Työttömien nöyryytys on kivaa sanoisi Stubb,

jos vaan uskaltaisi. Sillä mitä enemmän työttömiä on, niin sitä helpompi on työväkeä syyttää liian suurista palkoista, lomarahoista, palkallisista sairaspoissaoloista yms. Ja vaikka yhtiöt jakavat ennätyksellisiä osinkoja omistajilleen. Näinhän on ollut jo pitkään.
Ne tuottavuuden laskun syyt johon itse voisimme vaikuttaa ovatkin useimmiten osaamattomassa johtamisessa ja ylisuurissa johdon palkoissa. Ei työntekijäportaassa.
Ja silti porvarit ovat juuri kohdistamassa leikkauksiaan pääasiassa syyttömään osapuoleen. Eli duunareihin.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

SSS-natsihallitus tulee pidentämään toimillaan leipäjonot vähintäin kaksinkertaisiksi. Ja rikkaat tulevat rikastumaan entisestään.

Äänestä
  • Niinhän se oli suunniteltu ja siksi piti liittyä Euroopan unioniin,

    Yhdessä alistamme köyhät piikakansaksi, ne joille ei palvelupaikkoja
    riitä kuolkoot pois.

    Äänestä

  • Olet oikeassa. Miksi Suomen piti mennä vielä euroon? Nyt palkansaajia voidaan piiskata toden teolla. Meitä verrataan euro halpamaihin ja vaaditaan kilpailemaan näiden matalapalkkaisten työntekijöiden kanssa. Voi hel-vetin hel-vetti. Se tästä todella tulee. Maan johdossa istuu toinen syyllisistä. Tokihan nämä herrat ajoivat suuren rahan etua: Niinistö ja Lipponen.

    Äänestä

  • Sosiaalikapitalismi joka yksityistää pankkiirien ja suursijoittajien voitot, mutta sosialisoi tappiot kansalaisten maksettaviksi on pahempi kuin kommunismi.

    Riistokapitalismi ja liberalismi ovat tiensä päässä.

    Docventures esittää: Talouden madonluvut. 23 esityksen jälkeen meidän jokaisen suomalaisen pitäisi tehdä oma johtopäätös. On joko tehtävä kapina tai vallankumous, jotain kuitenkin olisi tehtävä. Mutta eihän vallankumous ala suomesta eikä missään muissakaan ns. riistovetoisissa hyvinvointivaltioissa. Ja nämä iilimato-monikansalliset trilajardööriomistajat tietävät tämän. Piiripienipyörii, ja jokainen joka haluaa elää vielä tässä elämässään ja maailmassa hyväksyy nämä "verenimijäloiset", koska aina se 'piiripyörii' tarvitsee ahneita osaajia jatkajikseen ja juoksupojikseen. Voi sitten paljon rahaa saavana elää hyvän ja mukavan elämän. Itseäni huolestuttaa tai paremminkin pelottaa tämä jatkuva ns. sähköisiin kanaviin menevä yhteiskunta. Et voi kohta mitään tehdä jos et omista tietokonetta ja hoitaa pienempiä asioitakaan. Meidän ns. elämään littyvät asiat: verotus, terveydenhoito, rahaliikenne ym. ovat jo siirtyneet bittiavaruuteen (muuten se pilvipalvelu meinaa, että joku usa on lähettänyt avaruuteen sateliitin, jonka kautta pilvipalvelu toimii), josta kuka tahansa voi kyttäillä ja vakoilla toinen toisiaan (itäsaksan stasi oli edelläkävijä).

    Ensiksi mediat: lehdistö, radio,tv ym. voisivat ottaa viikoittain esim. nämä veroparatiisit käsittelyyn tv ja radiossa ja informoida kansalaisille mihin toimenpiteisiin esim. Eu, on ryhtynyt ed. asian viemisessä. NÄMÄ VEROPARATIISIT on saatava ensin läpinäkyviksi!!! Joku tolkkuhan rahanpiilottamisessakin on, aivan kuin koko maailma olisi unessa, eikä tehdä noin röyhkeälle asialle mitään! Suomi ja muut pohjoismaat voisivat hoitaa tätä asiaa yhdessä eu:ssa. Jotain asialle on tehtävä ennenkuin huomaammekaan seuraava askel on ihmisten sirutus (eläimillähän sitä on kokeiltu vuosikymmeniä).

    Äänestä

jättekivaa on duunarien kyykytys

Äänestä
  • SAK/SAJ- ja AY-liitot kyykyttävät koko Suomen kansaa. Se on ollut 1918-sisällissodan jatke. Yleislakko 1956 seisautti koko maan. Sosialisointivaatimukset kaikuivat äänekkäinä vasemmiston ja AY:n vappupuheissa 1990-luvulle saakka.
    Vasemmisto ja AY tarvitsee köyhiä. AY työmarkkinaosapuolena ja merkittävänä eläkevakuutuslaitosten vaikuttajana on ajanut suomalaisten eläkkeet tasolle, joka on johtanut huomautuksiin ulkomailtakin. Eläkkeet eivät ole missään suhteessa kansan keskituloon. Eläkeindeksin muutos on tehnyt hallaa jo neljännesvuosisadan. Koko kansan köyhdyttäminen jatkuu.
    Yritystoimintaa on karannut ulkomaille. Korkeasti koulutetutta väkeä karkaa ulkomaille jatkuvana virtana. Se on tapahtunut hissukseen ilman metelöintiä. Sen sijaan vasemmisto ja AY metelöivät lakkokirveensä kanssa.

    Äänestä

  • Käytännössä siitä LAKKOKIRVEESTÄ KUKAAN MUU ei ole puhunut kuin te tällä palstalla

    Äänestä

Filatoffin mukaan työttömät ovat suomelle rikkaus?Ei työttömät pidä itseään rikkautena.Joittenkin mielestä suomeen pitää tuoda ulkomailta lisää työttömiä,eikö suomessa ole jo tarpeeksi.Toki monet työttömät on luokiteltu (eivät näy tilastoissa)
työharjoittelussa,työkokeilussa,höpöhöpö kursseilla,kuntouttavassa,karenssilla,näitä työttömiä ei ei tilastoissa ole,he ovat muissa toimenpiteissä jne.Kaunistellaan tilastoja tällä lailla.

Äänestä

Puuhapajoille kovat ajat tulossa, puheita ollut siihen suuntaan, että puuhastelusta ei ole juurikaan hyötyä. Ja kun työttömyyskehitystä katsoo niin eipä voi oikein eri mieltäkään olla. Niissä pyörii kymmeniä tuhansiä ihmisiä vuosittain ja ovat silloin poissa normaaleilta työmarkkinoilta.

Äänestä

Joo

Äänestä

Joo

Äänestä

Kyllä

Äänestä

Niin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sairas_porvarismi kirjoitti:

jos vaan uskaltaisi. Sillä mitä enemmän työttömiä on, niin sitä helpompi on työväkeä syyttää liian suurista palkoista, lomarahoista, palkallisista sairaspoissaoloista yms. Ja vaikka yhtiöt jakavat ennätyksellisiä osinkoja omistajilleen. Näinhän on ollut jo pitkään.
Ne tuottavuuden laskun syyt johon itse voisimme vaikuttaa ovatkin useimmiten osaamattomassa johtamisessa ja ylisuurissa johdon palkoissa. Ei työntekijäportaassa.
Ja silti porvarit ovat juuri kohdistamassa leikkauksiaan pääasiassa syyttömään osapuoleen. Eli duunareihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu