahdomme totuuden ymmärtää tai mitkä ovat meidän järjen rajalliset resurssit siihen. Totuus ei ole mikään yksiselitteinen asia, eikä järkemme ymmärrettävissä, sillä me tiedämme, että me emme voi rajallisuutemme tähden, ymmärtää järjellä kaikkea, mutta se joka meiltä jää siinä pois, voimme uskon kautta löytää, ja kun sen me teemme, me löydämme Kristuksen, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, ja jossa kaikki viisaus on Häneen itseensä kirjoitettuna. Ja niin on ihmeellinen elämä, ja maailma jossa elän, että Jumala on totta. En olisi sitä voinut käsittää tieteellisen maailmankatsomuksen läpitunkevana ihmisinä, jos Jumala ei olisi ottanut minua kiinni, ja siltikin mietin, ei tämä voi olla totta: Jumala on olemassa. Mutta niin Hän on. Ja nyt minä ymmärrän: tieteellinen maailman katsomus on vain selityksiä heiltä. jotka eivät usko Jumalaan eivätkä ole koskaan Häntä kohdanneet.


      • free-witch kirjoitti:

        Jumala haluaa yhteistyötä -> sen on oltava paras mahdollinen vaihtoehto -> jumala tarvitsee ihmisiä.

        Niin tulkitsemme. Sehän se "ongelma" (kristinuskossa) onkin - jos kaikkivoipa jumala olisi pyhän kirjan kirjoittanut, siinä ei olisi varaa eikä tarvetta tulkinnalle.

        Itse näen että "tulkitseminen" on yksi ihmisille annettu työkalu käsittää asioita. Nytkin tulkitset näitä kirjoittamiani rivejä. Yleensä tulkitsemisesta yritetään tehdä negatiivinen vain Raamatun yhteydessä, ei muualla vaikka tulkintaa on maailma täynnä. Ei sen tulkitsemisen Raamatunkaan yhteydessä tarvi olla jotain epämääräistä ja eri lopputuloksia tuottavaa.
        Hyvän ja oikean tulkinnan on tehtävä oikeutta tulkittavalle asialle.


    • Raamattua lukiessa on hyvä ottaa asiayhteys huomioon. On tarkattava milloin on kyseessä selvä vertaus. Jeesus esitti asioita paljon vertausten avulla. Se lienee ollut lähi-itämäinen tapa.
      Jumalalta rukoltaessa on myös muistettava että rukoiltava asia on linjassa Raamatun sanoman kanssa. Myös "ei" tai "odota" ovat rukousvastauksia. Me emme aina näe ja tiedä mikä on meille hyväksi ja parasta, kaikkinäkevä Jumala onneksi tietää, ja antaa meille meidän parhaaksi tai on antamatta.
      Onhan se välillä vaikeaa kun "taivas on kuin vaskea" ja Jumala ei tunnu vastaavan. Silloin voi rukoilla ja odottaa, usko on myös luottamista Jumalaan.

      • Kuplapuhkeaa

        Näin Raamattu. Matt.13:34. Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään. Mark.4:34.


      • Kuplapuhkeaa kirjoitti:

        Näin Raamattu. Matt.13:34. Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään. Mark.4:34.

        Totta, tietyissä tilanteissa Jeesus puhui vain vertauksin. Vertaukset avaavat usein opetettavaa asiaa hyvin ja kokonaisvaltaisesti.


    • snowcake

      Kyllä voidaan ottaa ihan kirjaimellisesti, ihmeiden tekeminen johtui muinaisten aikojen pyhien suuremmasta uskosta. He olivat yhtä vajavaisia kuin mekin mutta eivät epäilleet Jumalan lupauksia.
      Jeesuksen sanat ovat selitettävissä näin ettei kukaan pääse toisen yläpuolelle, vaikka kuinka kivaa on ihmiselle kiusata itseään ja muita. Joten konkreettinen tulkinta tuo itse asiassa vapauden tuomitsemisen hengestä. Fiksuus ei pelasta jos alkaa kuvitella olevansa tuomari, eikä nöyrry armon alle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      30
      4602
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3346
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3144
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      2208
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      27
      1760
    6. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      160
      1751
    7. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1748
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      101
      1267
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1097
    10. Mua ei ole rengastettu, vaikka asunkin jonkun kanssa

      Siihen on esteitä. Sinä taas olet rengastettu yksilö. En jaa aviovuodetta kenenkään kanssa, enkä mitään muutakaan.
      Ikävä
      14
      954
    Aihe