Juha Sipilä jälleen ykkönen..

Kansalaisten mielestä keskustan Juha Sipilä onnistui puolueiden puheenjohtajista parhaiten esiintymisissään vaalien alla. Helsingin Sanomien teettämässä tutkimuksessa suomalaiset pitivät Antti Rinteen (sd.) esiintymistä puheenjohtajista heikoimpana.
Myös SDP:n kannattajien mielestä Rinne epäonnistui julkisissa esiintymisissä. SDP:n kannattajista vain 30 prosenttia arvioi, että Rinne onnistui hyvin tai erittäin hyvin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nimimerkkiisi viitaten luottamuksesta ei sentään ole kysymys, kun mitataan tunnelmia ja vaikutelmia jälkikäteen. Toisaalta aika omituista, että tälläisiä kyselyjä järjestetään vasta vaalien jälkeen, jolloin vaalien tulos saattaa vaikuttaa tuloksiin.

Mutta eipä tuossa suuria eroja ollut mediankaan arvioihin välittömästi tenttien jälkeen. Antti Rinteen pasmat sekosivat pahasti viimeisistä puoluegallupeista sekä Carl Haglundin ja Timo Soinin henkilökohtaisesta vedätyksistä vaalikeskusteluissa ja heijastuivat häneen esiintymiseensä niin, että Rinne vetäytyi sivuun. Milloin hän puheenvuoroja käytti, ne olivat happamia ja äreitä.

Juha Sipilän ensimmäiset esiintymiset vaalitenteissä puheenjohtajaksi tultuaan olivat vaisuja, mutta nyt hän oli omaksunut aktiivisen roolin ja onnistui sanomansa ilmaisemisessa hyvin.

Äänestä

Kysely tehtiin vaalien jälkeen, joten vaalien tulos on saattanut vaikuttaa kyselyn tuloksiin.

Äänestä
  • Hyvä pointti. Silti Rinne on tosiaan aika aneeminen tapaus verrattuna muihin puoluejohtajiin.

    Sipilä puolestaan osoitti suuren poliitikon merkkejä jättämällä demarit ulos hallituksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansaluottaa kirjoitti:

Kansalaisten mielestä keskustan Juha Sipilä onnistui puolueiden puheenjohtajista parhaiten esiintymisissään vaalien alla. Helsingin Sanomien teettämässä tutkimuksessa suomalaiset pitivät Antti Rinteen (sd.) esiintymistä puheenjohtajista heikoimpana.
Myös SDP:n kannattajien mielestä Rinne epäonnistui julkisissa esiintymisissä. SDP:n kannattajista vain 30 prosenttia arvioi, että Rinne onnistui hyvin tai erittäin hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu