SUOMALAISET VILJATUOTTEET AIHEUTTAVAT SYÖPÄÄ?

Syöväntutkimuslaitos IARC julkaisi keväällä tutkimuksen, jonka mukaan aine nimeltä glyfosaatti voi aiheuttaa syöpää.

Suomessa glyfosaattia on käytetty 1970-luvulta saakka ja aine on yleinen tavanomaisessa tuotannossa, esim. viljan viljelyssä. Suomessa glyfosaattia käytetään enemmän kuin mitään muuta torjunta-ainetta.

Kriittisissä tutkimuksissa glyfosaatin on epäilty aiheuttavan syövän lisäksi hedelmättömyyttä, synnynnäisiä epämuodostumia, hermosto- ja munuaisvaurioita.

Tiedon julkistamisen jälkeen maatalouteen torjuntakemikaaleja tuottava Monsanto protestoi tutkimustuloksia ja vaati niiden perumista.

http://yle.fi/uutiset/yleinen_rikkakasvien_torjunta-aine_jakaa_mielipiteita__onko_glyfosaatti_ihmiselle_vaarallinen_torjunta-aine/7990580
36641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Putinhan se sanoi suorat sanat Monsantosta...

Äänestä

Ranskalaiset tutkijat ovat tutkineet rikkakasvien torjunnassa käytettävien neljän eri glyfosaatti-tuotteen myrkyllisyydestä ihmissoluille. Kokeessa käytetyt solut eristettiin napanuorasta tai solulinjoista, joita käytetään toksisuuden tutkimiseen. Tutkimuksissa minimiannoksina käytetty valmiste aiheutti solukuolemaa ja DNA-vaurioita ja esti soluhengitystä.

Brittiläinen tutkimusryhmä on vuonna 2011 julkaissut kriittisen raportin Euroopan unionin kemikaalivalvonnan toiminnasta. Sen mukaan glyfosaatti aiheuttaa keskenmenojen ja sikiövaurioiden vaaran. Raportissa väitetään saksalaisten viranomaisten vähätelleen ongelmat todenneita tieteellisiä tutkimuksia ja turvautuneen alan omiin selvityksiin. Ongelmat olisivat raportin mukaan olleet tiedossa jo 1990-luvulla mutta salattu.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Roundup

Äänestä
  • Vielä eliitti kehtaa puhua puhtaasta Suomalaisesta ruuasta.
    Vedetkin on sotkettu kaivoksilla ja metsä-ojituksilla.
    VOlHAN VlTTU

    Äänestä

Ihanko totta? Nykyään ei voi syödä mitään, ilman että siinä olisi joku syöpää aiheuttava ainesosa.

Äänestä

Onko todisteita siitä, että glyfosaatti vaikuttaa erityisen paljon nimenomaan suomalaiseen viljaan?

Äänestä

  • Suomessa glyfosaatilla saa pakkotuleennuttaa vain rehuohran, rehujkauran, rypsin ja rapsin. Tosin satoa ei saa myytyä kun viljanostajille sellainen ei kelpaa.
    Muualla maailmasa pakkotuleennuttaminen on aivan yleinen käytäntö.

    Äänestä

  • Luin muutamia artikkeleita ko. aiheesta ja niissä puhuttiin että ennen puintia ei saisi käyttää glyfosaattia mutta entä muina aikoina? Puinnin jälkeen syksyllä, keväällä?

    "Tärkein kemiallinen juolavehnän torjuntamenetelmä on ollut
    syksyllä puinnin jälkeen sängelle tehty glyfosaattikäsittely.
    Suorakylvön myötä glyfosaatin käyttö on tullut mahdolliseksi
    myös keväällä. Näin saadaan etenkin ennen kylvöä tehdyllä
    käsittelyllä hyvä teho, mutta jälkivaikutus seuraavaan kesään jää huonoksi. "

    http://www.mtt.fi/maaseuduntiede/pdf/mtt-mt-v65n01s04b.pdf

    Äänestä

  • 23423412312 kirjoitti:

    Luin muutamia artikkeleita ko. aiheesta ja niissä puhuttiin että ennen puintia ei saisi käyttää glyfosaattia mutta entä muina aikoina? Puinnin jälkeen syksyllä, keväällä?

    "Tärkein kemiallinen juolavehnän torjuntamenetelmä on ollut
    syksyllä puinnin jälkeen sängelle tehty glyfosaattikäsittely.
    Suorakylvön myötä glyfosaatin käyttö on tullut mahdolliseksi
    myös keväällä. Näin saadaan etenkin ennen kylvöä tehdyllä
    käsittelyllä hyvä teho, mutta jälkivaikutus seuraavaan kesään jää huonoksi. "

    http://www.mtt.fi/maaseuduntiede/pdf/mtt-mt-v65n01s04b.pdf

    Glyfosaatti vaikuttaa lehtien kautta. Maavaikutusta sillä ei ole. Peltoviljelyssä sitä käytetään lähinnä juolavehnän torjuntaa. Sihen se sopiikin hyvin koska juolavehnä on herkkä sille ja voidaan käyttää pieniä annoksia (halvempaa).

    Glyfosaatin käytön lisääntyminen on oikeastaan tilastoharha kun rikkaruohojen torjunnassa on siirrytty suurelta osin niinsanottuihin gramma-aineisiin. Esimerkki. MCPA ruiskutuksessa käyttö 2 l/ha ja Expressillä 20 g/ha. Näin glyfosaatin osuus kasvaa huomattavasti vaikka sitä ei olisi käytetty yhtään enempää.

    Äänestä


  • GmG3zr kirjoitti:

    Suomessa glyfosaatilla saa pakkotuleennuttaa vain rehuohran, rehujkauran, rypsin ja rapsin. Tosin satoa ei saa myytyä kun viljanostajille sellainen ei kelpaa.
    Muualla maailmasa pakkotuleennuttaminen on aivan yleinen käytäntö.

    Siis Suomessa on laajemmat rajoitukset glyfosaatin käytössä viljan viljelyssä kuin muualla maailmassa. Alustuksen otsikko on täysin harhaanjohtava.
    Selvä asia tietysti on, että myrkyistä pitäisi päästä eroon.

    Äänestä

Zauppen!

Äänestä

Glyfosaatti on vaan suola. Sitä on tullu ruiskittua pitkin ja poikin pientareita ja pihoja. Välillä vaatteet ja kädet märkänä aineesta ja siitä vaan syömään eväitä. Ei ole vaikuttanut mitenkään.

Äänestä
  • Ei nyt ihan "vaan suola."

    Ei ainakaan mikään ruokasuola...

    Äänestä

Glyfosaatti-valmisteita voidaan rajoituksin käyttää juolavehnän torjuntaan. Torjuntakäsittely glyfosaatilla voidaan tehdä sadonkorjuun jälkeen, kun juolavehnä on aloittanut uuden kasvun (kasvissa vähintään 3-4 lehteä). Osalla glyfosaatti-valmisteista torjunta voidaan tehdä myös ennen puintia. Tähän liittyy kuitenkin rajoituksia ja huomioitavia asioita, joita on listattu alla.

http://www.vyr.fi/www/fi/index.php?we_objectID=237

Äänestä

Sittenhän on vain hyvä että Elovena tytön kaurahiutaleet
tulevat saksasta.

Äänestä

Myös riisi on hengenvaarallista syötynä.
Sisältää Arseenia.

Syö riisiä niin kaputt.

Äänestä

Ja mitenköhän tuota "bio-warfare" kaman käyttöä valvotaan?

"Vehnän glyfosaattipitoisuuksien kasvaessa myös keliakia, peritoniitti ja kuolemaan johtavat suolistoinfektiot ovat yleistyneet. Samselin ja Seneffin mukaan sairauksien yleistymiseen eivät vaikuta ainoastaan ympäristölliset tekijät. Gluteenin poistaminen ruokavaliosta ei kuitenkaan lievittänyt läheskään kaikkien potilaiden oireita, joten se ei voi olla ainut syy sairauksille."
http://magneettimedia.com/gluteeni-vai-glyfosaatti-syyna-sairauksiin/

Äänestä
  • Geenumuunneltuihin on lisätty eläinten geenejä jokaaltistaa eläinten tautien
    tarttumiseen ihmiseen

    Äänestä

Olennaistahan on myös se, paljonko sitä todellisuudessa löytyy suomalaisesta viljasta (ja mistä viljoista), sekä elintarvikkeista, joihin käytetään ulkomaista viljaa. Puhumattakaan niistä ulkomaisista viljatuotteista, kuten spageteista, paistopisteleivistä jne., mitä ostatte. Ja tosiaan mikä sen todellinen terveyshaitta niillä pitoisuuksilla on, niiltä osin kuin tämän hetkinen tieto on.

Samoin se, mikä on parempi, ja mikä huonompi vaihtoehto, kun torjunta-aineita kuitenkin on pakko käyttää. Mitä etelämmäksi mennään, sitä enemmän ja vahvempia niitä käytetään, ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä laittomia aineita, joita ei tullitarkastuksissa testata ollenkaan.

Koskee myös vihanneksia, varsinkin etelämaalaisia...

Välttäkää huolestuneet varsinkin nk. "luomu"tuotteita, niissä kun ei saa käyttää "synteettisiä" torjunta-aineita, vaan niitä "luomu"aineita, jotka ovat paljon haitallisempia kuin Suomessa normaaliviljelyssä käytettävät. Pakko kuitenkin "luomu"viljelijöidenkin on torjunta-aineita käyttää.

Hörhöjen höpinät foorumeilla ja blogeissa ovat omiaan lisäämään disinformaatiota, jota nettisivustojen jutuista on yli 90%. Alaa opiskelemattomien teorioita, paniikin lietsontaa, "luomu"propagandaa ja yleistä hörhöilyä. Valitkaa siis tarkkaan lähteenne joista tietoa haette, tarkistakaa kirjoittajien tausta, onko lähdeviitteitä käytetty, ja ovatko lähteet tieteellisesti uskottavia.

Äänestä
  • Höpö, höpö: maataloustuet pois, 4-vetotraktorit myyntiin ja kunnon luomutuotanto käyntiin.

    Jo esi-isämme aikoinaan tuottivat ja elivät puhtaassa symbioosissa luonnon kanssa: pihassa oli neliveto, tuotettiin uusiutuvaa energiaa itse kuten esim. tuulivoima ja ruokakin oli puhdasta luomua!

    Ei ollut synteettisiä kemikaaleja joilla olisi peltoja sotkettu.

    Tämä glyfosaatti näyttää olevan ihan samanlainen ongelma kuin amalgaamit: vuosikymmenet vierivät ja valistusta yritetään tukahduttaa kemikaaleilla rahastamisen nimeen.

    Äänestä

Todella paha juttu! Onneksi syövälle on olemassa erinäisiä luotaisia ja suhteellisin halpoja torjuntakeinoja.


https://www.youtube.com/watch?v=Yl8Y8I_TsjI

https://www.youtube.com/watch?v=KnEQFno794s

https://www.youtube.com/watch?v=gHnO02G3qww



Kiittäkäämme myös taivaanisää siitä, että hän on suuressa viisaudessa ja armossaan SALLINUT näinkin yksinkertaisen ja halvan tavan torjua syöpää(Ruokasooda maksaa alle euron kaupassa ostettuna)


Ja muistaakaamme myös Jeesuksen VAROITTAVAT sanat!


"Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.
Sillä JOKAINEN IHMINEN ON TULELLA SUOLATTAVA, ja jokainen uhri on suolalla suolattava."

Markuksen Evankeliumi 9 luku jakeet 46-49


Näillä eväillä kiitän Jumalaa ja sanon...Aamen!

Äänestä

Minä en koskaan syö suomalaisten maajussien myrkkypaskaan vaan puhdasta ulkomaista ruokaa. Siellä ei eläimikään kiduteta kuten Suomessa.

Äänestä
  • Monsanto rounduppia levitetään ympäri maapalloa.

    Mitäs se Putin sanoikaan ko. "organisaatiosta?"

    Äänestä

  • Oikein puistattaa katsella naapurin isännän myrkkymääriä mitä pellolle ajaa. Sitä kanisterien ja myrkyn määrää ja niiden vaikutuksia voi vain kuvitella.

    Äänestä

  • EU MYY ELÄIMENSÄ islamin juhliin rituaaliteurastukseen matkalla niistä kuolee40 prossaa

    Äänestä

Suomessa levitetään Monsanton Glyfotaatti- myrkkyä 500 tonnia viljapelloille. Mtk, maanviljelijöitten etujärjestönä (veronmaksajien rahoilla) pyrkii jatkamaan tätä myrkynlevittämisen sallimista aivan kuin 60- luvulla DDT:n suhteen. Aivan hyvin on pärjätty ilman DDT:täkin ja sama tulee koskemaan Glyfosaattiakin.

Äänestä

Rukiin korrenvahvistajana käytetään samaa myrkkyä (nimi unohtui) jota käytetään esim. joulutähtiä kasvatettaessa, varsi pysyy lyhyenä ja tanakkana.

Mikä ero: joulutähti on jo itsessään myrkyllinen, eikä sitä tarvitse syödä.
Ruis puolestaan?

Ei ihme, että syöpä on nykyään melkoisen yleinen kuolinsyy.

Äänestä

Olis kiva tietää mistä kaikista maista Raision Elovena(tm) -brändin viljat tulevat (sieltä mistä halvimmalla saadaan?), ja miten paljon niissä on glyfosaattia.

Jyvän kuorta sisältävissä tuotteissa (leseet ym.) tämä olisi aika oleellinen tieto, sillä pellolle ruiskutettua myrkkyä on luonnollisesti eniten jyvän pinnassa.

Mm. Kanadalaiset ruiskuttavat vehnäpelloilleen glyfosaattia ennen puintia.

Äänestä
  • Luomutuotteita löytyy vähän kaupoista, siksi joutuu myrkkyjä syömään pakostakin.

    Äänestä

  • Suomessa on euroopan halvin vilja mutta suurleipomot tuovat

    Äänestä

Leipomot käyttävät ulkomaista viljaa ja taiknakin tuodaan Maamme
viljat viedään usaan tai karjanrehuksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


H1SQnwoNSAnato kirjoitti:

Syöväntutkimuslaitos IARC julkaisi keväällä tutkimuksen, jonka mukaan aine nimeltä glyfosaatti voi aiheuttaa syöpää.

Suomessa glyfosaattia on käytetty 1970-luvulta saakka ja aine on yleinen tavanomaisessa tuotannossa, esim. viljan viljelyssä. Suomessa glyfosaattia käytetään enemmän kuin mitään muuta torjunta-ainetta.

Kriittisissä tutkimuksissa glyfosaatin on epäilty aiheuttavan syövän lisäksi hedelmättömyyttä, synnynnäisiä epämuodostumia, hermosto- ja munuaisvaurioita.

Tiedon julkistamisen jälkeen maatalouteen torjuntakemikaaleja tuottava Monsanto protestoi tutkimustuloksia ja vaati niiden perumista.

http://yle.fi/uutiset/yleinen_rikkakasvien_torjunta-aine_jakaa_mielipiteita__onko_glyfosaatti_ihmiselle_vaarallinen_torjunta-aine/7990580

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu