Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi. 1 Joh. 1:9.
Me opimme Daavidin Psalmin 32:3, 5 säkeistöstä mitä tähän syntien tunnustamiseen sisältyy. »Kun minä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani - - - mutta minä sanoin: 'minä tunnustan Herralle rikokseni'. niin sinä annoit anteeksi syntivelkani.» Me opimme tässä, että tunnustaminen tapahtuu Herran edessä. »Minä tunnustan Herralle», sanoo Daavid, josta ymmärrämme, että vaiti oleminen oli vaikenemista Herran edessä. Mitä tämä merkitsee?
Kuinka voimme missään asiassa vaieta Herran edessä. Eihän hänen silmäinsä edessä mikään ole salattua. Kokemuksesta ymmärrämme tämän vaikenemisen. Daavid tarkoittaa sillä vaeltamista synnissä Jumalasta erotettuna, raskaan omantunnon vaivaamana, kunnes synnintunto tylsistyy, ennen kuin tahdotaan mennä Jumalan armoistuimen eteen, langeta hänen jalkainsa juureen, tunnustaa synti ja etsiä anteeksi saamista ja synninpäästö.
Mutta vaikenemis-sanaa voidaan myös käyttää tuosta suuresta kääntymättömästä joukosta. Koko maailma vaeltaa vaieten synnissään, ja sen takia on se kadotuksen oma. Se ei tunne syntiänsä, eikä voi sitä siis oikein tunnustaakaan. Sana »tunnustaa» tarkoittaa parannuksen tekemistä, oikeaa synnin tuntemista, jolloin synnintekijä näkee uhkaavan kirouksen painavan häntä ja etsii sen takia armoa Kristuksessa. Tätä me tarvitsemme päästäksemme anteeksisaamisen osallisuuteen.
Siihen maahan, jossa tuhlaajapoika oleskelee, täytyy kovan nälän tulla, jotta hän muistaisi isän kodin ja sen suuren synnin, jonka hän teki luopuessaan isästään ja tuhlatessaan perintönsä. Vasta silloin päättää hän: »Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: isä minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua sanotaan sinun pojaksesi. tee minut palkkalaisesi vertaiseksi.» Niin on Jeesus itse sovittanut sanat kuvatessaan kääntymystä. Näissä sanoissa on meillä jotakin opittavaa. Tuhlaajapoika ei mainitse mitään erityistä syntiä, vaan sanoo: »Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää sanotaan sinun pojaksesi,» Ei hän sano ansaitse, että minua »se tai se synti ansaitsee sinun vihasi», vaan hän sanoo: »minä, minä kaikkineni en ansaitse, että minua sanotaan sinun pojaksesi.»
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor5-14.html
Me opimme Daavidin Psalmin 32:3, 5 säkeistöstä mitä tähän syntien tunnustamiseen sisältyy. »Kun minä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani - - - mutta minä sanoin: 'minä tunnustan Herralle rikokseni'. niin sinä annoit anteeksi syntivelkani.» Me opimme tässä, että tunnustaminen tapahtuu Herran edessä. »Minä tunnustan Herralle», sanoo Daavid, josta ymmärrämme, että vaiti oleminen oli vaikenemista Herran edessä. Mitä tämä merkitsee?
Kuinka voimme missään asiassa vaieta Herran edessä. Eihän hänen silmäinsä edessä mikään ole salattua. Kokemuksesta ymmärrämme tämän vaikenemisen. Daavid tarkoittaa sillä vaeltamista synnissä Jumalasta erotettuna, raskaan omantunnon vaivaamana, kunnes synnintunto tylsistyy, ennen kuin tahdotaan mennä Jumalan armoistuimen eteen, langeta hänen jalkainsa juureen, tunnustaa synti ja etsiä anteeksi saamista ja synninpäästö.
Mutta vaikenemis-sanaa voidaan myös käyttää tuosta suuresta kääntymättömästä joukosta. Koko maailma vaeltaa vaieten synnissään, ja sen takia on se kadotuksen oma. Se ei tunne syntiänsä, eikä voi sitä siis oikein tunnustaakaan. Sana »tunnustaa» tarkoittaa parannuksen tekemistä, oikeaa synnin tuntemista, jolloin synnintekijä näkee uhkaavan kirouksen painavan häntä ja etsii sen takia armoa Kristuksessa. Tätä me tarvitsemme päästäksemme anteeksisaamisen osallisuuteen.
Siihen maahan, jossa tuhlaajapoika oleskelee, täytyy kovan nälän tulla, jotta hän muistaisi isän kodin ja sen suuren synnin, jonka hän teki luopuessaan isästään ja tuhlatessaan perintönsä. Vasta silloin päättää hän: »Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: isä minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua sanotaan sinun pojaksesi. tee minut palkkalaisesi vertaiseksi.» Niin on Jeesus itse sovittanut sanat kuvatessaan kääntymystä. Näissä sanoissa on meillä jotakin opittavaa. Tuhlaajapoika ei mainitse mitään erityistä syntiä, vaan sanoo: »Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää sanotaan sinun pojaksesi,» Ei hän sano ansaitse, että minua »se tai se synti ansaitsee sinun vihasi», vaan hän sanoo: »minä, minä kaikkineni en ansaitse, että minua sanotaan sinun pojaksesi.»
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor5-14.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä tästä opimme? Sen, ettei ole totista parannusta siellä, missä tunnetaan ja tunnustetaan vain jokin erityinen synti, mutta samalla tuodaan esille monta hyvää puolta, joista itsetyytyväisyys kasvaa. Meidän tulee tuntea itsemme kokonaan kadotetuiksi ja kadotuksen ansainneiksi. Tuhlaajapoika ei jäänyt sinne, missä hän oli, vaan hän nousi todellakin palatakseen isänsä tykö. Synnin tunnustamisesi ei ole todellinen, jos sinä jäät edelleen maailmaan ja syntiin, erotettuna Jumalasta. Mutta tuhlaajapoika sanoi myös: »Tee minut palkkalaisesi vertaiseksi». Tämä oli itsevanhurskautta ja epäuskoa hänessä. Hän ei uskonut pelkästä armosta voivansa saada koko lapsenoikeuttansa takaisin, vaan että hänen ensin täytyi palvella isäänsä ansaitakseen sen. Näin ajattelee vieläkin se, joka tekee parannuksen.