Johdantoa.
Ihminen on halunnut selvyyttä kautta aikojen niin henkilökohtaisesta kuin koko maailmaa koskevasta tulevaisuudesta. Raamatussa on vastaus tähän etsintään. Raamatussa on perusvastaus tähän etsintään. Sen mukaan maailman syntyminen on Kolmiyhteisen Jumalan luomistyötä. Jeesuksen Kristuksen ensimmäinen tuleminen, hänen sovitustyönsä ja ylösnousemuksensa on maailmanhistorian keskipiste. Tämä Jeesus Kristus on palaava takaisin ja ottava Jumalan Poikana julkisen vallan tässä maailmassa. Se on maailman tapahtumien pääpiste, maailmantäyttymys ja uuden taivaan ja maan alku.
Tämän vastauksen mukaan maailmaa ei hallitse ikuinen kiertokulku kuten intialaisessa ajattelussa väitetään. Kaikella näkyvällä on alkunsa ja loppunsa. Tulevaisuus paljastaa aikanaan vastaansanomattomasti myös sen onko Raamatun ilmoitukseen sitoutunut usko vain ihmisen omaa kuvittelua vai onko siinä totuus elämästä, maailmasta ja ikuisuudesta. Tulevaisuudessa tiedämme, nyt vasta uskomme.
Raamatun keskeisin tulevaisuutta koskeva sanoma liittyy siis Kristuksen paluuseen, parusiaan. Siihen sidotaan niin yksityisen ihmisen kuin koko maailman tulevaisuus ja kohtalo. Siksi kristityn elämään kuuluu toivo. Hän odottaa Kristuksen paluuta. Hän tietää kenen kädessä on tulevaisuus, vaikka hän ei tiedäkään tulevaisuuden yksityiskohtia eikä aikamääriä.
Pohdimme ensin ihmisen henkilökohtaista tulevaisuutta (2) ja sitten koko maailman tulevaisuutta (3). Lopuksi on opetus yleisestä ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta, uudesta taivaasta ja uudesta maasta (4-6). Tämä jako on siksi tarpeen, koska uskovien parissa nähdään varsin eri tavoin nimenomaan maailman tulevaisuuteen liittyvät Raamatun profetiat.
2. IHMISEN HENKILÖKOHTAINEN TULEVAISUUS
Kuolema
Ihminen oli alunperin luotu ikuiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Ihminen oli tullut Jumalan luomissanan välityksellä osalliseksi jumaluudesta ja kuolemattomuudesta. Jumala ei luonut ihmistä kuolemaan. "Sillä ihminen on parempi luomus kuin taivas ja maa ja kaikki, mitä niissä on" (Luther). Jos ihminen olisi pysynyt viattomuudessa hänet olisi aikanaan temmattu ja siirretty iankaikkiseen elämään ilman kuolemaa. Ehkä jotain siitä saatamme aavistaa, lukiessamme Raamatusta kuinka Henok (1 Moos 5:24) ja Elia (2 Kun 2:11) otettiin pois maan päältä näkemättä kuolemaa.
Katoavaisuus ja kuolema tulivat elämään tottelemattomuuden ja epäuskon synnin tuomana kirouksena (1 Moos 2:17, Room 3:23). Nyt ihmisen elämä on elämää kohti kuolemaa. Kuolema on ehdoton, se tulee kohti niin, ettei yksikään pysty väistämään. Kuolema on olemukseltaan jotain vierasta ja pahaa, se on vihollisista viimeinen (1 Kor 15:26). Mutta "ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen" (Hepr 9:27).
Raamatun selvä sanoma on, että kuolema ei ole kaiken loppu. "Mutta sen jälkeen tulee tuomio" (Hepr 9:27). Ihmisen persoonallinen olemassaolo jatkuu kuoleman rajan takana. Tulee tilinteko ja siksi "Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani...Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen" (Ps 39:5, 90:12).
Kristus on kuolemallaan kuoleman voittanut. "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" (1 Kor 15:56). Siksi kristitylle kuolema on Kristuksen tähden voitto (Fil 1:21). Se on lopullinen ero synnistä ja siihen päättyy synnin kiusaukset. Kuolemassa uskova antaa itsensä Isän käsiin kuten Jeesuskin antoi itsensä (Luuk 23:46). Stefanos rukoili kivityksen keskellä: "Herra Jeesus, ota minun henkeni" (Apt 7:59). Jeesuksen vertauksessa vanhan liiton hurskas siirtyi Aabrahamin helmaan, syliin. Uuden liiton uskova ajattelee siirtyvänsä Vapahtajansa syliin. Kuolema merkitsee hänelle, että hän saa aina olla Herran kanssa (Fil 1:23). Kuolema on aivankuin hetkisen kestävä ja kevyt ahdistus, se tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti (2 Kor 4:17). Alkukirkossa kuolinpäivää pidettiin ihmisen syntymäpäivänä ja hautakirjoituksissa on usein sanat "vivit" (hän elää).
Lue lisää..
http://www.rovasti.fi/node/191
Ihminen on halunnut selvyyttä kautta aikojen niin henkilökohtaisesta kuin koko maailmaa koskevasta tulevaisuudesta. Raamatussa on vastaus tähän etsintään. Raamatussa on perusvastaus tähän etsintään. Sen mukaan maailman syntyminen on Kolmiyhteisen Jumalan luomistyötä. Jeesuksen Kristuksen ensimmäinen tuleminen, hänen sovitustyönsä ja ylösnousemuksensa on maailmanhistorian keskipiste. Tämä Jeesus Kristus on palaava takaisin ja ottava Jumalan Poikana julkisen vallan tässä maailmassa. Se on maailman tapahtumien pääpiste, maailmantäyttymys ja uuden taivaan ja maan alku.
Tämän vastauksen mukaan maailmaa ei hallitse ikuinen kiertokulku kuten intialaisessa ajattelussa väitetään. Kaikella näkyvällä on alkunsa ja loppunsa. Tulevaisuus paljastaa aikanaan vastaansanomattomasti myös sen onko Raamatun ilmoitukseen sitoutunut usko vain ihmisen omaa kuvittelua vai onko siinä totuus elämästä, maailmasta ja ikuisuudesta. Tulevaisuudessa tiedämme, nyt vasta uskomme.
Raamatun keskeisin tulevaisuutta koskeva sanoma liittyy siis Kristuksen paluuseen, parusiaan. Siihen sidotaan niin yksityisen ihmisen kuin koko maailman tulevaisuus ja kohtalo. Siksi kristityn elämään kuuluu toivo. Hän odottaa Kristuksen paluuta. Hän tietää kenen kädessä on tulevaisuus, vaikka hän ei tiedäkään tulevaisuuden yksityiskohtia eikä aikamääriä.
Pohdimme ensin ihmisen henkilökohtaista tulevaisuutta (2) ja sitten koko maailman tulevaisuutta (3). Lopuksi on opetus yleisestä ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta, uudesta taivaasta ja uudesta maasta (4-6). Tämä jako on siksi tarpeen, koska uskovien parissa nähdään varsin eri tavoin nimenomaan maailman tulevaisuuteen liittyvät Raamatun profetiat.
2. IHMISEN HENKILÖKOHTAINEN TULEVAISUUS
Kuolema
Ihminen oli alunperin luotu ikuiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Ihminen oli tullut Jumalan luomissanan välityksellä osalliseksi jumaluudesta ja kuolemattomuudesta. Jumala ei luonut ihmistä kuolemaan. "Sillä ihminen on parempi luomus kuin taivas ja maa ja kaikki, mitä niissä on" (Luther). Jos ihminen olisi pysynyt viattomuudessa hänet olisi aikanaan temmattu ja siirretty iankaikkiseen elämään ilman kuolemaa. Ehkä jotain siitä saatamme aavistaa, lukiessamme Raamatusta kuinka Henok (1 Moos 5:24) ja Elia (2 Kun 2:11) otettiin pois maan päältä näkemättä kuolemaa.
Katoavaisuus ja kuolema tulivat elämään tottelemattomuuden ja epäuskon synnin tuomana kirouksena (1 Moos 2:17, Room 3:23). Nyt ihmisen elämä on elämää kohti kuolemaa. Kuolema on ehdoton, se tulee kohti niin, ettei yksikään pysty väistämään. Kuolema on olemukseltaan jotain vierasta ja pahaa, se on vihollisista viimeinen (1 Kor 15:26). Mutta "ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen" (Hepr 9:27).
Raamatun selvä sanoma on, että kuolema ei ole kaiken loppu. "Mutta sen jälkeen tulee tuomio" (Hepr 9:27). Ihmisen persoonallinen olemassaolo jatkuu kuoleman rajan takana. Tulee tilinteko ja siksi "Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani...Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen" (Ps 39:5, 90:12).
Kristus on kuolemallaan kuoleman voittanut. "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" (1 Kor 15:56). Siksi kristitylle kuolema on Kristuksen tähden voitto (Fil 1:21). Se on lopullinen ero synnistä ja siihen päättyy synnin kiusaukset. Kuolemassa uskova antaa itsensä Isän käsiin kuten Jeesuskin antoi itsensä (Luuk 23:46). Stefanos rukoili kivityksen keskellä: "Herra Jeesus, ota minun henkeni" (Apt 7:59). Jeesuksen vertauksessa vanhan liiton hurskas siirtyi Aabrahamin helmaan, syliin. Uuden liiton uskova ajattelee siirtyvänsä Vapahtajansa syliin. Kuolema merkitsee hänelle, että hän saa aina olla Herran kanssa (Fil 1:23). Kuolema on aivankuin hetkisen kestävä ja kevyt ahdistus, se tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti (2 Kor 4:17). Alkukirkossa kuolinpäivää pidettiin ihmisen syntymäpäivänä ja hautakirjoituksissa on usein sanat "vivit" (hän elää).
Lue lisää..
http://www.rovasti.fi/node/191
Vastaukset 6
Vanhimmat
Rovastin kirjoitusta.
Asiaa kaiken lisäksi vielä.
aammeen.
62546542
urteture
4753