Syyt heikkoon menestykseen

MasaTelakka

Maalivahtipeli. Useat asiantuntijat ovat laittaneet leijonien umpisurkean mm-turnauksen syyksi heikon maalivahtipelin.
Minä kuitenkin olen eri mieltä. Rinne imuroi ratkaisu peleissä keskimäärin 4-6 reppua selkänsä taakse.
Se kieltämättä on liikaa. Minkä tahansa joukkueen on silloin vaikea, kenties mahdoton voitaa mutta en minä maalivahtimme piikkiin kuitenkaan kaikkea laita.
Syyt löytyy paljon korkeammalta taholta. Ensinnäkin meillä on mies joka on torjunut muuten juuri joukkueeleen khl mestaruuden.
Kenties tämä maamme paras maalivahti olisi torjunut myös maalleen maailman mestaruuden jos hänet olisi valittu.
Täytyy kiittää valitsijoita oikeista valinnoista; ) Se sitten siitä.
Suurin syy leijonien tappioon löytyy kuitenkin valmennuksesta. Heinäpään heinähattu vai mikä hänen nimensä nyt sitten ikinä olikaan.
Peli taktiika tsekki pelissä taisi olla hieman väärä. Nopeasti kiteytettynä yritä vaan pelkästään polustaa huippu taitavaa tsekkiä vastaan.
Tyhmempikin tietää että tsekin hyökkäys on parempi kuin leijonien puolustus.
Heinäpään heinähattu ei kuitenkaan, valitettavasti.
Jos leijonat mielii jatkossa menestyä.
Kentie joukkue valmennusta myöten on rakennettava uusiksi.

6

124

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lätkätietäjä

      Tässä on nyt tutun trollin makua ja pahasti, mutta vastataan silti. Et näe kokonaiskuvaa. Rinne ei nimittäin ole vain maalivahti, vaan myös mentaalinen johtaja, joka tuo varmuutta ja yhtenäisyyttä joukkueeseen. Tämä on hänen roolinsa myös Nashvillessä. Hän varmaan olisi joukkueen varakapteeni ellei jopa kapteeni jos se olisi mahdollista. En tiedä Koskisesta, mutta epäilen ettei hän kykene vastaavaan.

      Olet oikeassa että Rinne ei ollut parhaassa tikissä Tšekkiä vastaan, mutta niin ei ollut koko joukkue. Se oli saamarin tahmeaa ja varovaista peliä eikä huono tuomarointi juuri tilannetta auttanut. USA-pelissä Rinne taas oli yksinkertaisesti väsynyt matkustelusta ja myöhemmin hän myönsi että ehkä häntä ei olisi pitänyt laittaa maaliin tästä syystä.

      Se Rinne joka vei Suomen viime vuonna finaaliin, nähtiin Venäjä-pelissä. Totuus on, että Rinne on yleisesti maailman top-3 maalivahteja ellei jopa paras. Nyt kävi vain huono mäihä vääränä päivänä. Rinnekin on sentään ihminen, vaikka ei siltä aina vaikuta, ja ihmisillä on aina välillä huonoja päiviä.

      Syy miksi Rinne valittiin Koskisen sijaan on fakta, että Rinteellä on parempaa näyttöä kuin Koskisella ja Rinne pelaa kovimmassa liigassa. Ainahan voidaan jossitella, mutta jos saisin nyt valita maalivahdin Suomelle uudestaan, valitsisin yhä Rinteen. Koskisen taso on ainakin itselleni yhä pieni kysymysmerkki ja siksi ottaisin varmemman vaihtoehdon eli Peksin. Optimaalisin tilannehan olisi ollut, että Suomella olisi ollut molemmat, mutta johto taisi vähän hätäillä asian kanssa. Emme kuitenkaan tiedä kaikkia taustoja joten siksi ei ole järkeä osoitella ketään yksilöä sormella Suomen putoamisesta.

    • Poarasa

      Heh, hyvä läppä. KHL:n mestaruuden voittaminen on tuhat kertaa pienempi juttu kuin olla NHL:ssä kauden huonoimman joukkueen riveissä. Tasoero on niin valtava.

    • hokijaakko

      Syyt suomen surkeuteen löytyvät pelaajien psyykkeestä. Suomalaisten väkivaltageeni yhdistettynä peniskateuteen saa useat pelaajat keskittymään vain vastustajan vahingoittamiseen ja itse peli unohtuu, tästä selvä todiste on tapaus komarov. Onneksi tosin tuomarit poistivat riehujan hyvissä ajoin kentältä. Toki joukkueessa on myös taitavia ja sääntöjen mukaan pelaaviakin, mutta valmennusjohtokin suosii peluutuksessa näitä öykkäreitä.

      • MasaTelakka

        Oli miten oli. Koskisen olisi pitänyt torjua suomen maalilla. Mutta ei sillä nyt enää ole merkitystä.
        Umpisurkea turnaus leijonien osalta on paketissa.
        Peli oli surkeaa koko joukkueen osalta. Nostamme jäähyistä valtavan itkun, kun tosi asiassa emme ymmärrä että ylivoimaisesti taitavampia maita ainoa keinomme pysäyttää vastustaja on rikkoa jäähyn arvoisesti.
        Donskoi on hyvä pelaaja sm-liigass mutta eihänen tasonsa vielä kansainväliisiin peleihin riitä.
        Sama koskee aaltosta. Pidämme häntä suomessa hyvänä pelaajana.
        Mutta minä kysyn. Voikopelaaja olla hyvä, jos hänen tasonsa ei edes nhllään riitä?
        Niin.Ei voi. Vain nhllässä pelaa hyviä pelaajia ja maailman parhaat mukaan lukien muutama suomalainen aloittavat tänään taistelun todellisesta maailman parhaan joukkueen tittelistä, stanley cupista.


      • Huono.vitsi
        MasaTelakka kirjoitti:

        Oli miten oli. Koskisen olisi pitänyt torjua suomen maalilla. Mutta ei sillä nyt enää ole merkitystä.
        Umpisurkea turnaus leijonien osalta on paketissa.
        Peli oli surkeaa koko joukkueen osalta. Nostamme jäähyistä valtavan itkun, kun tosi asiassa emme ymmärrä että ylivoimaisesti taitavampia maita ainoa keinomme pysäyttää vastustaja on rikkoa jäähyn arvoisesti.
        Donskoi on hyvä pelaaja sm-liigass mutta eihänen tasonsa vielä kansainväliisiin peleihin riitä.
        Sama koskee aaltosta. Pidämme häntä suomessa hyvänä pelaajana.
        Mutta minä kysyn. Voikopelaaja olla hyvä, jos hänen tasonsa ei edes nhllään riitä?
        Niin.Ei voi. Vain nhllässä pelaa hyviä pelaajia ja maailman parhaat mukaan lukien muutama suomalainen aloittavat tänään taistelun todellisesta maailman parhaan joukkueen tittelistä, stanley cupista.

        Se on sinun mielipide ja kunnioitan sitä. Jotkin mielioiteet ovat kuitenkin tyhmempiä kuin toiset. On tietämättömyyttä syyttää eniten maalivahtia, joka vieläpä pelasi parhaiten kaikista turnauksen maalivahdeista. Suomi hävisi siihen tuttuun juttuun eli tehottomuuteen ja luottopelaajien huonoon vireeseen.


    • hokijaakko

      Suomalaisen miehen peruspiirteet: juoppous, narsistisuus, väkivaltaisuus, mustasukkaisuus, peniskateus. Siinäpä ne syyt surkeaan menestykseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe