Hyvältä näyttää uuden hallituksen linjaukset, otettu kokoomuksen linjan
mukaan.
mukaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sehän hyvä että kaikki on tyytyväisiä.
Hyvin valinta osunut valinta hallituskumppaneiksi kun kaikki saavat hallitusohjlman täysin oman linjan mukaiseksi. Kolme puoluetta kaikkien linjan mukainen hallitusohjelma.
Kokoomus vaikuttaa, se nähtiin taas
Miksi kokoomus ei tehnyt mitään viime hallituskaudella.
Ainut päämäärä oli saada Katainen Brysseliin ja sen maksoivat
suomalaiset veronmaksajat.
Nyt on sentään tullut kritiikkiä noihin toisten velkojen maksuun.
Jos se olisi Stubbista kiinni niin mitään ei olisi muutettu.
Tuo on vain toimittajien ja poliittisten vastustajien hokema, ettei päättyvällä kaudella olisi tehty mitään.
Hallitushan päätti yli seitsemän miljardin säästöistä julkisen talouden menoihin ja samalla piti suunnilleen miljoona suomalaista leivän syrjässä kiinni, vaikka heidän perheestään yksi tai useampi oli joutunut työttömäksi.
Toisten velkoja on pidetty tähänkin asti toisten velkoina, eikä Suomi ole maksanut niitä. Ellei Kreikka eroa eurosta lähiaikoina, Soini esittelee kiltisti eduskunnalle aloitteen, että EVM-rahastoa käytetään uuteen lisälainaan Kreikalle.
Todellisuudelle ei kukaan mahda mitään.