Hyviä uutisia Yhdysvalloista

Uskonnottomien osuus jatkaa nousuaan ja kristittyjen osuus jatkaa laskuaan. Unkonnottomien osuus on noussut vuoden 2007 16.1 prosentista 22.8 prosenttiin vuonna 2014 ja samaan aikaan kristittyjen osuus on laskenut vuoden 2007 78.4 prosentista 70.6 prosenttin vuonna 2014. Kehitys on positiivista kaikissa ikäluokissa, molemmissa sukupuolissa ja kaikilla alueiila. Lukekaan mielenkiintoinen raportti.

http://www.pewforum.org/2015/05/12/americas-changing-religious-landscape/
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kolmen vuoden päästä uskonnottomat ohittaa evankeliset protestantit väestöosuudessa ja uskonnottomista tulee suurin vakaumusryhmä USAssa.

Äänestä
  • Ei tule. Uskonnottomat korvautuvat lyhyessä ajassa muslimeilla ja muslimeista tulee suurin uskontoryhmä USA:ssa. Kaikki merkit ja mainitun tutkimuksen laatutasoa edustavat ennusteet viittaavat juuri tähän.
    Kehityskulku onkin luonnollinen, koska islamia tunnustaa huomattava määrä mustaihoisista yhdysvaltalaisista ja islam valtaa alaa juuri niillä alueilla, joissa moraali ja yhteiskuntarauha ovat rappeutuneet.
    Islam leviää myös voimakkaasti Suomessa ja on odotettavissa, että siitä tulee maan suurin uskontokunta vuoteen 2035 mennessä. Tällöin Suomessa on muualta tulleita kansalaisia n. 1000000 henkilöä ja muhamettilaisuus on maan suurin uskontokunta. Uskonnottomat ovat voimakkaan vainon kohteena ja kiihkomuslimit pyrkivät hävittämään heidät sukupuuttoon, mitä vauhdittaa huomattavasti se, että huomattava osuus uskonnottomista henkilöistä on homoseksuaaleja eivätkä näin ollen lisäänny.

    Äänestä

  • "Kaikki merkit ja mainitun tutkimuksen laatutasoa edustavat ennusteet viittaavat juuri tähän."
    Onko nämä merkit nähty paahtoleivissä ja auton tuulilasiin läsähtäneissä lintujen ulosteissa?

    Äänestä

Seitsemän vuoden keskiarvona Yhdysvalloissa kristittyjen osuus laskee 1,11 prosenttiyksikköä vuodessa ja uskonnottomien osuus nousee 0,96 prosenttiyksikköä vuodessa. Tahti on suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomessa. Vuosi 2015 on Yhdysvalloissa juhlavuosi, kun kristittyjen osuus väestöstä laskee alle 70 prosentin.

Äänestä

Onhan tämä tiedetty. Menee linjassa homostelun ja itsensä palvonta kulttuurin kanssa.

"Uskontoon kuulumattomien määrä jatkaa kasvuaan mm. Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Maailmanlaajuisesti tilanne on kuitenkin toinen: uskonnottomien osuus maailman väestöstä pienenee 13 prosenttiin.

Yhdysvalloissa kristittyjen osuus väestöstä pienenee: vuonna 2050 heitä on kaksi kolmasosaa väestöstä, kun vuonna 2010 määrä oli kolme neljäsosaa. Islaminuskoisten määrä taas on suurempi kuin niiden, jotka identifioivat itsensä juutalaisuuteen."

http://yle.fi/uutiset/maailman_vaesto_uskonnollistuu__islam_valtaa_alaa/7909291

Äänestä
  • Tutkimus johon tässä viitataan on täysi ankka.

    Täältä koko tutkimus. Lopussa on maa kohtaiset ennustukset joihin koko maailman ennustus perustuu.
    http://www.pewforum.org/files/2015/03/PF_15.04.02_ProjectionsFullReport.pdf

    Tutkimuksessa lähes kaikkien länsimaiden ennusteen on totaalista puppua.

    Esimerkiksi Suomelle ennustetaan vuodelle 2050 72.5% kristittyjen osuutta ja 23.2% uskonnottomien osuutta. Vaikka jo vuoden 2014 viralliset luvut on 75.0% kristittyjä ja 23.5% uskonnottomia. Pari kuukautta vanha tutkimus ja uskonnottomien osuus on jo pielessä.

    http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto_en.html#structure

    Sama päteen myös Islantiin. Tutkimus ennustaa 2050 90.8% kristittyjen 5osuutta ja 5.1% uskonnottomien osuutta. Viralliset luvut vuodelta 2014 on 85.5% kristittyjä ja 5.6% uskonnottomia.

    http://www.statice.is/?PageID=1180&src=/temp_en/Dialog/varval.asp?ma=MAN10001%26ti=Populations+by+religious+organizations+1998-2012+++++++%26path=../Database/mannfjoldi/Trufelog/%26lang=1%26units=Number

    Nämä räikeimpiä esimerkkejä, mutta lähes kaikissa Länsimaissa ennusteet on viritetty suosimaan kristinuskon osuutta uskonnottomien kustannuksella.

    Äänestä

  • OlenkinOdottanutTätä kirjoitti:

    Tutkimus johon tässä viitataan on täysi ankka.

    "Uskontokartoitusta tehtiin kuusi vuotta ja sitä varten kerättiin tietoja 234 valtiosta tai muusta alueesta."

    Hyvinpä on tutkittu. Kuusi vuotta on lukuja pyöritelty suosimaan kristittyjä. Kristittyjen väestöosuuden todellinen tulevaisuuden kehitys on ilmeisesti todella surkea, kun on joudutta menemään näin räikeään lukujen vääristämiseen.

    Tarkastellaan vielä Yhdysvaltojen lukuja kun ketju Yhdysvaltoja käsitteli.

    Tarkestellaan ensin todellista kehitystä viimeiseltä seitsemältä vuodelta. Yhdysvalloissa vuonna 2014 kristittyjen osuus oli 70.6% ja osuus on laskenut viimeisen seitsemän vuoden aikana keskimäärin 1.11 prosenttiyksikköä vuodessa ja uskonnottomien osuus oli 22.8% ja osuus on noussut keskimäärin 0.96 prosenttiyksikköä vuodessa.

    Sitten tarkastellaan mitä Pew ennustaa jatkossa kehityksen olevan. Pew tutkimus ennustaa Yhdysvalloille vuonna 2050 66.4% kristittyjen osuutta, joten laskua vuoden 2014 todellisesta luvusta 70.6% tulee vain 4.2 prosenttiyksikkö, mikä tekee tuleville 26 vuodelle vain 0.16 prosenttiyksikön keskimääräistä laskua per vuosi. Uskonnottomien osuudeksi vuodelle 2050 ennustetaan 25.6% osuutta, joten nousua vuoden 2014 todellisesta luvusta 22.8% tulee vain 2.8 prosenttiyksikköä, mikä tekee tuleville 26 vuodelle vain 0.11 prosenttiyksikön keskimääräistä nousua per vuosi.

    Ei tarvitse olla minkään sortin tutkija todetakseen, että myös Yhdysvaltojen ennustus on totaalista valetta.

    Äänestä

  • AikaNoloa kirjoitti:

    "Uskontokartoitusta tehtiin kuusi vuotta ja sitä varten kerättiin tietoja 234 valtiosta tai muusta alueesta."

    Hyvinpä on tutkittu. Kuusi vuotta on lukuja pyöritelty suosimaan kristittyjä. Kristittyjen väestöosuuden todellinen tulevaisuuden kehitys on ilmeisesti todella surkea, kun on joudutta menemään näin räikeään lukujen vääristämiseen.

    Minulla tuo ymmärrys ei nähtävästi riitä ihan tuohon samaan tasoon kuin nimimerkillä "AikaNoloa", kun minusta näyttää vastoin useita muita kommentteja siltä, että koko maailman tasolla nimenomaan uskonnottomien osuus on eniten laskemassa vuoteen 2050 mennessä. Kristinuskoa tunnustavien osuus pysyy suunnilleen samana ja muhamettilaisten osuus kasvaa selvästi eniten.
    Ei tämä nyt ainakaan siihen viittaa, että kuten edellä väitettiin, kristittyjen osuus olisi "todella surkea". Sen sijaan uskonnottomien osuutta voidaan kyllä pitää todella surkeana, koska tällä kehityskululla uskonnottomat käytännöllisesti katsoen katoavat maailmasta runsaassa sadassaviidessäkymmenessä vuodessa ja muslimit ottavat heidän paikkansa.

    Äänestä

  • "Muslimien ja kristittyjen määrän lisääntymistä selittää ennen kaikkea Afrikan väestön jatkuva kasvu."
    No ei tuo kehitys Afrikassa silti käännä nykyistä kehitystä teollisuusmaissa jokseen käänteiseen suuntaan.

    Äänestä

  • 61--99 kirjoitti:

    "Muslimien ja kristittyjen määrän lisääntymistä selittää ennen kaikkea Afrikan väestön jatkuva kasvu."
    No ei tuo kehitys Afrikassa silti käännä nykyistä kehitystä teollisuusmaissa jokseen käänteiseen suuntaan.

    niin, jutun lopussa olikin:
    "Uskontoon kuulumattomien määrä jatkaa kasvuaan mm. Yhdysvalloissa ja Euroopassa."

    Äänestä

  • Ihmettelen ettei yksikään media ole vielä puuttunut tämän tutkimuksen ennusteen selviin epäkohtiin ja suoranaisiin virheisiin, joita tuntuu löytyvän ihan maallikon silmiinkin vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

  • 3859 kirjoitti:

    Ihmettelen ettei yksikään media ole vielä puuttunut tämän tutkimuksen ennusteen selviin epäkohtiin ja suoranaisiin virheisiin, joita tuntuu löytyvän ihan maallikon silmiinkin vaikka kuinka paljon.

    Ei valitettavasti ole olemassa toista riittävän suurta puljua, joka saisi mediaan läpi viestinsä siitä, että ennusteissa on vikaa.

    Paljon pienempänä esimerkkinä eroakirkosta.fi ei saanut läpi havaintoa siitä, että kirkon ennakkoluku eronneista poikkeaa todellisuudesta. Ei vaikka perusteltiin tätä viidellä edeltävällä vuodella ja asian piti olla kaikin puolin selvä.

    Ja vaikka tuossa nähtäisiin myöhemmin virhe, ketään ei kiinnosta korjata. Joku lehti voi uutisoida "Juha Sipilä ennusti pahasti pieleen" tms, mutta ei koskaan "Joku ulkomainen tutkimuskeskus ennusti pahasti pieleen".

    Äänestä

  • OlenkinOdottanutTätä kirjoitti:

    Tutkimus johon tässä viitataan on täysi ankka.

    Täältä koko tutkimus. Lopussa on maa kohtaiset ennustukset joihin koko maailman ennustus perustuu.
    http://www.pewforum.org/files/2015/03/PF_15.04.02_ProjectionsFullReport.pdf

    Tutkimuksessa lähes kaikkien länsimaiden ennusteen on totaalista puppua.

    Esimerkiksi Suomelle ennustetaan vuodelle 2050 72.5% kristittyjen osuutta ja 23.2% uskonnottomien osuutta. Vaikka jo vuoden 2014 viralliset luvut on 75.0% kristittyjä ja 23.5% uskonnottomia. Pari kuukautta vanha tutkimus ja uskonnottomien osuus on jo pielessä.

    http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto_en.html#structure

    Sama päteen myös Islantiin. Tutkimus ennustaa 2050 90.8% kristittyjen 5osuutta ja 5.1% uskonnottomien osuutta. Viralliset luvut vuodelta 2014 on 85.5% kristittyjä ja 5.6% uskonnottomia.

    http://www.statice.is/?PageID=1180&src=/temp_en/Dialog/varval.asp?ma=MAN10001%26ti=Populations+by+religious+organizations+1998-2012+++++++%26path=../Database/mannfjoldi/Trufelog/%26lang=1%26units=Number

    Nämä räikeimpiä esimerkkejä, mutta lähes kaikissa Länsimaissa ennusteet on viritetty suosimaan kristinuskon osuutta uskonnottomien kustannuksella.

    YLEltä voisi yrittää pyytää hyvään journalistietiikkaan vedoten oikaisua uutiseen, joka pohjimmiltaan perustuu törkeään ja tökeröön vedätykseen, mutta kansanaivopesuradiolta tuskin mitään oikaisua voi odottaa.

    Äänestä

Ainoa todellineh hyvä uutinen maailmassa on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta.

Äänestä
  • Miksi?

    Äänestä

Kiitos OlenkinOdottanutTätä.

Tätä tutkimusta joku piispa jo siteeratisikin lehtihaastattelussa. Tämä tulee varmasti eteen jatkossakin, ihmiset haluavat omaa agendaansa tukevia uutisia/mukafaktoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SuuntaOnSelvä kirjoitti:

Uskonnottomien osuus jatkaa nousuaan ja kristittyjen osuus jatkaa laskuaan. Unkonnottomien osuus on noussut vuoden 2007 16.1 prosentista 22.8 prosenttiin vuonna 2014 ja samaan aikaan kristittyjen osuus on laskenut vuoden 2007 78.4 prosentista 70.6 prosenttin vuonna 2014. Kehitys on positiivista kaikissa ikäluokissa, molemmissa sukupuolissa ja kaikilla alueiila. Lukekaan mielenkiintoinen raportti.

http://www.pewforum.org/2015/05/12/americas-changing-religious-landscape/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu