90-luvun puolivälissä luettiin lehdestä, että Mongolian vankiloissa oli kokonaista sata vankia kuollut kylmään. Neuvostokaupan romahdettua oli maan talouselämä lujilla, eikä vankiloihin ilmeisesti riittänyt rahaa. Olin tuohon aikaan Japanin kirkossa töissä ja innostin sikäläisiä kristittyjä lähettämään villapuseroita Mongolian 200 naisvangille.
Ennen kuin huomasinkaan, oli puseroita kertynyt ihan liikaa: 350 kpl. Seurakunnat lähettivät itse pakettinsa ja maksoivat postimaksut. 150 puseroa katosi postin ja tullin syövereihin, mutta jokaiselle vangille riitti silti oma vaatekappaleensa.
Kirjoitimme pakettien mukaan tällaisen saatekirjeen: "Me Japanin kristityt tahdomme lähettää teille tämän joululahjan ja rukoilla puolestanne. Tiedämme, että Mongolia on kylmä maa ja toivomme, että nämä villapuserot auttavat teitä pysymään lämpimänä. Raamattu sanoo: Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis (Hepr. 13:3). Toivomme, ettette menetä toivoanne nykyisessä tilanteessanne. Aina on olemassa toivo paremmasta tulevaisuudesta. Jouluterveisin, se-ja-se seurakunta."
Norjalainen avustustyöntekijä kertoi kirjeessään, miten hämmästyneitä Mongolian naisvangit olivat olleet lahjan saadessaan. ”Emme tienneet, että Japanissa mitään kristittyjä onkaan, ja nyt me saimme heiltä tällaiset hienot puserot!” he olivat ihastelleet.
Kun japanilainen kirkkomme järjesti seuraavana kesänä ryhmämatkan Mongoliaan, läksin minäkin mukaan. Saimme luvan mennä viemään lisää avustustavaraa naisvankilaan. Olimme suunnitelleet antavamme kullekin vangille myös evankeliumikirjasen. Mutta kuinka ollakaan, Ulan Batorin kristillinen kirjakauppa oli suljettu kesän ajaksi. Menetetty tilaisuus harmitti meitä hirveästi. Rukoilimme hotellihuoneessamme, että Jumala lähettäisi meille jostain yön aikana 200 evankeliumia, vaikka niiden sitten pitäisi sataa alas taivaasta.
Kun suomalaiset avustustyöntekijät tulivat aamulla viemään meitä vankilaan, saimme kokea ihmeen: auton perällä oli kahdessa laatikossa 200 Johanneksen evankeliumia. Mistä ne sinne olivat tipahtaneet? Löytyivät kuulemma "vahingossa" jostain toimiston kaapista. Kuka nuo kirjaset oli ostanut ja mitä tarkoitusta varten, sitä ei kukaan tiennyt. Me koimme, että ne olivat tosiaankin sataneet suoraan taivaasta kuin muinainen manna.
Lue lisää..
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/maan_aariin_asti_-_m/1155/kun_taivaasta_satoi_jumalan_sanaa
Ennen kuin huomasinkaan, oli puseroita kertynyt ihan liikaa: 350 kpl. Seurakunnat lähettivät itse pakettinsa ja maksoivat postimaksut. 150 puseroa katosi postin ja tullin syövereihin, mutta jokaiselle vangille riitti silti oma vaatekappaleensa.
Kirjoitimme pakettien mukaan tällaisen saatekirjeen: "Me Japanin kristityt tahdomme lähettää teille tämän joululahjan ja rukoilla puolestanne. Tiedämme, että Mongolia on kylmä maa ja toivomme, että nämä villapuserot auttavat teitä pysymään lämpimänä. Raamattu sanoo: Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis (Hepr. 13:3). Toivomme, ettette menetä toivoanne nykyisessä tilanteessanne. Aina on olemassa toivo paremmasta tulevaisuudesta. Jouluterveisin, se-ja-se seurakunta."
Norjalainen avustustyöntekijä kertoi kirjeessään, miten hämmästyneitä Mongolian naisvangit olivat olleet lahjan saadessaan. ”Emme tienneet, että Japanissa mitään kristittyjä onkaan, ja nyt me saimme heiltä tällaiset hienot puserot!” he olivat ihastelleet.
Kun japanilainen kirkkomme järjesti seuraavana kesänä ryhmämatkan Mongoliaan, läksin minäkin mukaan. Saimme luvan mennä viemään lisää avustustavaraa naisvankilaan. Olimme suunnitelleet antavamme kullekin vangille myös evankeliumikirjasen. Mutta kuinka ollakaan, Ulan Batorin kristillinen kirjakauppa oli suljettu kesän ajaksi. Menetetty tilaisuus harmitti meitä hirveästi. Rukoilimme hotellihuoneessamme, että Jumala lähettäisi meille jostain yön aikana 200 evankeliumia, vaikka niiden sitten pitäisi sataa alas taivaasta.
Kun suomalaiset avustustyöntekijät tulivat aamulla viemään meitä vankilaan, saimme kokea ihmeen: auton perällä oli kahdessa laatikossa 200 Johanneksen evankeliumia. Mistä ne sinne olivat tipahtaneet? Löytyivät kuulemma "vahingossa" jostain toimiston kaapista. Kuka nuo kirjaset oli ostanut ja mitä tarkoitusta varten, sitä ei kukaan tiennyt. Me koimme, että ne olivat tosiaankin sataneet suoraan taivaasta kuin muinainen manna.
Lue lisää..
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/maan_aariin_asti_-_m/1155/kun_taivaasta_satoi_jumalan_sanaa
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus.
Aamen.
siimat kireäksi. kalan kuvilla