Profeetallinen, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi / maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riitävää Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan rakentamiseen tähtäävä ja johtava keskustelu, siitä mitä kaikkea ja miten edellyttää, että alkaa siksi käskynsä pitäväksi ja täytäväksi / ne Oikean Kirtsillisyyden tunnusemerkit ilmetäväksi ja täyttäväksi osoittautumaan / todistautumaan.
Josta kaikki voisi tunnistaa, Kirtsuksen Jeesuksen seuraajiksi ja Jumalan valtakunta yhteydessä / yhtenäisyydessä, jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä, YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, Totuudessa YKSI mielisesti keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä eläiviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi.
Mitä kenelläkin annettavaa?
Jeesuksen nimessä... kutsuen / haastaen tähän, yhteiseksi hyväksi, mutta; kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksen ja tavoitteen mukaiseen, valtavan mahdollisuuden, pelastukseksi Kirst. vaihtoehdon rakentamisen totettamiseen. Jonka ohassa (vasta) sitten se LUVATTU, kaikki muukin, mitä turvallisessa ja turvatussa, kaikinpuolisessa hyvinvointi elämässä ja tulevaisuudessa tarvitaan pääsisi / alkaisi tulemaan.
vähäinen, Totuudessa psyvä ja mukaisesti / kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti, kaikiin nähden puolueettomasti, vain kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi tavalla, tarkoituksella ja tavoiteella (kaikessa täydellisyys) johon suunta ja tie on perille asti selkeästi, Raamatun UT opeuksisssa ja ohjeissa viitoitettu, päämääräisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinä olet kyllä hämmentävän oikeassa. Hitsiläinen, tuleeko minusta taas lahkolainen?
Siis tosiasiahan on, että nk. kristillisyyden nimellä harjoitetaan enemmänkin satanismia kuin raamatullista kristinuskoa. Kristityt ovat Perkeleen lapsia, suurin osa. Juutalaisista en nyt sano mitään.
Hei, veljet Herätys ja KTS, perustetaankos Oikeauskoisten Oikeauskoinen Kristillisen Rakkauden Kaiken Jumalan Sanan Hyväksi Oleva Kristuksen Seurakunta? Sääntönä mm, että ei saa huijata rahaa, eikä ihmetekoja, eikä pilkata sairaita. Oltaisiin siis puolikristittyjä. Mut ei se mitään. Jostain täytyy luopua.
Mihin kummaan se KTS aina katoaa, kun sitä kaivattaisiin tantereella?
KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:420 SULJE
Se on Raamatulla ratsastamista politiikan varjolla eli täältä pesee ja linkoaa!
KTS (Ei kirj.)28.9.2014 21:140 SULJE
Ollaan Suomessa, jonne sun lössis on tätä messiaanista paskaa ujuttamassa. Mutta se ei onnistu!
4.5.2014 18:29
Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys?
No herätyys nyt!
Sitä kaikessä täydellisyys päämääräistä, pelastukseksi riitävää Krist. vaohtoehtoa rakentavaan tähtäävää ja johtavaa, asiallista / rakentavaa keskustelua.
Että mitä kaikkea edellytää ja miten, että tulee osoittatumaan kaikille, ja kaikille Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Raamatun UT, Totuuteen peruistuvien ja mukaisten / kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaisten opeteusten ja ohjeiden mukaisesksi ja perustuyvaksi, Oikesti Kristillisyydeksi.
Jeesuksen nimessä... vähainen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.
4735
Eikö tällä ole ketään Raamattunsa tuntevaa? Kekustelemaan asiallisesti ja rakentavasti aloituksen aihe asiasta?!
Jeesuksen nimessä... Tiedustellen.
Kaikkiki jo niin eksyneitä ja eksytettyjä ettei tiedä eikä ymmärrä enää mitään Raamatu UT mukaisesta, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi, Oikeasta Kristillisyydestä mitään?!!
Kun ei kenelläkään mitään annettavaa, eikä edes mitään kysyttävääkään, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan rakentavaan?
Jeesuksen nimessä... vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa
Kaikkiko tällä niitä "maailmalle valkeudeksi" soihdut sammuneina pimeydessä nukkuvina, muista ja muusta niin väliä itsekkyyden unelmissa, maalle suolattomina, jotenkin vähän pettävästi / eksyttävästi vain nimeksi, krist. uskonnollisina, tuomiokseen Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan rakentamattomasti eläviä?!!
Jeesuksen nimessä...
Ei sitten kukaan halua tunnustaa, sitä Jumalan Sanan vastaisuus, Krist. Rakkaudettomuus, syntiään? Ja kääntyä Raamatun UT mukaiselle Kristillisyyden tielle ja puolelle. Liityä Kristuksen Jeesuksen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / Krist. vaihtoehtoa, Hänen, oikeasti Omiensa, Totuudessa pysyvien ja mukaisesti / kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti / Laillisesti, kaikille hyväksi Luvallisesti elävien ja toimivien uskollistensa ja kuuliaistensa kanssa, yhteistyössä rakentavaksi.
Jeesuksen nimessä... vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.