Muistakaa, uhrien tähden, mitä ovat saaneet kestää ja läpikäydä ISIKSEN käsissä koko vuoden ajan. Miksi ei kukaan Jumala tai Jeesus mennyt kuin kerran tunniksi tekemään mitään niiden ISIKSEN uhrien hyväksi ja puolesta? Kaiken tämän viim. vuoden ajan ISIS on saanut kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa tehdä kaikki ne julmimmat hirmuteot, mitä kukaan voi edes ajatella mielikuvituksellaan voivan Universumissa olevan mahdollista, Hirviöidenkään, jos sellaisia esim. avaruudessa olisi. Muistakaa, mitä ne edelleenkin siellä saavat tehdä, puuttuuko Jumala ja/tai Jeesus koskaan siihen, mitä siellä ovat kaiken tämän valepaskasaastapropagandan aikana tehdä? Sen kuin leviävät vaan ympäri maita ja mantereita, eikä mukamas Valtiaatkaan voi koskaan sinne mennä tekemään, että kaiken tämän valepaskasaastan tilalle menisivät sinne laittamaan koko maailman huomion, että tulisi sieltä kaikki ilmi, ennen kuin ehtivät ympäri Eurooppaa, jossa ovat uhanneet tappaa 500 miljoonaa eurooppalaista. Ei ole maailmassa EI Oikeutta, Ei totuutta noudateta, EI kohtuutta myöskään missään, mitä täällä Jumala ja Jeesuskin varsinkin tekee ja sallii. Täällä samaan aikaan, kun valheita levitellään meistä länsimaalaisista, annetaan Taivaan taholta kaiken niiden ISIKSEN tehdä siellä kaikessa "rauhassa", piilossa kaikkien huomiosta, tehdä kaikki hirmutyönsä. Meidän käsissämme ei ollut mitään vuosiin, Herrat Taivaan kyllä sitten ottavat kaiken vastuun teoistaan ja aiheuttamistaan, mitä ovat saaneet aikaan, kaikella EPÄOIKEUDELLAAN ja VÄÄRYYDELLÄÄN. OIKEUSMURHAA jatkuvasti, ja veret lentää oikeasti siellä ISIKSEN uhreilta jatkuvasti. Ei koskaan mitään Oikein, voi meitä kaikkia oikeita uhreja, loppuuko tällainen koskaan, eivät taida koskaan Jumala ja Jeesus kääntyä OIKEIN tekemään ja aiheuttamaan. Jättäkää kaiki länsimaalaiset rauhaan, Oikeat kaikki ongelmat ja syyt ovat ISIS, siellä Perkeleen Lähi-Idässä.
Muistakaa mitä ISIS on kaiken aikaa tehnyt
Perkeleenväärin
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.